Kaikukortti voittajaksi Vuoden 2018 esteetön teko -kilpailussa
Kaikukortti voittajaksi Vuoden 2018 esteetön teko -kilpailussa
Espoon vammaisneuvoston Rakennetaan kaikille -työryhmä on valinnut Vuoden 2018 esteetön teko -kilpailun voittajaksi Kaikukortin. Kaikukortti on alennuskortti, joka on suunnattu taloudellisesti tiukassa tilanteessa oleville henkilöille ja heidän lapsilleen. Tiukka taloustilanne voi johtua esimerkiksi sairaudesta tai työttömyydestä. Kaikukortin tavoitteena on parantaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä.
Kaikukortin taustalla on valtakunnallinen Kulttuuria kaikille -palvelu, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön tuella kehittänyt Kaikukortin toimintamallin. Espoo toimi Kaikukortin pilottikaupunkina vuonna 2015, ja vuoden 2016 alusta Kaikukortti on ollut Espoon kaupungin pysyvä palvelu.
Vuonna 2018 Espoon Kaikukortti-toiminnassa on mukana 30 espoolaista kulttuuritoimijaa, joiden palveluista suurin osa on saatavilla Kaikukortilla. Kaikukorttia myöntää asiakkailleen 28 espoolaista sote-alan toimijaa.
Vuoden esteetön teko kunniamaininnan sai Westendinpuiston koulu.
Vuoden esteetön teko -kilpailussa etsittiin nyt viidettä kertaa espoolaista palvelua, yritystä, yhteisöä, toteutettua ideaa, henkilöä, rakennusratkaisua tai toimintaa, joka on tuonut palvelut kaikkien saataville, ja tehnyt liikkumisesta tai asioinnista helppoa meille kaikille. Kilpailuehdotuksia tuli yhteensä 11.
Palkinnot jakoivat Espoon Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Päivi Repo ja Espoon vammaisneuvoston puheenjohtaja Pirkko Kuusela 24.8. Espoo-päivänä pidetyssä Vertaiskahvilassa Kuninkaantien toimintakeskuksessa. Lämpimät onnittelut voittajille!
Palkitut ehdotukset perusteluineen
Voittaja: Kaikukortti
Kulttuuri kuuluu kaikille! Kaikukortti parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista. Kaikukortin voivat saada mm. vammaispalvelun asiakkaat ja se oikeuttaa myös saattajan, oppaan, avustajan tai Kulttuurikaverin mukaan tulemiseen maksutta. Kaikukortilla voi hankkia lipun moniin Espoossa oleviin kulttuurikohteisiin, kuten museoihin, teattereihin, festivaaleille ja konsertteihin. Kaikukortti rikastuttaa monen vammaisen ja pienituloisen elämää suunnattoman paljon.
Kunniamaininta: Westendinpuiston koulu
Westendinpuiston koulu henkii kaikissa toimissaan suvaitsevaisuutta ja erityislapsen huomioimista. Koulu hakee tarvittaessa lisätietoa, ennakoi opetuksessa tulevia valmiuksia, pitää huolta kaverisuhteista, kohtelee uskomattoman hyvin ja osoittaa täysin esteetöntä asennetta.
Lisätietoja
www.espoo.fi/kaikukortti
Erityisasiantuntija Helena Sarjakoski, kulttuurin tulosyksikkö, p. 050 381 4033
Vammaisasiamies Sirkku Kiviniitty, p. 050 344 5190
28.8.2018 korjattu Westendinpuiston koulun rehtorin nimi kuvatekstiin.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme