
Kari Heiskanen ohjaa ja Teemu Muurimäki puvustaa Sevillan parturin Savonlinnan Oopperajuhlille kesällä 2019

Perjantaina käynnistyvien Savonlinnan Oopperajuhlien kesän 2019 ohjelmisto on julkistettu. Ensi kesän uutuusooppera on juhlien omaa tuotantoa oleva Gioachino Rossinin Sevillan parturi, jota ei ole koskaan ennen nähty Savonlinnassa. Oopperan ohjaa Kari Heiskanen.
”Sevillan parturissa on yllätyksiä ja toiminnallisuutta, se on kaikin puolin värikäs farssi. Juonihan on koomisissa oopperoissa aina sama: ensin asiat sotketaan, sitten ratkaistaan. Lopussa kaikki ovat onnellisia, varsinkin sopraano ja tenori, koska he saavat toisensa ilman, että kukaan kuolee”, Heiskanen sanoo.
Ensimmäisen oopperapuvustuksensa Sevillan parturiin tekee muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. ”Ohjaaja antaa suunnittelulleni melko vapaat kädet. Yhteisissä keskusteluissa syntyy käsitys siitä, näkyykö puvuissa epookki vai vain viitteitä siihen. Linna on jo lähtökohtaisesti vaikuttava, joten puvutkin saavat olla näyttäviä”, Muurimäki sanoo.
Kaksi vierailua, joista toinen julkistetaan myöhemmin
Kesän 2019 toinen kahdesta vierailusta on Johann Straussin säveltämä, Wienin Volksoperan esittämä Lepakko. Lepakko on Volksoperan kestosuosikki ja yksi maailman suosituimmista opereteista.
Kauden toinen vierailu sen sijaan julkistetaan hieman myöhemmin. ”Sen voin jo sanoa, että tuotanto on oopperajuhlien historian suurin panostus, ja myös tuotannollisesti poikkeuksellisen mittava”, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti paljastaa.
Ensi kesänä ohjelmistoon palaavat kesän 2017 hitit, David McVicarin ohjaama ja Verdin säveltämä Rigoletto sekä Mozartin Ryöstö seraljista.
Laulukilpailusta c-molli-messuun
Kesään 2019 kuuluu myös tehokkaasta tuomarityöskentelystä tunnettu Timo Mustakallio -laulukilpailu, joka etsii jälleen lupaavaa laulajaa tulevaisuuden tähtikartastolle.
Oopperajuhlakuoro pääsee loistamaan Mozartin c-molli-messussa, joka kuullaan Kerimäen kirkossa. Solisteina Tuuli Takala, Marjukka Tepponen, Jussi Myllys ja Sami Luttinen.
Savonlinnan Oopperajuhlien kauden 2019 liput tulevat myyntiin perjantaina 6.7.2018.
Lisätietoja ohjelmasta: oopperajuhlat.fi
Liput kesän 2018 esityksiin: http://operafestival.fi/fi/Verkkokauppa/Verkkokauppa-2018
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt Sonja Eiramo, 040-5088828, sonja.eiramo@operafestival.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Facebook: Savonlinna Opera Festival – Oopperajuhlat
Twitter: @operafestivalfi
Instagram: @operafestivalfi
Youtube: Savonlinna Opera Festival
Kuvapankki:
www.operafestival.fi/fi/footer/Medialle/Media/Kuvapankki
Käyttäjätunnus: press
Salasana: press2017
Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteita. Oopperajuhlat on yli sadan vuoden aikana kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 70 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia tulee ulkomailta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Savonlinnasta on tullut käsite oopperanystävien keskuudessa kautta maailman. Kesän 2018 juhlat vietetään 6.7.–4.8. www.oopperajuhlat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan Oopperajuhlat
Savonlinnan Oopperajuhlat siirtyy kesään 2021 hallituksen linjauksen mukaisesti – tämän kesän lippuvaraukset siirtyvät suoraan vuoden päähän22.4.2020 21:52:33 EEST | Tiedote
Koronavirusepidemia siirtää Savonlinnan Oopperajuhlat tältä kesältä vuoteen 2021. Tuolloin Olavinlinnassa esitetään ohjelmisto, joka oli suunniteltu tälle vuodelle. Samalla lippuvaraukset siirretään automaattisesti seuraavaan kesään. Päätös aiheuttaa festivaalille mittavat taloudelliset menetykset. Oopperajuhlilla kannetaan huolta myös taiteilijoiden ja henkilökunnan toimeentulosta sekä Savonlinnan alueen yrittäjistä, joille Oopperajuhlat on merkittävä sesonki. ”Tärkeintä on kuitenkin yleisömme, henkilökuntamme ja seudun asukkaiden terveys”, sanoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.
Savonlinnan Oopperajuhlilla hiukset nostattava kesä – ruotsalaisen muotoilijan visiossa kesän ilme luotiin hiuksista3.2.2020 11:00:00 EET | Tiedote
”Hius on kiinnostava. Se voi olla niin uskomattoman kaunis ja samaan aikaan ällöttävä ja epämiellyttävä”, sanoo Martin Bergström. Mm. Voguelle, Volvolle, Ikealle ja Fiskarsille työskennellyt ruotsalainen suunnittelija on luonut ilmeen Savonlinnan Oopperajuhlien kesälle 2020. Hän muotoili peruukista Olavinlinnan.
Karita Mattilalle toinen konsertti ensi kesän Oopperajuhlille7.11.2019 11:00:00 EET | Tiedote
Karita Mattila viettää 60-vuotisjuhlaansa ensi kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Suuri juhlagaala, joka myytiin loppuun pian julkistuksen jälkeen, saa jatkoa ja toisen esityksen maanantaille 27. heinäkuuta. Lipunmyynti konserttiin alkaa ensi keskiviikkona 13.11. klo 9.
Waltteri Torikalle kiinnitys Savonlinnan Oopperajuhlilla22.10.2019 09:00:00 EEST | Tiedote
Baritoni Waltteri Torikka vierailee ensi kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Torikka on kiinnitetty Bartolon rooliin Kari Heiskasen ohjaamassa Sevillan parturissa. Viime kesän uutuusooppera myi esitykset täyteen ja saa jatkoa heinäkuussa. Ensi-illassa saivat huomiota myös muotisuunnittelija Teemu Muurimäen luomat puvut.
Viikingit-sarjasta tuttu Wardruna Savonlinnan Oopperajuhlille10.9.2019 18:00:00 EEST | Tiedote
Muinaispohjoismaisesta perinteestä ammentava norjalaisyhtye Wardruna esiintyy Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä. Yhtyeen vanhalla viikinkikielellä kirjoitetut tekstit pohjautuvat ikiaikaisiin myytteihin ja riimuihin. Ambient-henkiset konsertit ovat tunnettuja rituaalinomaisesta ja maagisesta tunnelmastaan. Konsertti järjestetään Olavinlinnassa lauantaina 1.8.2020. Lipunmyynti alkaa maanantaina 16.9. klo 9 Lippupisteessä ja Oopperajuhlien lipunmyynnissä.