Tilastot kertovat Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupunkikehityksestä
Kaupunkien välinen kehittämistyö vaatii hyvää yhteistä tietopohjaa. Helsinki ja Tallinna julkaisivat neljä vuotta sitten yhteisen tilastokatsauksen, jolla osaltaan rakennettiin tätä perustaa. Nyt julkaistavassa uudessa katsauksessa päivitetään tietoja eri osa-alueilta, mutta samalla tarjotaan lisää ymmärrystä lukujen taakse kätkeytyvistä ilmiöistä.
Helsingin kaupunginkanslian laatima katsaus kertoo Helsingin ja Tallinnan kehityksestä muun muassa seuraavaa:
- Helsingin ja Tallinnan ”kaksoiskaupunki” on Euroopan mittakaavassa varsin huomattava väestökeskittymä, jossa on yhteensä lähes 1,1 miljoonaa asukasta. Kun otetaan huomioon molempien kaupunkien kaupunkiseudut, puhutaan noin 2 miljoonan asukkaan kokonaisuudesta.
- Matkustajamäärät Helsingin ja Tallinnan välillä ovat noin nelinkertaistuneet 1990-luvun alkuvuosista. Kasvu on ollut erityisen voimakasta 2010-luvulla, ja matkustajien vuotuinen määrä ylitti viime vuonna jo 9 miljoonan rajan.
- Tallinnalaisista 96 prosenttia puhuu äidinkielenään joko viroa tai venäjää, ja muun kielisten määrä on melko pieni. Helsinkiläisistä lähes 85 prosenttia puhuu äidinkielenään joko suomea tai ruotsia, ja muun kielisiä on reilut 15 prosenttia.
- Tallinnan alueelle on keskittynyt suurempi osuus Viron yrityksistä kuin Suomen yrityksistä Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Tätä selittää se, että Tallinna on asutuskeskittymänä Viron mittakaavassa suhteellisesti suurempi. Viron bruttokansantuotteesta 64 prosenttia tuotetaan Harjumaan maakunnassa, kun taas Uudenmaan osuus Suomen bkt:sta on 39 prosenttia.
- Tallinnan työllisyysaste on hieman Helsinkiä korkeampi. Koko 2000-luvun ajan voimakkaana jatkunut virolaistaustaisten työllisten määrän kasvu Helsingissä on vuoden 2013 jälkeen hiipunut selkeästi.
- Asuntojen hinnat ovat Helsingissä keskimäärin yli kaksinkertaisia Tallinnaan nähden, mutta Tallinnassa hintojen nousu on ollut viime vuosina Helsinkiä nopeampaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tilasto- ja tietopalvelupäällikkö Ari Jaakola, puh. 09 310 43608, email: ari.jaakola(at)hel.fi
tutkimuspäällikkö Katja Vilkama, puh. 09 310 78396, email: katja.vilkama(at)hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja käsitteli valtuutettujen aloitteita10.9.2025 22:13:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuustossa järjestettiin keskiviikkona 10. syyskuuta kyselytunti. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin valtuutettujen aloitteita ja kansalliskielilautakunnan vuosikertomusta.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisesta8.9.2025 17:59:32 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseensa 8. syyskuuta ja hyväksyi työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisen.
Helsingin kaupunginhallitus määritteli myyntiperiaatteita asuinkerrostalotonteille8.9.2025 16:57:52 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 8.9. ja päätti myyntiperiaatteista asuinkerrostalotonteille Sörnäisissä ja Kalasatamassa. Kaupunginhallitus käsitteli myös useita valtuutettujen jättämiä aloitteita.
Avoimet ovet Helsingin päätöksenteon ytimeen – tervetuloa tutustumaan kaupungintaloon5.9.2025 13:06:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kaupunkilaiset ovat tervetulleita tutustumaan kaupungintaloon Avoimet ovet päätöksenteon ytimeen -tapahtumassa 13. syyskuuta.
Pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajaksi Oskari Heinonen5.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Oskari Heinonen on aloittanut 25.8.2025 pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme