Pääkaupunkiseudun merialueella poikkeuksellisen korkeat lämpötilat ja voimakkaat sinileväkukinnat vuonna 2018

Heinäkuussa tuuleton jakso johti laajamittaiseen sinileväkukintaan, joka koostui pääosin Aphanizomenon- ja Dolichospermum-sukujen sinilevistä. Joukossa oli myös Nodularia spumigena -sinilevää, jonka kaikki tutkitut kannat ovat olleet maksamyrkkyjä muodostavia. Myös Dolichospermum-suvun sinilevät voivat muodostaa myrkyllisiä esiintymiä. Kaikkia näitä sinileviä tavataan merialueella vuosittain, mutta esiintymät olivat tänä kesänä erityisen runsaita; vastaavanlaista sinileväkesää ei ole ollut vuosikymmeneen.

Sinileväkesä monen tekijän summa

Levälautat ajautuivat avoimelta Suomenlahdelta Helsingin ulkosaaristoon veden pintavirtausten mukana. Pahin sinilevien massaesiintymäjakso kesti pääkaupunkiseudun merialueilla heinäkuun puolivälistä elokuun alkuun. Pohjoiseen suuntautuvat pintavirtaukset johtuivat harvemmin havaittavasta Suomenlahden etelärannikon voimakkaasta kumpuamisilmiöstä, jossa syvemmistä vesikerroksista nousee vettä pintaa kohti.

Sinilevien poikkeuksellinen määrä menneenä kesänä oli monen eri tekijän summa. Levien kasvua rajoittavat ennen kaikkea valon ja ravinteiden määrä, sekä laidunnus ja muu hävikki. Valoa on kesäaikaan tarjolla runsaasti, joten levien massaesiintymätkin ajoittuvat tyypillisesti kesälle.

Ravinteiden käytön suhteen sinilevät ovat poikkeuksellisia muihin leväryhmiin verrattuna siksi, että ne pystyvät käyttämään suoraan hyväkseen ilmakehästä veteen liuennutta typpikaasua. Tyynellä säällä sinilevät nousevat veden pintaan kaasurakkuloidensa avulla ja saavat siten tehokkaasti typpeä käyttöönsä. Samalla ne vähentävät alemmissa vesikerroksissa olevien levien valonsaantia. Tästä syystä sinilevillä on etulyöntiasema, kun muille leville käyttökelpoisen liukoisen typen määrä vedessä alkaa käydä vähiin, mutta fosforia on riittävästi.

Levien kannalta tärkeiden fosforin ja typen pitoisuudet merivedessä eivät olleet kesällä poikkeuksellisia. Liukoisen typen määrät olivat normaalin vaihtelun rajoissa, paikoin jopa pitkän aikavälin keskiarvoja alhaisempia. Fosforia oli pääsääntöisesti yhtä paljon kuin kahden viimeisen vuosikymmenen aikana keskimäärin, joskin paikallisesti sitä oli jopa poikkeuksellisen runsaasti myös veden pintakerroksissa.

Muutama vuosi sitten Itämerelle työntyneet suolapulssit ovat voineet lisätä levien määrää nostamalla ravinteita syvemmistä vesikerroksista pintaan. Harvoin Itämerelle työntyvät suolapulssit kohentavat Itämeren pääaltaan syvänteiden happioloja, mutta Suomenlahdella vaikutus on päinvastainen, mikäli suolavesipulsseja ei tule tarpeeksi usein.

Heinäkuun hellejaksolle ajoittuviin sinilevien massaesiintymiin vaikuttivat siis todennäköisesti yhdessä tyyni ja lämmin sää sekä etenkin fosforin määrä, joka on merialueellamme kokonaisuudessaan yhä melko runsas. Ylimääräistä fosforia päätyy mereen muun muassa huuhtoutumalla pelloilta sekä pienessä määrin käsitellyn jäteveden mukana. Suomenlahti on Itämeren rehevöityneimpiä alueita, jossa fosforin vapautumisella pohjan sedimentistä on suuri rooli sinileväkukintoja mahdollistavana tekijänä.

Ravinnekuormitusta pienennetään, mutta sinileväkesät jatkossakin mahdollisia

Ulkoisen ravinnekuormituksen vähentämisellä on ollut paikallisesti huomattaviakin vaikutuksia veden laadun kohentumiseen. Ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund mainitsee hyvänä esimerkkinä laajan Itämerihaaste-verkoston puitteissa toteutettavan Kaupunkivesistöt kuntoon -hankkeen.

”Hankkeessa toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa hulevesien laadun parantamiseen tähtääviä toimia niin, että löytäisimme kestäviä ratkaisuja lähivesiemme kunnon parantamiseksi”, Kippo-Edlund sanoo.

Laajemmassa mittakaavassa meren sisäiset prosessit kuten ravinteikkaan veden kulkeutuminen varsinaiselta Itämereltä Suomenlahdelle, sekä Suomenlahden pohjan sedimenteistä vapautuva fosfori säätelevät vielä voimakkaasti sinilevien potentiaalia muodostaa kukintoja. Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden tutkija Emil Vahteran mukaan otollisen säätyypin vallitessa kukinnat muodostuvat vielä laajoiksi, kuten kesällä 2018 voitiin havaita.

”Suomenlahden pohjoisrannikolle tyypillisen veden kierron vallitessa sinileväkukinnat pääkaupunkiseudun merialueella esiintyvät pääosin avomerellä ja toistuvasti myös joillakin suojaisilla lahdilla, kuten Laajalahdella. Etelä- ja itätuulilla avomeren sinileväkukinnat voivat kuitenkin työntyä rannikkoa kohden, jolloin Suomenlahden rehevöitynyt tila näkyy hyvin konkreettisesti omillakin rannoillamme”, Vahtera kertoo.

Helsingin kaupunki seuraa tehokkaasti merialueensa tilaa

Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut on tehnyt pääkaupunkiseudun merialueen vedenlaadun seurantaa säännöllisesti jo yli 60 vuoden ajan. Pitkän aikavälin aineiston avulla voidaan tarkastella esimerkiksi meriveden ravinteiden määrän kehitystä sekä arvioida, kuinka poikkeuksellinen jokin yksittäinen vuosi on ollut vedenlaadullisten tekijöiden suhteen aiempiin vuosiin nähden.

Helsingin kaupunki päivittää vuosittain pitkän ajan seurantatulosten kuvaajia internetsivuilleen ja tuottaa merialueen ekologisen laatuluokituksen. Kuvaajia voi tarkastella osoitteessa https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralueet/vedet/itameri/seuranta