A-klinikkasäätiö

Ainetunnistuksen saaminen Suomeen olisi tärkeää - huumeiden käyttö ei ole koskaan turvallista

Jaa
A-klinikkasäätiön Muunto-hanke yhteistyötahoineen edistää ainetunnistusta tutkimuksen ja kansainvälisen näytön keinoin. Muunto-hanke haluaa painottaa, ettei haittojen vähentäminen merkitse haittojen vähättelyä: aineen sisällön selvittäminen ei poista käyttöön liittyviä riskejä, mutta voi osaltaan helpottaa niiden ehkäisyä.

Muunto-hankkeen ja haittoja vähentävien terveysneuvontapisteiden työntekijät kuulevat toistuvasti tiedusteluja, joko huumeita käyttäville ihmisille suunnattu ainetunnistus on olemassa. Valitettavasti vastaus on toistaiseksi kielteinen, mutta Muunto-hanke yhteistyötahoineen edistää asiaa sinnikkäästi yhteiskunnallisen vaikuttamisen sekä tutkimuksen ja kansainvälisen näytön keinoin. Ainetunnistusta käsittelevä valtuustoaloite on syksyn aikana käsittelyssä Helsingissä.

Moni pelkää ainetunnistuksen viestivän aineiden käytön olevan turvallista. Siksi Muunto-hanke haluaakin painottaa, ettei tieto aineen sisällöstä tee käytöstä turvallista.

Kansainvälisten esimerkkien perusteella ammatilliseen päihdetyöhön ja vertaistoimintaan yhdistetyllä ainetunnistuksella on mahdollista kohdata ihmisiä nykyistä varhaisemmassa vaiheessa sekä ohjata päihdekäyttäytymistä riskitietoisempaan suuntaan. Haittojen vähentäminen ei siis merkitse haittojen vähättelyä.

Lue lisää yleisimmistä kysymyksistä Muunto-hankkeen sivuilta: https://muuntohanke.fi/faq

Lisätietoja:

projektikoordinaattori Miina Kajos, Muunto-hanke, A-klinikkasäätiö, miina.kajos(at)a-klinikka.fi, p. 050 3090 076

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

A-klinikkasäätiö
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki

tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi

A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö

Kadulta labraan -tutkimuksen näytteissä merkkejä kokaiinin polttamisesta26.6.2023 09:06:59 EEST | Tiedote

A-klinikkasäätiön koordinoimaan Kadulta labraan -tutkimukseen on alkuvuoden ajalta kertynyt havaintoja sekä kokaiinin että katinonien polttamisesta. Tutkimushankkeen tänään julkaistu katsaus sisältää laboratoriotuloksia 12.1.-3.5.2023 välillä kerätyistä näytteistä, joita kertyi 77 kappaletta. Yleisimmin tutkimukseen tuodut näytteet oli myyty amfetamiinina, kokaiinina, bentsodiatsepiineina tai katinonistimulantteina.

62 % suomalaisista rajoittaisi nettikasinoiden toimintaa – hyvinvointialueiden johto vaatii tiedottamista rahapelaamisen riskistä24.3.2023 00:00:00 EET | Tiedote

A-klinikkasäätiön väestö- ja päättäjätutkimukset puhuvat vastuullisen rahapelilinjan puolesta ja paljastavat samalla kansalaisten tiukan asennoitumisen pelaajiin: neljäsosa vastaajista eväisi rahapeliriippuvaisilta osan sote-palveluista. 62 % suomalaisista rajoittaisi nettikasinoiden toimintaa ja 86 % suojelisi erityisesti lapsia ja nuoria pelaamisen haitoilta. Hyvinvointialueiden haastatelluista 26 johtajasta* 25 vaatisi rahapelien tarjoajia tiedottamaan pelaamisen riskistä.

Väestökysely: 40 % suomalaisista hyväksyisi valvotun huumeiden käyttötilan kotikuntaansa16.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote

A-klinikkasäätiön teettämästä väestökyselystä käy ilmi suomalaisten ristiriitainen suhtautuminen huumeita käyttäviin ihmisiin. 52 % vastanneista pitää oikeana, että huumeiden käyttö leimaa ihmisen rikolliseksi ja 44 % puhuu mieluummin narkomaaneista kuin huumeita käyttävistä ihmisistä. Samaan aikaan peräti 40 % suomalaisista kannattaa valvottujen käyttötilojen kokeilua omalla paikkakunnallaan.

Väestökysely: ”Ei kuulu minulle” – alkoholinkäytön puheeksiotto vaikeaa joka toiselle suomalaiselle9.3.2023 00:00:00 EET | Tiedote

A-klinikkasäätiön teettämän tuoreen väestökyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat ristiriitaisesti siihen, kenen tulee ottaa alkoholinkäyttö työpaikoilla puheeksi: työterveyden vai työkaverin vai pitäisikö alkoholin ongelmakäyttäjän hoitaa ongelmansa itse ilman sote-palveluiden apua. Vastaajista oikeiston äänestäjillä oli jyrkempi linja kuin vasemmiston kannattajilla, kuten myös huumeita ja rahapelejä koskevissa tutkimuksissa, jotka julkaisemme maaliskuun aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme