Pajatso palaa nyt raaputusarpana - yhdeksän tarinaa takavuosien klassikkopelistä

Kun Raha-automaattiyhdistys perustettiin 80 vuotta sitten 1938, kaikki sen rahapeliautomaatit olivat pajatsoja. Niitä oli tuolloin ympäri maata ravintoloihin sijoitettuna yhteensä 670 kappaletta.
Nykyään ei enää ole Raha-automaattiyhdistystä, kun se fuusioitui yhdessä Veikkauksen ja Fintoton kahdessa yhdeksi isoksi rahapeliyhtiöksi, Veikkaukseksi, tammikuussa 2017. Perinteitä huokuvia pajatsojakaan ei ole enää baareissa, marketeissa tai pelisaleissa näkynyt, kun RAY poisti ne pelivalikoimastaan 2015.
Nyt pajatso kuitenkin palaa takaisin suomalaiseen pelitarjontaan. Veikkaus lanseeraa 24.8. uuden raaputettavan Pajatso-arvan. Kahden euron hintaisten arpojen päävoitot ovat 10 000 euroa.
- Toivomme, että uusi Pajatso-arpa tuo pelaajille mieleen mukavia muistoja ”Jassosta” menneiltä vuosilta, kertoo Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Riitta Mesilaakso-Lehtola.
- Pajatso-arvalla voittaa, jos saa kolme samaa rahasummaa. Lisäjännitystä tuo voiton mahdollinen tuplaus.
Yhdeksän pajatsotarinaa eri vuosikymmeniltä
1930-luku
Ensimmäiset RAY:n pajatsot sallittiin vain ykkösluokan ravintoloissa. Asetelma oli kuin Robin Hoodista: herrat hävisivät rahojaan pajatsoon ja edunsaajana oli lähinnä rahvas. Perustamisvuonna 1938 RAY jakoi tukirahoja 84:lle järjestölle, kuten esimerkiksi Koteja kodittomille lapsille -yhdistykselle ja Suomen sokeain liitolle.
1940-luku
Talvisota päättyi maaliskuussa 1940. RAY summasi sodan päätyttyä omia menetyksiään: 24 pajatsoa tuhoutui pommituksissa ja 85 pajatsoa jäi sotasaaliiksi menetetyille alueille. Historiankirjoista ei ole löytynyt tietoa, mitä venäläiset lopulta laitteille tekivät.
1950-luku
Pajatsojen tuottojen noususuhdanne jatkui lähes läpi 50-luvun, kunnes vuosikymmenen lopulla tuottokäyrä alkoi painua alaspäin. Syy selvisi. Samoihin kuppiloihin ja baareihin oli tuotu myös jukebokseja, jotka kilpailivat pajatsojen kanssa samoista kolikoista. RAY:ssa alettiin tosissaan pohtia jukeboksien tuomista omaan valikoimaan, mutta vielä 50-luvulla ei ollut sen aika. Vuonna 1963 RAY:lla oli lopulta 1300 jukeboksia ympäri maan. Pajatsoja oli noin 2500.
1960-luku
Insinööri Lauri Martti suunnitteli vuonna 1966 legendaarisen 50 pennin pajatson, joka erottui merkittävästi edukseen muista laitteista. Oli suunnitteilla, että pelaaja saisi koneesta jopa 14 markan päävoiton, mutta sisäministeriö päätti toisin. Päävoitoksi vahvistettiin 2,50 markkaa, mutta suomalaisten peli-into kasvoi kuitenkin uuden laitteen myötä merkittävästi.
1970-luku
Pajatsossa on ollut aina läsnä taitoelementti. Vahvistamaton tarina Pajatson historia Suomessa -kirjassa kertoo miehestä, joka oli lyönyt 70-luvun alussa Vaasassa Huutoniemen baarissa kolikon keskelle peräti seitsemän kertaa peräkkäin. Ennätyksenä se kesti kuitenkin kertojan mukaan vain muutaman viikon. Baariin oli tullut asiakas, joka osui päävoittoon kahdeksan kertaa putkeen.
1980-luku
Pajatson Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran 80-luvulla. Ykköstilan vei lahtelainen Lea Savolainen. Hän saavutti sadan markan alkupääomalla kymmenessä minuutissa 133 markkaa.
1990-luku
Viimeisetkin 20 pennin pajatsot poistuivat tarjonnasta kolikkouudistuksen aikaan vuonna 1993. Oulun Hailuodon Shellin väki yritti kuitenkin loppuun saakka säilyttää 20 pennin jasson huoltoasemalla. He miettivät erikoisjärjestelyä, joka olisi jopa kieltänyt asiakkailta 20-pennisten viemisen pois saarelta, mutta RAY:n pääkonttori eväsi monimutkaisen ja vaikean kuvion, joten hanke kariutui.
2000-luku
Pajatson MM-tittelistä kilpailtiin kolmannen kerran Suomessa vuonna 2007. Alkukarsintoihin osallistui noin 8000 kisailijaa. Mestaruus tuli Suomeen, kun kisaa varten yli 10 000 harjoituslyöntiä lyönyt Jukka-Pekka Kumpulainen kultaa. Hänet palkittiin saavutuksestaan matkalla maailman ympäri. MTV3 televisioi tuolloin finaalin.
2010-luku
Viimeinen mekaaninen pajatso poistui Suomen rahapelivalikoimasta 2015. Sen jälkeen peliä saattoi pelata netin kautta, mutta sieltäkin se poistui muutama vuosi sitten. Nyt pajatso kuitenkin palaa Veikkauksen tarjontaan. Pahvinen raaputusarpa lanseerataan myyntiin 24.8.2018.
Lähde: Pajatson historia Suomessa, S.Luoto&M.Wickström (WSOY, 2008)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa neljään miljoonaan euroon22.3.2025 22:30:37 EET | Tiedote
Kierroksella 12/2025 ei löytynyt seitsemää oikeaa pelatuista riveistä, joten ensi viikolla Lotossa on tarjolla neljän miljoonan euron päävoitto.
Eurojackpotissa ei vieläkään täysosumaa – Suomeen kaksi suurvoittoa22.3.2025 00:05:29 EET | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on jo noin 112 miljoonan euron päävoitto. Suomeen osui kaksi suurvoittoa.
ATG hylkäsi Veikkauksen miljoonatarjouksen – Toteutuuko avoin kilpailu hevospelaamisessa?20.3.2025 13:01:43 EET | Tiedote
Veikkauksen sopimusneuvottelut ruotsalaisen peliyhtiön ATG:n kanssa eivät ole johtaneet pitkäkestoiseen sopimukseen. Tämä siitäkin huolimatta, että Veikkauksen tarjous oli miljoonia euroja aiempaa sopimusta suurempi. Veikkaus on huolissaan, että suomalaisessa hevospelaamisessa tapahtuu siirtyminen lakisääteisestä Veikkauksen monopolista ruotsalaiseen ATG:n monopoliin lisenssimarkkinassa.
Vikinglotossa jysähti 25 miljoonan euron päävoitto20.3.2025 06:14:20 EET | Tiedote
Vikinglotossa löytyi kierroksella 12/2025 yksi täysosuma. 25 miljoonan euron päävoitto osui Norjaan.
Eurojackpotin Suomeen osuneesta suurvoitosta riitti monelle18.3.2025 22:41:00 EET | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt vieläkään täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on jo noin 98 miljoonan euron potti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme