
Nokian Tetriksen peruskivi muurataan

Peruskiven muuraus on perinteisesti rakentajien kunnian ja ylpeyden osoitus hankkeelle. Se merkitsee myös lupausta tehdä työ hyvin.
Tetriksen julkisivussa onkin poikkeuksellisen voimakas arkkitehtoninen aihe, joka muistuttaa tunnettuja Tetris-palikoita. Nimi Kauppakadun ja Härkitien risteykseen kohoavalle näyttävälle kokonaisuudelle saatiin julkisen nimikilpailun kautta.
”Tampereen suunnalta Nokialle saavuttaessa Tetriksen kaupunkikuvallinen merkitys on suuri. Tetris on pitkästä aikaa uusi hanke Nokian keskustaan, josta on myös toimivat lähijunaliikenneyhteydet rautatieaseman läheisyyden myötä”, kertoo Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtaja Miikka Routama.
Tetriksen avarilta parvekkeilta avautuu asukkaille huikeat näkymät yli kaupungin. Alakerran liiketiloihin taas muuttaa OP Tampere.
”Hanke on ollut odotettu ja kohde herättänyt laajaa mielenkiintoa. Kauppoja on tehty reilusti, esimerkiksi ylimpien kerrosten isommat asunnot on myyty jo lähes kokonaan. Esimerkiksi kolme huonetta ja keittiö -huoneistoja on jäljellä enää muutama. Vielä kuitenkin ehtii hankkimaan uuden kodin loistosijainnilta Nokian Tetriksestä”, kertoo Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen uudiskohdejohtaja Isto Matalamäki.
”Haluamme olla mukana kaupungin kasvussa ja kehittämässä Nokian keskustaa. Nokia on meille tärkeä liiketoiminnan kannalta ja Tetriksen tilat tarjoavat loistavat puitteet uuden ajan finanssitoiminalle”, OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund toteaa.
Työt Tetriksen työmaalla aloitettiin huhtikuussa. Tetris koostuu kahdesta osasta, 8- ja 12-kerroksisista torneista, joissa on yhteensä 99 asuntoa kompakteista yksiöistä avariin nelikkoihin; kaikilla omat lasitetut parvekkeet ja nykyaikaisen asuntorakentamisen yksilölliset mukavuudet.
Lisätietoja:
Mikko Rosenlund, OP Tampere, toimitusjohtaja, p. 010 254 6200,
mikko.rosenlund@op.fi
Miikka Routama, Pohjola Rakennus Oy Häme, toimitusjohtaja, p. 044 751 0291, miikka.routama@pohjolarakennus.fi
Juha Metsälä, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, konsernijohtaja, p. 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Voimakatu 18
33100 TAMPERE
020 7759 600, pohjola@pohjolarakennus.fihttp://www.pohjolarakennus.fi
Pohjola Rakennus Oy Häme on osa Pohjola Rakennus-konsernia, joka on projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani. Pohjola Rakennus on rakentanut yli 12 000 kotia, tällä hetkellä rakenteilla on noin 2800 asuntoa. Lisäksi Pohjola Rakennus toteuttaa liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infra- ja peruskorjauskohteita. Konserni työllistää yhteensä noin 3 000 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on noin 250. Konsernin tavoitteena on olla johtava asuntorakentaja toiminta-alueillaan. www.pohjolarakennus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Häme
Kutsu medialle 16.8: Uusi Santalahti esittäytyy13.8.2018 16:20:00 EEST | Kutsu
Pohjola Rakennus Oy Häme kutsuu median edustajat tutustumaan Tampereen keskustan kylkeen nousevaan moderniin rantakaupunginosaan.
Taide elävöittää Santalahden uuden asuinalueen työmaa-aidat5.6.2018 10:41:57 EEST | Tiedote
Taiteilijat Päivi Arenius ja Tuuli Huovila maalasivat katutaidetta Santalahden Tikkutehtaan ja Pisparannan korttelien työmaa-aitoihin. Ajatus sai alkunsa alueen vahvasta katutaideidentiteetistä.
Pohjola Rakennus Oy Häme yhdistää Tampereen Peltolammilla kaupunkimaista rakentamista luonnonläheisyyteen16.4.2018 07:10:00 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Häme rakentaa Asunto Oy Tampereen Massin kehittyvän Peltolammin uuteen keskustaan, jossa tulevaisuuden rakentaminen yhdistyy luonnonläheisyyteen ja virkistysmahdollisuuksiin.
Pohjola Rakennus Oy Häme uudistaa Nokian kaupunkikuvaa – keskustan tornitalon rakentaminen käynnistyy3.4.2018 10:47:06 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Häme uudistaa Nokian keskustan kaupunkikuvaa rakentamalla Nokian valtatien ja Härkitien kulmaan 12-kerroksisen tornitalon.
Pohjola Rakennus Oy Hämeen toteuttama kerrostalokohde valittu Kangasalan vuoden rakennushankkeeksi12.12.2017 15:45:00 EET | Tiedote
Kangasalan kunnan viranomaislautakunnan työryhmä on valinnut vuoden 2017 rakennushankkeen. Valittu kohde on Ristitien kerrostalot, Asunto Oy Kangasalan Kurrenvara, joka on Pohjola Rakennus Oy Hämeen toteuttama. Valinnan perusteluina ovat korttelikokonaisuuden ajallisen kerrostuman ja piharatkaisun onnistuminen.