Veikkaus Oy

Keno-festareilla jaettiin kaksi suurvoittoa – 225 000 euroa Pälkäneelle ja Tampereelle

Jaa
Pirkanmaalla on päästy kunnon Keno-festari-tunnelmaan. Kaksi viikkoa kestävien Keno-festareiden aikana on voitettu kaksi 225 000 euron voittoa, jotka kumpikin ovat osuneet Pirkanmaalle.

Ensimmäinen 225 000 euron Keno-festari-voitto voitettiin lauantaina 1. syyskuuta Pälkäneellä. Peli oli pelattu Pälkäneen S-marketissa. Voitto tuli 9-tason täysosumalla ja kolmen euron panoksella. Voittaja olisi voittanut tavallisesti 150 000 euroa, mutta Keno-festareista johtuen voittosumma kohosi 1,5-kertaiseksi eli 225 000 euroon.

Myös tiistai 4. syyskuuta oli iloinen päivä Tampereella Teivon ABC:llä pelanneelle henkilölle, joka onnistui saamaan Kenon ilta-arvonnassa 9-tason täysosuman. Hän oli valinnut peliinsä myös KunkkuKertoimet ja KunkkuNumero osui riviin. Keno-festareista johtuen pelaajan kahden euron hintaisen voittorivin voitto kohosi 1,5-kertaiseksi eli 225 000 euroon.

Kumpikaan voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten heidän on lunastettava voittonsa Veikkauksen pääkonttorilta Helsingistä.

Keno-festareiden aikana on voitettu jo lähes 800 puolitoistakertaista päävoittoa tasoilla 5–10. Voitoista 13 on ollut yli 20 000 euron suuruisia.

Kenossa on 27.8.–9.9. käynnissä Keno-festarit, jolloin tasojen 5–10 päävoitot maksetaan 1,5-kertaisina. Tämä koskee myös KunkkuKertoimia. Pelaaja osallistuu Keno-festareihin automaattisesti, jos hän pelaa Kenoa aikavälin 27.8.– 9.9. arvonnoissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye