
”Nyt ei juuri kykene” – Puolet tupakoitsijoista haluaa lopettaa, mutta sähkösavukkeiden ja nuuskan käyttäjät eivät ole huolissaan terveyshaitoista
Tupakointi on Suomessa vähentynyt. 15–79-vuotiaista 16 prosenttia tupakoi tutkimuksen mukaan päivittäin. Perus- tai ammattikoulun käyneistä tupakoitsijoista 53 prosenttia haluaisi lopettaa tupakoinnin, keskiasteen koulutuksen saaneista vain 38 prosenttia ja korkeasti koulutetuista 47 prosenttia.
Haluun lopettaa tupakointi vaikuttavat eniten terveyssyyt. 75 prosenttia päivittäin tupakoivista on hyvin tai hieman huolissaan tupakoinnin terveyshaitoista. Reilu kolmannes, 37 prosenttia, haluaa lopettaa tupakoinnin säästääkseen rahaa. Ne, joilla on alempi koulutustaso, haluavat muita useammin lopettaa tupakoinnin siitä syystä, että se on kallista. Moni perustelee haluttomuuttaan lopettaa sillä, että lopettaminen on liian vaikeaa.
Päivittäin tai satunnaisesti nuuskaavia on 4 prosenttia väestöstä. Nuuskan käyttäjistä 66 prosenttia ei ole huolissaan nuuskan terveyshaitoista. Huolettomasti suhtautuvien määrä on kasvanut, sillä vuonna 2009 vastaavassa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista ei ollut huolissaan nuuskan terveyshaitoista.
Sähkösavukkeita käyttää päivittäin tai satunnaisesti 3 prosenttia vastaajista. Tutkimuksen mukaan sähkösavukkeiden käyttäjistä valtaosa (60 prosenttia) myös tupakoi. Puolet sähkösavukkeiden käyttäjistä ei halua lopettaa käyttöä ja 66 prosenttia ei ole huolissaan sähkösavukkeiden terveyshaitoista. Lopettamisesta haaveilevien vastauksissa näkyy huoli siitä, ettei sähkösavukkeiden vaikutuksia ole tutkittu tarpeeksi eikä turvallisuudesta ole tietoa.
”Nuuskan tai sähkösavukkeiden käyttö merkitsee yleensä huomattavaa nikotiiniriippuvuutta. Nikotiinin ja muiden terveyshaittojen lisäksi näiden tuotteiden käyttäjillä on usein sekakäyttöä savukkeiden kanssa”, huomauttaa Suomen ASH ry:n hallituksen puheenjohtaja, professori Pekka Puska.
”Ei pidä sanoa, että nämä tuotteet ovat ”terveellisempiä” kuin savukkeet, vaan että ne ovat selvästi epäterveellisiä, vaikka ehkä vähemmän vaarallisia kuin savukkeet, jotka todistetusti tappavat yli puolet käyttäjistään”, Puska jatkaa.
Nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttö on aloitettu tupakointia useammin kokeilunhalusta ja nuoret ovat aktiivisimpia kokeilijoita. Tupakoitsijoilla yhtä tärkeä syy aloittamiselle on ollut se, että kaverit tai läheiset ovat tupakoineet. Sähkösavukkeiden käyttäjillä kaikkein tärkein syy (43 prosenttia) on ollut halu lopettaa tupakointi tai vähentää sitä.
Taloustutkimus kartoitti tupakoitsijoiden, nuuskankäyttäjien ja sähkötupakan käyttäjien suhdetta tupakkatuotteiden käyttöön ja niiden terveyshaittoihin. Tiedonkeruu toteutettiin valtakunnallisessa internetpaneelissa toukokuussa ja tutkimukseen vastasi 6 027 henkilöä ikäryhmässä 15–79 vuotta.
Otteita avovastauksista:
”En koe tarvetta sille. Se on tapa rentoutua ja kuolen joka tapauksessa.” (30–39-vuotias vastaaja tupakoinnin lopettamisesta)
”Nyt ei juuri kykene (muitakin stressin aiheita tarpeeksi), pidemmällä tähtäimellä kyllä.” (40-49-vuotias vastaaja tupakoinnin lopettamisesta)
”Riippuvuus mikä riippuvuus. Nikotiini on myrkkyä miten tahansa sitä annostelee.” (yli 50-vuotias vastaaja sähkötupakasta)
”Lopetin aikoinaan tupakanpolton koska siitä tuli yskä ja urheilu ei tuntunut hyvältä, kun keuhkot ei toiminut hyvin. Nuuska ei vaikuta keuhkoihin ja siitä tulee rento olo.” (40–49-vuotias vastaaja nuuskasta)
Lisätiedot:
professori Pekka Puska, Suomen ASH ry:n hallituksen puheenjohtaja
p. 040 771 5571
pekka.puska@eduskunta.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi Haratoiminnanjohtaja
Puh:050 460 2324mervi.hara@suomenash.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry
Nuuskan myynnin laillistaminen räjäyttäisi käytön24.9.2019 12:52:26 EEST | Tiedote
Vaikka nuorten nuuskan käyttö on lisääntynyt, se on vielä suhteellisen alhaisella tasolla tupakoinnin yleisyyteen verrattuna. Nuuskan myynnin laillistaminen lisäisi voimakkaasti nuuskan käyttöä, toteaa kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n puheenjohtaja Pekka Puska.
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii: Nuuskakaupan mainonta pois Oulun Kärppien hallista27.8.2019 12:00:00 EEST | Tiedote
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii, että Oulun Kärpät luopuu viipymättä nuuskakaupan mainostamisesta kotihallissaan. Verkoston mukaan jääkiekkoseura vähättelee toiminnallaan nuuskan vaaroja ja karttaa vastuuta lapsista ja nuorista.
Tupakasta vieroitusta parannettava ammatillisissa oppilaitoksissa22.8.2019 09:00:00 EEST | Tiedote
Koulutusryhmien välisiin tupakointieroihin voi puuttua parantamalla vieroituspalveluita ammatillisissa oppilaitoksissa, Savuton Suomi 2030 -verkosto korostaa Savuton Suomi -viikolla 26. ̶ 30.8.
Tupakointikieltojen valvontaa tehostettava kouluissa – nuorten tupakointi ei enää ole vähentynyt16.8.2019 11:00:40 EEST | Tiedote
Nuorten terveystapatutkimuksesta ilmeni, ettei nuorten tupakkatuotteiden käyttö ole vähentynyt kahden viime vuoden aikana. Nyt on tärkeää tehostaa koulujen savuttomuutta ja ehkäistä nuuskan käyttöä, korostavat terveystapatutkimuksen johtaja Arja Rimpelä sekä kansanterveysjärjestö Suomen ASH.
Tupakan ostoikäraja 20 ikävuoteen? Väestö valmis muutokseen13.8.2019 07:45:00 EEST | Tiedote
Joka toinen suomalainen kannattaa tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden ostoikärajan nostamista 20 ikävuoteen. Enemmistö kannattaa myös tupakkatuotteiden käyttökieltoa muun muassa lasten leikkipaikoille, uimarannoille, bussipysäkeille ja taksitolpille.