Valtion Eläkerahastoa koskeva laki kaipaa uudistusta

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut valtion talousarvion ulkopuolisen rahasto-omaisuuden hoitoa. Valtion rahastot muodostavat merkittävän osan valtion omaisuudesta: kaikkiaan niissä on yli 30 miljardia euroa eli noin neljännes valtion omaisuudesta. Tarkastuksessa olivat mukana kaksi suurinta rahastoa eli Valtion Eläkerahasto ja Valtion asuntorahasto sekä yksi pienempi, Maatilatalouden kehittämisrahasto.
Valtion suurin rahasto on Valtion Eläkerahasto, jolla on noin 20 miljardin euron omaisuus. Tarkastuksen mukaan eläkerahaston tuotto on saavuttanut sille asetetut tavoitteet ja vastaa eläkeyhtiöiden saavuttamia tuottoja. Valtion eläkerahaston tavoitekooksi on laissa määritelty 25 prosenttia valtion eläkevastuusta, ja vuoden 2017 lopussa rahastointiaste nousi jo noin 21 prosenttiin. Rahaston tavoitekoon saavuttamiselle ei ole asetettu määräaikaa.
”Rahaston tavoitekoko vaikuttaa sijoitusstrategiaan. Jo tavoitteen lähestyminen voi siirtää huomion varojen varmuuteen ja ohjata liian varovaiseen sijoitusstrategiaan ja alhaisempiin tuottotavoitteisiin. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei määrittele, miten eläkerahaston hoitoa jatketaan, kun rahastointitavoite saavutetaan. Tämä ei tue varojen tarkoituksenmukaista hoitoa”, VTV:n tuloksellisuustarkastusneuvos Visa Paajanen kertoo.
Valtion Eläkerahaston tulevaisuutta koskevat päätökset ovat taloudellisesti merkittäviä ja kauaskantoisia. VTV suosittelee, että valtioneuvosto ja valtiovarainministeriö alkaisivat valmistella ajoissa Valtion Eläkerahastoa koskevaa lakiuudistusta.
Kaikki tarkastetut rahastot on perustettu ennen perustuslakiuudistusta, ja siksi ne voivat jatkaa toimintaansa ns. vanhoina rahastoina. Valtion asuntorahastolla on yli 6 miljardin euron omaisuus, joka sisältää suuren aravalainakannan.
”Asuntorahasto voi toimia vielä pitkään aravalainakannan rahoitustuotoilla, mutta tuotot pienenevät vähitellen, ja rahastomuotoisuutta on tulevaisuudessa arvioitava uudelleen. Rahastoon on kertynyt runsaasti varoja, joille on ehdotettu uusia käyttökohteita. Jos toimintaa laajennetaan, on rahastomuodon edellytykset arvioitava huolellisesti uuden toiminnan osalta”, Paajanen toteaa.
Maatilatalouden kehittämisrahasto (Makera) on edellisiä huomattavasti pienempi rahasto, sillä on pääomaa noin 300 miljoonaa euroa. Pääoma perustuu nykyisin talousarviosiirtoihin, ei rahaston omiin varoihin. Käytännössä Makera ei ole enää varsinaisesti rahasto, vaan sitä käytetään maatalous- ja maaseutupolitiikan välineenä. VTV näkee, että Valtioneuvoston ja maa- ja metsätalousministeriön tulisi harkita, tarvitaanko Makeraa enää seuraavalla, vuonna 2021 alkavalla EU:n rahoituskaudella vai tulisiko tuki kanavoida valtion talousarvion kautta.
Tarkastettujen kolmen rahaston lisäksi valtiolla on kahdeksan muuta rahastoa.
Tutustu tarkastuskertomukseen: Valtion rahastojen pääoman hoito
Lisää VTV:n tarkastuksia ja tietoa hyvästä hallinnosta: VTV.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Visa PaajanenTuloksellisuustarkastusneuvos, effektivitetsrevisionsråd
Puh:040 734 8402etunimi.sukunimi@vtv.fi / förnamn.efternamn@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme