
Uusi konserni hakee reipasta kasvua - Point Group palvelee infraa, rakentamista ja omaisuudenhallintaa

– Aloitimme uutena yhtiönä vuoden 2016 alussa 14 perustajajäsenen voimin, ja tänään me olemme Point Group, jossa työskentelee yli 30 eri alojen asiantuntijaa. Yrityksemme liikevaihto on kasvanut nopeasti ja kannattavasti, minkä on mahdollistanut sitoutunut henkilöstö ja asiakkaidemme luottamus toimintaamme, kertoo Point Group Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Hörkkö.
Point Group -konserni tarjoaa ohjelmistoratkaisut ja niihin liittyvät palvelut niin infra- kuin talonrakentamisen suunnittelijoiden, rakentajien sekä omistajien tarpeisiin.
– Suomessa ei ole vastaavaa, näin laajalla tuoteportfoliolla olevaa toimijaa. Haluamme haastaa alaa laajemminkin: tavoitteenamme on purkaa siiloja infran ja talonrakentamisen välillä, sekä rakentaa kokonaisratkaisuja väylien ja rakennusten elinkaaren hallintaan, Hörkkö toteaa.
– Infran lisäksi kiinteistö- ja rakennusalatarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia kehittää uusia ja menestyviä innovaatioita. Point Groupin yrityksillä on asiakkaiden kanssa yhteinen tavoite, että rakennettu ympäristömme säilyttää arvonsa ja pysyy käytettävässä kunnossa koko elinkaarensa ajan, sanoo Point Groupin hallituksen puheenjohtaja Mikko Leppänen.
Tuote- ja palvelutarjontaa talonrakentamiseen ja omaisuudenhallintaan
Talonrakennusalan ohjelmistoratkaisuja tarjoava Buildpoint palvelee rakennusten tilaajia, suunnittelijoita ja rakentajia. Buildpointin asiantuntijat tuntevat koko rakennetun ympäristömme elinkaaren ja sen eri vaiheiden aikana tarvittavat sovellukset. Yritys tarjoaa alan parhaat ohjelmistot ja kattavat tuki-, koulutus- ja konsultointipalvelut
Assetpoint tarjoaa ratkaisuja infra- ja kiinteistöomaisuuden pitkäaikaiseen tiedonhallintaan. Liiketoiminnan perustana on huolehtia asiakkaan suunnittelun ja rakentamisen aikana laadukas tiedonhallintaprosessi, jonka lopputuloksena syntyy ajantasainen digitaalinen kaksonen, joka voidaan hyödyntää omaisuuden hallinnassa sekä ylläpidossa.
Työntekijöiden omistama konserni
Point Group on pääosin työntekijöidensä omistama konserni, jonka pääkonttori sijaitsee Espoossa. Konserni panostaa voimakkaasti osaavaan henkilöstöön ja rekrytoi uusia asiantuntijoita.
– Suomessa on rakennusalalla vähän toimijoita, jotka pystyvät vastaamaan yhtä kattavasti ja ketterästi digitalisaation tarpeisiin kuin meidän tiimimme. Asiantunteva, monipuolinen ja omistautunut henkilöstö onkin vahvuutemme. Tästä syystä investoimme jatkuvasti henkilöstön osaamiseen, ja etsimme lisää alan parhaita osaajia joukkoomme, sanoo Buildpointin liiketoimintajohtaja Teemu Nivell.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tuomas Hörkkö
Toimitusjohtaja
CivilPoint Oy
Tuomas.horkko@civilpoint.fi
040 832 3553
Teemu Nivell
Liiketoimintajohtaja
BuildPoint Oy
Teemu.nivell@buildpoint.fi
0400 925 660
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.