WSOY

Tiedote: SKAM-huuma jatkuu alkuperäisiin käsikirjoituksiin pohjautuvina kirjoina

Jaa
WSOY julkaisee ilmiömäisen suosion saavuttaneeseen SKAM-sarjaan pohjautuvan neliosaisen kirjasarjan suomeksi. Ensimmäiset kaksi osaa ilmestyvät 5.12. ja seuraavat kaksi helmikuussa 2019. Kirjat on koonnut sarjan käsikirjoittaja Julie Andem ja ne suomentaa Kati Valli.

Kirjasarja sisältää SKAM:in alkuperäiset käsikirjoitukset, runsaasti pois leikattuja kohtauksia sekä Julie Andemin kommentteja näyttelijöille ja tekijäryhmälle. Andem on myös kirjoittanut jokaiseen kauteen uuden johdannon ja lopetuksen. Ennenjulkaisematon materiaali tarjoaa faneille mahdollisuuden tutustua sarjan henkilöihin ja syntyyn paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kulttimaineeseen noussutta sarjaa on katsottu Suomessa huimat 12 miljoonaa kertaa.

”SKAM:in vaikutus ylettyy maailmanlaajuisesti paitsi eri ikäisiin katsojiin myös käsikirjoittajiin ja tuottajiin yli mediarajojen. Kirjasarja jättää aikamme merkittävimmästä mediailmiöstä fyysisen jäljen historiaan ja on Evan, Nooran, Sanan ja Isakin faneille todellinen aarre”, toteaa WSOY:n lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Paula Halkola.

Julie Andem on norjalainen käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka nettisarja SKAM nosti maailmanlaajuiseen maineeseen. Sarjassa seurataan joka kaudella eri päähenkilöä, joiden elämä levisi ennennäkemättömällä tavalla myös sarjan ulkopuolelle omilla Facebook- ja Instagram-tileillään. Andem ja sarjan kekseliäs konseptointi palkittiin arvostetulla norjalaisella Golden Screen –palkinnolla.

Lisätietoja:
Paula Halkola, paula.halkola@wsoy.fi, 050 341 4210

Arvostelukappaleet:
Ina Westman, ina.westman@wsoy.fi, 040 5544 543

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye