Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Raskaan työn raatajat romuna ennen eläkeikää

28.8.2018 11:08:27 EEST | Rakennusliitto ry | Tiedote

Jaa
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokkaan aivan liian korkeaan eläkeikään olisi saatava muutos. -Eläkeuudistuksen yhteydessä luotiin niin sanottu työn sankareiden eläke. Pitkän työuran raskaassa työssä tehneille annettiin lupaus päästä helpommin eläkkeelle, kun terveys alkaa pettää. Jo neuvottelujen yhteydessä tiedettiin, että väylä viritetään kapeaksi. Kapea se todella onkin. Tähän mennessä työn sankareiksi koko Suomessa on julistettu 20 henkilöä. Olisikohan pitkän työuran tehneitä terveyttään menettäneitä kuitenkin hieman enemmän?

Suokkaan mukaan tilannetta pahentaa varhaiseläkejärjestelmien poistaminen.

-Vanha yksilöllinen varhaiseläke antoi 55-vuotiaalle mahdollisuuden lopettaa työuransa arvokkaasti, vaikka terveys ei ollut vielä lopullisesti mennyt. Järjestelmä romutettiin eikä uutta ole suunnitteilla.

- Jotkut viisikymppiset raskasta työtä tekevät rakentajat kertoivat olevansa jo melkoisen romuna. Silti töitä pitäisi painaa tuulessa ja tuiskussa liki parikymmentä vuotta. Keskivertoihmiselle nykyinen eläkeikä on viritetty aivan liian korkeaksi, kirjoittaa Suokas blogissaan. Lue koko blogi tästä

-Suuri eläkeuudistus tehtiin turvaamaan eläkejärjestelmän rahoitus. Siis myös minun eläkkeeni maksu. Oma eläkkeeni tulee olemaan hyvä. Silti se on kolikoita taskunpohjalla verrattuna todella suuriin ökyeläkkeisiin. Kymmeniin tai satoihin tuhansiin euroihin kuukaudessa. Suomessa kun ei ole minkäänlaista eläkekattoa.

-Yhteisistä rahoista maksetaan eläkkeet Portugalissa veroja paossa oleville vuorineuvoksille. Ja mikäli ökyeläkkeeseen oikeutettu nyykähtää puolisoaan aikaisemmin, niin kuin miehille monesti tuppaa käymään, puoliso nauttii tähtitieteellistä leskeneläkettä niin pitkään kuin kuola suusta valuu. Perikunnan iloksi.

-Itse kuulun kultapossukerhoon. Kun tulin Rakennusliittoon jo miltei vedenpaisumuksen jälkeen, aataminaikuinen, yli neljännesvuosisata sitten poistettu eläkesääntö myöntää minulle varhennetun vanhuuseläkkeen. Tämän takia en ole kevään liittokokouksessa ehdolla jatkamaan varapuheenjohtajana.

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Hallitus tuhoamassa suomalaisen rakentamisen?20.4.2026 09:32:24 EEST | Tiedote

Asuntorakentamisen ennen näkemätön taantuma ei toistaiseksi ole saanut maan hallitusta liikkeelle. Kun viisi vuotta sitten Suomessa aloitettiin jopa 45 000 asunnon rakentaminen, on jo vuosia oltu alle puolessa siitä. Ennusteen mukaan kuluvana vuonna jäädään 14 000 aloitukseen. Kyseessä on syvempi rakentamisen kriisi kuin 1990-luvun suurlamassa. Riittäväksi tuotantomääräksi mm. VTT arvioi reilusti yli 30 000 asuntoa vuositasolla. Talouskasvu tulee lähivuodet pysymään vaatimattomana, eikä rakentaminen käynnisty itsestään vaan tarvitaan finanssi- ja sääntelypolitiikkaa.

Harmaan talouden vastainen työryhmä haastaa: Reilun rakentamisen verkosto myös Suomeen2.2.2026 12:37:06 EET | Tiedote

Ruotsissa 18 rakennusalan yritystä on perustanut alan toimijoiden yhteisen verkoston harmaan talouden torjuntaan. Mukaan lähtevät yritykset sitoutuvat torjumaan vilppiä ja harmaata taloutta rakennusalalla mm. rajoittamalla alihankintaketjuja ja kannustamalla alan työntekijöitä liittymään ammattiliittoon. Verkosto tavoittelee terveempää kilpailua rakennusurakoista. Ruotsin rakennusalan ammattiliitto Byggnads on tervehtinyt ilolla uuden verkoston syntymistä.

Rakennusliiton hallitus: Ryhtiliike ammattiopetukseen ja yritykset kantamaan vastuu harjoittelupaikoista6.6.2025 13:30:26 EEST | Tiedote

Toisen asteen ammatillinen koulutus, ammattikoulu, on ollut vuosikymmeniä jatkuneen myllerryksen kohteena. Ratkaisevaa vahinkoa koulutukselle tuotti Sipilän hallituksen ammattikoulureformi vuonna 2018 satojen miljoonien eurojen leikkauksineen. Väitöskirjatutkija Penni Pietilä on kuvannut reformia suorasanaisesti: koulutuksesta poistettiin kaikki, mistä ei ole hyötyä työelämässä. Käytännössä leikattiin yleissivistävien aineiden, kuten äidinkielen ja matematiikan, opetusta. Samalla oppimistavoitteita laskettiin ennen näkemättömällä tavalla. Opettajat ovat kuvanneet tilannetta niin, että opiskelijoilta ei saa edes vaatia mitään. Vaatimustason lasku ei koske vain yleissivistäviä aineita, vaan myös ammatillisissa aineissa rima laskettiin lattian tasolle. Reformin myötä oppilaiden – rakennusalan opinnoissa usein 16-vuotiaiden nuorten miesten ja naisten – itseohjautuvuutta lisättiin, lukujärjestykset poistettiin ja etäopetusta lisättiin. Käytännön työtä opettavaa työpajaopetusta vastaavasti v

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye