TEK ja Akavan Erityisalat: Suomesta eettisen tekoälyn kärkimaa
17.9.2018 08:00:00 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote

Tekoäly on mahdollisuus, jonka käytön etiikkaan tulee kiinnittää paljon enemmän huomiota kuin toistaiseksi on tehty. Suomi pystyisi näyttämään tässä suuntaa.
- Päättäjät ja asiantuntijat tarvitsevat kuitenkin nyt runsaasti lisää osaamista, jotta he voivat tehdä pitkäkantoisesti eettisiä päätöksiä tekoälystä, sanovat toiminnanjohtajat Jari Jokinen Tekniikan akateemiset TEKistä ja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
Oivan mahdollisuuden jatkuvaan osaamisen kehittämiseen tarjoaa yhdeksän liiton ehdottama osaamistili, joka jakaisi jatkuvan oppimisen kustannuksia työntekijöiden, työnantajien ja valtion kesken.
- Suomella on kaikki edellytykset eettisen tekoälyn kärkimaaksi, sillä maamme on kilpailukykyinen paitsi algoritmiteknologiassa myös ihmisoikeuksissa, hallinnon korruptoimattomuudessa, demokratian toimivuudessa, yritysetiikassa ja koulutuksessa. Näiden pitää olla kunnossa, jotta tekoälyn voimaa ei käytetä kansalaisia syrjivästi, Jokinen korostaa.
Nyt tarvitaan teknologista, humanistista ja yhteiskunnallista ymmärrystä
Jokainen on varmasti huolestuneena seurannut algoritmien hyödyntämistä USAssa ja Kiinassa.
- Teknologiaa käytetään kansalaisten ja asiakkaiden ”pisteytykseen”, jonka perusteella rajataan vaikkapa lainansaantia tai matkustusoikeuksia. Herää kysymys, kenen intressien mukaan pisteytystä tehdään. Aina tätä ei ole helppoa tunnistaa, sillä kyse voi olla peitellyistä kulttuurisista ennakkoasenteista ja valtarakenteista, joita algoritmit vahvistavat, Luomanmäki sanoo.
Jotta tekoälyn hyödyntäminen etenee eettisesti kestävällä tiellä, tarvitsemme teknologisen, humanistisen ja yhteiskunnallisen ymmärryksen yhdistämistä.
- Muualla maailmassa osataan hyödyntää monipuolisemmin esimerkiksi humanistien kulttuurista ja inhimilliseen vuorovaikutukseen liittyvää osaamista, toiminnanjohtajat sanovat.
TEKin jäsenet ovat teknologian osaajia, Akavan Erityisalat taas kokoaa yhteen humanististen alojen sekä hallinnon, viestinnän ja kasvatustieteiden asiantuntijoita yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta.
- Jäsentemme asiantuntemus on avainasemassa, kun tekoälyä koskevia päätöksiä valmistellaan ja tehdään yrityksissä ja julkisessa hallinnossa. Päättäjien kannattaa hyödyntää tätä asiantuntijuutta ennakkoluulottomasti ja poikkitieteellisesti, Jokinen ja Luomanmäki sanovat.
---------------
TEK ja Akavan Erityisalat järjestävät Dare to Learn -oppimistapahtumassa 18.9.2018 Helsingissä työpajan teemalla AI is here - do we need human learning? Työpajan alustaa tekoälyn kehittäjä, tutkija ja yrittäjä Harri Ketamo Headai Oy:stä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Toiminnanjohtaja Jari Jokinen, Tekniikan akateemiset TEK, puh. 0400 914 839
- Toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 0400 700 7800
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. 70 000 jäsenellään TEK on yksi Akavan suurimmista jäsenliitoista.
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 23 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Nämä nuoret edustavat Suomea Saksassa22.4.2026 16:36:43 EEST | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin Kipinä-kilpailun voittajat suuntaavat syksyllä EU:n tiedekisaan.
TEKin viesti hallituksen kehysriiheen: Leikkaussakset, juustohöylät ja moottorisahat on pidettävä irti TKI-rahoituksesta17.4.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Suomen tulevan menestyksen kannalta on välttämätöntä, että hallitus pitää kiinni parlamentaarisesti sovitusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointien neljän prosentin osuudesta bruttokansantuotteesta. Hallitus kokoontuu kehysriiheen 21.–22.4.
Sand som blir värme, bättre effekt i elmotorer, och teamanda över hela Finland – ITU-teknologipriserna 2026 avgjordes16.4.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Polar Night Energys sandbatteriteknik, ABB:s reluktansmotor och Sitowises Landskapsteam som verkar på åtta orter vann ITU-teknologipriserna som Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut.
Sand-based thermal energy storage, ultra-efficient electric motors and nationwide team spirit – the winners of the 2026 ITU Technology Awards have been chosen16.4.2026 09:00:00 EEST | Press release
Polar Night Energy’s sand battery technology, ABB’s motor-drive package and Sitowise’s landscape architecture division that operates in eight locations across Finland have been chosen as the winners of this year’s ITU Technology Awards by Academic Engineers and Architects in Finland TEK and Tekniska Föreningen i Finland TFiF.
Hiekasta lämpöä, tehoa sähkömoottoreihin, tiimihenkeä läpi Suomen – ITU-teknologiapalkinnot 2026 ratkesivat16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Polar Night Energyn hiekka-akkuteknologia, ABB:n reluktanssimoottoriratkaisu ja Sitowisen kahdeksalla paikkakunnalla toimiva Maisema-tiimi voittivat Tekniikan akateemiset TEKin ja Tekniska Föreningen i Finland TFiFin jakamat ITU-teknologiapalkinnot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

