Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Nuoret ovat kiinnostuneempia yrityksen jatkamisesta kuin uuden perustamisesta

5.9.2018 07:35:00 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Jaa
Yrittäjyydestä kaivataan lisää tietoa ja opetusta kouluihin. Tällä hetkellä nuorten mielestä koulu opettaa välttävästi yrittäjyyteen vahvasti kytköksissä olevia taitoja, kuten riskinottoa, taloustaitoja ja epävarmuuden sietämistä. Tulokset selviävät Taloudellinen tiedotustoimisto TATin teettämästä Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksesta.
Kuva: Iiro Rautiainen
Kuva: Iiro Rautiainen

Yläkoululaiset ovat nuorista kaikkein kiinnostuneimpia olemassa olevan yrityksen jatkamisesta. Heistä jopa 42 prosenttia voisi jatkaa yrityksessä, joka on jo olemassa, kun ainoastaan 32 prosenttia heistä voisi kuvitella perustavansa täysin uuden yrityksen. Lukiolaisten ja ammatillisten opiskelijoiden kohdalla ero on hieman pienempi. Olemassa olevan yrityksen jatkaminen on ajatuksena nuorille lähestyttävämpi kuin uuden yrityksen perustaminen – vain reilu viidennes nuorista tyrmää ajatuksen suorilta. Yrityksen perustamista vastustaa noin kolmannes.

”Yrittäjyys kiinnostaa nuoria, se ei ole enää mikään uutinen. Sen sijaan kiinnostus olemassa olevia yrityksiä kohtaan on mielenkiintoinen. Tämä avaa oppilaitoksille uusia mahdollisuuksia laajentaa yrittäjyyden opetusta. Suomessa on noin 16 000 yritystä, jotka etsivät jatkajaa”, TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen kommentoi.

Vanhemmilla on vaikutusta yrittäjyysaatoksiin

Tutkimuksessa selvisi, että yrittäjyydestä ovat kiinnostuneita erityisesti ne nuoret, joilla vähintään yksi vanhemmista toimii yrittäjänä. Näistä nuorista vajaa puolet ovat kiinnostuneita yrityksen perustamisesta ja reilu puolet yrityksen jatkamisesta. Vanhemman yrittäjätausta näyttää olevan ainoa taustamuuttuja, joka vaikuttaa joka ikäryhmässä keskivertoa enemmän yrittäjäksi ryhtymisen ajatuksiin.

Nuorista miehet ovat selvästi naisia kiinnostuneempia yrittäjäksi ryhtymisessä. Lukiolaisilla ero on kaikkein dramaattisin uuden yrityksen perustamisen kohdalla – miehistä jopa 47 prosenttia voisi perustaa yrityksen, kun taas naisista ainoastaan 29 prosenttia ajattelee yrityksen perustamisen olevan hänelle sopiva vaihtoehto.

”Lukiolaisten kohdalla yrittäjyyshalut ovat sukupuolittuneita. Sopii kysyä, millaista opetusta yrittäjyydestä annetaan ja kenelle. Lukiolaisten mielestä koulussa ei opeteta riittävästi taloustaitoja, epävarmuuden sietämistä ja riskinottoa – kenties nämä tulokset heijastuvat myös naisten halussa ryhtyä yrittäjäksi”, Tenhunen-Ruotsalainen sanoo.

Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin helmi-maaliskuussa 2018 suomalaisissa yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 11 335 nuorta. Ammattiin opiskelevat nuoret olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana tutkittavana kohderyhmänä. Tutkimuksen toteutti Taloudellinen tiedotustoimisto TATin toimeksiannosta T-Media Oy.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT kutsuu Yrittäjän päivänä nelosluokkalaisia Yrityskyliin eri paikkakunnilla. Median on mahdollista tulla vierailulle seuraamaan lasten Yrityskylä-päivää. Lisäksi TAT tarjoaa kouluihin yrittäjyysteemaisia materiaaleja opetuksen tueksi, esimerkiksi #puhurahasta-podcastin jaksoa Tee oma työ ja tienaa voi hyödyntää koulujen aamunavauksissa. Jaksossa nuori nokialainen kiinteistöhuoltoyrittäjä Leevi Lamminsivu kertoo vinkkejänsä yrittäjyyteen ja suosikkitubettaja Roni Back kertoo, mikä häntä yrittäjyydessä kiehtoo.

Haluatko Yrittäjän päivän vierailulle Yrityskylään? Soita:

Tytti Huttunen, viestintäkoordinaattori, 050 300 1234

Lue lisää:

Yrittäjän päivä

Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018

Omistajanvaihdosfoorumi tutki: Omistajanvaihdoksen edessä 16 000 työllistävää yritystä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Reeta Sutinen
tutkimuspäällikkö, T-Media
040 511 9936
reeta.sutinen@t-media.fi

Kuvat

Kuva: Iiro Rautiainen
Kuva: Iiro Rautiainen
Lataa
Kuva: Iiro Rautiainen
Kuva: Iiro Rautiainen
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://nuortennyt.fi/

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT toimii siltana tulevaisuuteen. Toimintamme ytimessä ovat nuorten talous- ja työelämätaidot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Uskalla Yrittää 2026: Pirkanmaan alueelta yrittäjyyskilpailun finaaliin etenee kuusi nuorten harjoitusyritystä5.3.2026 18:38:28 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Pirkanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Tampereella järjestettyyn tapahtumaan osallistui 97 yritystä ja noin 240 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kuuden yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Pirkanmaan Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Juuso Linnusmäki Pikkolan koulusta Kangasalta.

Uskalla Yrittää 2026: Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueelta finaaliin etenee kaksi nuorten harjoitusyritystä5.3.2026 16:11:13 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Seinäjoella järjestettyyn tapahtumaan osallistui 17 yritystä ja noin 40 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kahden yrityksen tie jatkuu Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Etelä- ja Keski-Pohjanmaan Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Maria Jaakkola Seinäjoen yhteiskoulusta.

Tävlingen Våga vara företagsam för unga 2026: 12 företag från Nyland fortsätter till finalen4.3.2026 17:37:47 EET | Tiedote

Vid den regionala tävlingen Våga vara företagsam som ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT den 3 och den 4 mars belönades Nylands mest intressanta UF-företag. Sammanlagt 135 övningsföretag och närmare 340 unga från Nylands högklasser och andra stadier deltog i evenemangen i Esbo. Tolv företag gick vidare till den nationella finalen i april. Under andra stadiets evenemang delades även ut utmärkelsen Nylands lärare i företagsamhetsfostran, som tillföll Reetta Oksanen från Vuosaaren lukio.

Uskalla Yrittää 2026: Uudenmaan oppilaitoksista 12 nuorten harjoitusyritystä finaaliin4.3.2026 17:15:10 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamissa Uskalla Yrittää -aluekilpailuissa 3. ja 4. maaliskuuta palkittiin Uudenmaan yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Espoossa järjestettyihin tapahtumiin osallistui yhteensä 135 yritystä ja noin 340 nuorta. Kahdentoista yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Oppilaiden lisäksi palkittiin myös opettaja. Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustuksen sai Reetta Oksanen Vuosaaren lukiosta.

Uskalla Yrittää 2026: nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin etenee Kainuun alueelta kolme nuorten harjoitusyritystä26.2.2026 17:32:57 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 26. helmikuuta palkittiin Kainuun kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Kajaanissa järjestettyyn tapahtumaan osallistui 54 yritystä ja noin 120 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kolmen yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Kainuun Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Sami Viinikainen Kajaanin Lyseosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye