School Action Day 2018 tarjosi iloa, liikettä ja yhdessäoloa yli 7000 koululaiselle!
27.9.2018 11:02:28 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Euroopan urheiluviikkoa vietetään 23.-30.9. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa liikkumaan aktiivisesti sekä lisätä tietoisuutta liikunnan positiivisista vaikutuksista. Suomessa urheiluviikkoa vietetään lasten ja nuorten liikkumisen merkeissä. Viikon päätapahtuma School Action Day on yksi Euroopan suurimmista koululaisten liikuntatapahtumista ja se on liikuttanut vuosittain tuhansia oppilaita.
- Tapahtuman järjestelyt sujuivat hienosti ja oli mahtavaa, että pystyimme yhdessä Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien, Liikkuvan koulun, lajiliittojen, seurojen sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tarjoamaan liikunnan riemua yli 7000 koululaiselle. Erasmus+ -ohjelmalla ja Euroopan urheiluviikolla pyritään edistämään hyviä käytäntöjä Euroopassa, joita School Action Day sekä muut viikon tapahtumat hienosti edustavat, kertoo Erasmus+ Sport -ohjelman vastaava asiantuntija Terhi Liintola.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma kokosi yhteen yli 200 alakoulun sekä noin 140 yläkoulun luokkaa viettämään liikunnallista päivää sekä tutustumaan erilaisiin liikuntalajeihin. Tutuiksi tulivat muun muassa pallo- ja mailapelit, leikit, parkour, frisbeegolf sekä erilaiset kamppailulajit. Päätapahtuman lisäksi urheiluviikon ohjelmassa on lähes 30 alueellista tapahtumaa, jotka liikuttavat yli 100 000 lasta ja nuorta ympäri Suomea.
- Tapahtumaa päästiin viettämään aurinkoisissa merkeissä ja oli hienoa nähdä koululaisista välittyvää aitoa liikunnan riemua. Tapahtumatorilla vilskettä riitti ja kumppanien hienosti järjestetyt pisteet saivat kaikki oppilaat liikkumaan yhdessä. Yhteisohjelmassa oli hieno meininki ja esiintyjät saivat nostatettua #BeActive-fiiliksen kattoon. Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille – ilman teitä tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista, iloitsee School Action Dayn tuottaja Anna Autio.
Helsinki Liikkuu -perhetapahtuma
Urheiluviikon yhteydessä järjestetään Helsinki Liikkuu -perhetapahtuma lauantaina 29.9.2018, joka tarjoaa mahdollisuuden liikkua koko perheen voimin. Tilaisuus järjestetään Allas Sea Poolin tiloissa Helsingin sydämessä. Perhetapahtuma kuuluu Euroopan urheiluviikon #BeActive Night -tapahtumiin, joita vietetään ympäri Eurooppaa. Lisätietoja löydät Facebook-tapahtumasta. #HelsinkiLiikkuu
Lisätiedot:
European Week of sport:
Terhi Liintola, vastaava asiantuntija
Opetushallitus, EU:n Erasmus+ -ohjelma
Puh. 0400 247 744
terhi.liintola@oph.fi
School Action Day:
Tytti Soini, liikunnansuunnittelija
Helsingin kaupunki, liikunta – ja hyvinvointipalvelut
puh. 09 310 87 941
tytti.soini@hel.fi
#BeActive – Euroopan urheiluviikko
School Action Day on osa Euroopan komission Euroopan urheiluviikkoa (European Week of Sport, EWoS). Suomessa Euroopan urheiluviikkoa koordinoi Opetushallitus. School Action Day järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Vantaan, Helsingin ja Espoon kaupungit sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat myös Erasmus+-ohjelma ja Liikkuva koulu. Lisätietoa Euroopan urheiluviikosta englanniksi European Week of Sportin verkkosivuilla.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


