UM: Ulkoministeriön päivystyskeskus siirtyy Hätäkeskuslaitokselle – muutokset eivät näy kansalaiselle
30.7.2018 11:10:00 EEST | Ulkoministeriö / Utrikesministeriet | Tiedote
Päivystyskeskuksen tehtäviin kuuluu asiakkaiden neuvonta ongelmatilanteissa ulkoministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. Palvelun siirto ei näy kansalaisille mitenkään, sillä ulkoministeriön päivystysnumero +358 9 1605 5555 ja palvelu säilyvät samana.
”Numero on hyvä tallettaa puhelimeen jo ennen ulkomaan matkalle lähtöä”, Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksen päällikkö Jyrki Heinonen ohjeistaa.
Päivystyskeskus avustaa tilanteissa, joissa Suomen kansalainen tai Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen on joutunut ulkomailla ongelmiin esimerkiksi sairauden, tapaturman, onnettomuuden tai rikoksen kohteeksi joutumisen vuoksi.
”Velvollisuutenamme on palvella ulkomailla ongelmiin joutuneita suomalaisia. Pyrimme siihen, että ohjeiden ja neuvonnan avulla ihmiset kykenevät edistämään omatoimisesti asiaansa kohdemaassa. Tarvittaessa siirrämme asian ulkoministeriön tai asianomaisesta maasta vastaavan edustuston hoidettavaksi”, Heinonen täsmentää.
Päivystys toimii vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Kuten aiemminkin, asiakaspalvelua saa ilmaiseksi puhelimitse, sähköpostitse ja Facebookissa toimivan Nettikonsuli-sivun avulla. Palvelua saa sekä suomeksi että ruotsiksi.
Hätätilanteissa tulee ottaa suoraan yhteys kohdemaan hätänumeroon.
”Kannattaa jo etukäteen selvittää, mistä numerosta auttavat viranomaiset tavoittaa. Euroopan unionin alueella on käytössä Euroopan yhteinen hätänumero 112, joka yhdistyy kohdemaan hätäkeskukseen. Ulkomailta käsin ei siis voi soittaa hätänumeron kautta Suomen hätäkeskukseen. ”Jos tarvitset kiireellisesti konsulipalveluja, silloin Hätäkeskuslaitoksen hoitama UM:n päivystys on oikea taho, Heinonen neuvoo.
Kriisitilanteissa on tärkeää seurata paikallisia tiedotusvälineitä ja noudattaa paikallisten viranomaisten antamia ohjeita.
”Kriisitilanteita ovat esimerkiksi luonnonmullistukset, suuronnettomuudet, poliittiset levottomuudet, sota ja alueelliset selkkaukset sekä laajat epidemiat”, Heinonen kertoo.
Kriisitilanteiden varalta matkailijan kannattaa tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriölle Matkustusilmoitus.fi-palvelussa. Se on helppo tapa varmistua siitä, että ulkoministeriöllä on poikkeavan tilanteen varalta matkailijan yhteystiedot valmiina.
Lisätietoja:
Hätäkeskuslaitos
Jyrki Heinonen
johtokeskuksen päällikkö
puh. 0295 481 293
Hätäkeskuslaitoksen sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@112.fi
Ulkoministeriö
Antti Putkonen
Konsuliasioiden yksikönpäällikön sijainen
puh. 0295 350 126
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi. sukunimi@formin.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ulkoministeriö / UtrikesministerietLaivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme