Mirkka Lappalaisen uutuusteos Pohjoisen noidat on vaikuttava kuvaus noitaoikeudenkäynneistä

Pohjoisen noidat sukeltaa 1600-luvun mielenmaisemaan ja käsitykseen oikeasta ja väärästä, todesta ja epätodesta. Mirkka Lappalainen kuvaa maailman sellaisena, kuin noitaoikeudenkäyntejä istuvat tuomarit ja lautamiehet sen näkivät. Se kertoo kadonneesta maailmankuvasta, mutta haastaa pohtimaan käsityksiämme oikeasta ja väärästä, totuudesta ja tuomioista.
Uuden ajan alun ihminen eli vaarojen keskellä. Sairautta ei voinut hallita, hulluus, kipu ja kuolema olivat aina läsnä. Kaupungit ja kodit olivat ahtaita, kaikki kyttäsivät toisiaan, ja kirkko ja kruunu pitivät alamaisia vanhatestamentillisessa kurissa.
1600-luvun jälkipuolella Ruotsiin levisi muualta Euroopasta tuttu noitahysteria. Noitien väitettiin kaappaavan lapsia mukaansa Paholaisen juhliin Blåkulla-nimiseen paikkaan. Pelko ja lynkkausmieliala levisivät. Valtio lähetti hysteriaa taltuttamaan pahamaineisia oikeuskomissioita. Alle kymmenessä vuodessa nämä tuomitsivat kuolemaan satoja ihmisiä. Suomalaiset aatelismiehet näyttelivät Ruotsin noitavainoissa keskeistä osaa.
Oikeuskomissioiden pöytäkirjojen ja virkamiesten aineistojen lukeminen on historioitsijalle matka ihmisen mielen pimeyteen. Kymmenet ja sadat ihmiset puhuvat asioista, jotka nykynäkökulmasta ovat täysin järjettömiä – ja tuomarit uskovat heitä. Pian myös aikalaiset alkoivat miettiä, olivatko noitien kuvaukset Blåkulla-matkoista totta, unta, sairaan mielen tuotoksia vai Paholaisen luomia illuusioita.
Ruotsin noitavainot osoittavat, että kansan verenhimolla ei ole mitään rajoja, varsinkin kun valtiovallan kovat otteet aluksi lietsovat tilannetta. Noitavainoissa oli samoja elementtejä kuin myöhemmissä kansanmurhissa.
“Historia on monet surulliset kerrat osoittanut, että ihminen pystyy uskomaan mihin tahansa jos ympärillä on samoista asioista vakuuttuneita ihmisiä”, Lappalainen toteaa.
Ruotsissa roihunnut noitahysteria lieveni rantautuessaan Suomeen
Suomessakin noituudesta ja taikuudesta syytettyjä haastettiin käräjille, tuomittiin ja jätettiin tuomitsematta, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta varsinaisesta hysteriasta tänne kantautui vain kipinöitä. Tyypillisessä suomalaisessa noitaoikeudenkäynnissä jotakuta syytettiin esimerkiksi ruumiinvamman tuottamisesta tai petojen noitumisesta karjan kimppuun.
Lappalainen kirjoittaa kirjassaan myös muista suomalaista oikeustapauksista, joissa tuomarit joutuivat miettimään totuuden ja todellisuuden rajoja. Näitä olivat tarinat kummituksista ja näkin kaltaisista olennoista. Mieleltään järkkyneet ihmiset ottivat harhoihinsa aineksia noitapuheista ja näkivät mustia olentoja, piruja ja paholaisia.
Pohjoisen noidat on arvostelu- ja käsittelyvapaa ilmestyessään 4.10.2018
Mirkka Lappalainen (s. 1975) on filosofian tohtori, dosentti ja uuden ajan alun vuosisatoihin erikoistunut historioitsija ja yliopistolehtori. Hänen 1500- ja 1600-luvun historiaa käsittelevät teokset ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä.
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingin Kirjamessuille saapuvan Alex Schulmanin romaani 17. kesäkuuta on ylistetty kirja perheestä, kipeistä muistoista ja totuuden löytämisestä22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Polta nämä kirjeet -romaanillaan suursuosioon nousseen Alex Schumanin uutuutta on jo ehditty kehua Ruotsissa "Schulmanin parhaaksi teokseksi".
Otavan ja Kariston kuvakirjasyksy on täynnä isoja ja pieniä tunteita, uuden oppimista ja unelma-ammatteja13.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Syksyn uutuuskirjoista löytyy suloisia tarinoita kaikenlaisiin iltasatuhetkiin.
Camilla Läckberg palaa Fjällbackaan – uusi psykologinen trilleri Itkijänainen paljastaa menneisyyden synkät salaisuudet10.10.2025 11:21:33 EEST | Tiedote
Huippusuositun Fjällbacka-dekkarisarjan kiihkeästi odotettu 12. osa lunastaa kaikki odotukset!
Odotus on ohi – Cormoran Strike palaa Robert Galbraithin uudessa romaanissa Merkitty mies10.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Robert Galbraithin lukijoille on luvassa todellinen herkku – yli 900 sivua intensiivistä jännitystä.
Joko tunnet Dandy Peppusen? Nyt on supersuositun mestarietsivän isän seikkailujen vuoro!9.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Dandy Peppusen nuoruusvuodet on japanilaisen Mestarietsivä Peppunen -kirjasarjan spin-off. Sen päähenkilö on lapsiperheiden suosikkietsivä Peppusen isä, jonka kirjoissa seurataan hänen nuoruudenseikkailujaan aloittelevana arkeologina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



