Kulttuurin ja taiteen alalle uusi keskusjärjestö KULTA – pääsihteeriksi politiikan ja kulttuurin moniottelija Rosa Meriläinen

Kulttuurin ja taiteen alalle on perustettu uusi keskusjärjestö KULTA. KULTA on taiteen ja kulttuurin tuki- ja tuottajaorganisaatioiden yhteinen edunvalvoja, jonka perustajajäsenet ovat Suomen museoliitto, Finland Festivals, Suomen Sinfoniaorkesterit ja Suomen Teatterit. Jatkossa KULTA ry:n jäseneksi tavoitellaan noin 30 keskeistä kulttuurialan järjestöä. Perustajajäsenien lisäksi mukana toiminnassa on jo Teatterikeskus.
KULTA ry:n siirtymäkaudenpuheenjohtajana toimii perustajajäseniin kuuluvan Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä, mutta jatkossa tavoitteena on, että hallitus koostuu eri alojen yhteiskunnallisista vaikuttajista, joilla kaikilla on vahva halu edistää kulttuurin ja taiteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Pääsihteerinä aloittaa tänään kirjailija Rosa Meriläinen, joka on kulttuurin ja politiikan moniottelija. KULTA ry:n tavoitteena on nostaa taiteen ja kulttuurin arvostusta yhteiskunnassa. Arvostus näkyy siinä, paljonko rahaa ollaan valmiit taiteeseen ja kulttuuriin käyttämään.
– Kulttuuri on tärkeämpää, kiteyttää KULTA ry:n perusviestin järjestön puheenjohtaja Kimmo Levä.
– On hienoa, että uusi järjestömme onnistui saamaan tämän viestin eteenpäin viejäksi juuri oikean henkilön, Levä jatkaa.
Koko kulttuuri- ja taidealan keskeinen heikkous on se, että siltä on puuttunut yhteinen ääni.KULTA vastaa tähän huoleen. KULTA pyrkii laajassa yhteistyössä löytämään taiteen ja kulttuurin yhteiset tavoitteet, joita viestiä eteenpäin kansalaisille ja päättäjille.
KULTA ry:n jäsenet toimivat hyvin erilaisten rahoitusrakenteiden puitteissa - jotkut esimerkiksi toimivat valtionosuuslain turvin, jotkut eivät. Monet saavat tukea Veikkauksen tuotoista ja kunnilta. Yhteinen tavoite löytyy yhteistyön avulla, vastakkainasetteluja välttäen, kulttuurin ja taiteen hyötyjä huolellisesti argumentoiden.
KULTA kutsuu jäsenikseen kaikkia taiteen ja kulttuurin ammattimaisia tuki- ja tuottajaorganisaatioita, jotka haluavat ajaa koko taide- ja kulttuurikentän etua valtakunnallisesti. KULTA kutsuu mukaan keskusteluun kunnianhimoisemmasta kulttuuripolitiikasta kaikkia taiteen ja kulttuurin toimijoita ja kokijoita.
Suomen kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden ja Sitra ovat rahoittaneet KULTA ry:n perustamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puheenjohtaja Kimmo Levä, 040 166 2816, kimmo.leva@museoliitto.fi
Pääsihteeri Rosa Meriläinen, 050 432 6679, rosa.merilainen@kulttuurijataide.fi
Tiedottaja Sanna Ylä-Lyly, sanna.yla-lyly@kulttuurijataide.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen museoliittoPohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI
museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto
Petra Havu jatkaa eurooppalaisen museoverkosto NEMOn puheenjohtajana8.10.2025 15:23:22 EEST | Tiedote
Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu on valittu jatkokaudelle Network of European Museum Organisationsin (NEMO) puheenjohtajana.
Museo kuuluu kunnan strategiseen kehittämiseen3.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Museoiden etujärjestö Suomen museoliitto ry kannustaa kuntapäättäjiä ja viranhaltijoita ottamaan museot osaksi kunnan strategioita ja niiden toimeenpanoa. Museo kannattaa kunnalle -esite avaa, miksi museot ovat kunnalle kannattava investointi. Se esittelee käytännön tapoja hyödyntää museoita elinvoiman, hyvinvoinnin sekä lasten ja nuorten palveluiden kehittämisessä.
Museobarometri 2026: Museot vetävät yleisöä ja vahvistavat kuntien elinvoimaa – rahoitusleikkaukset huolestuttavat21.8.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
Museoliiton barometrikysely osoittaa, että museot kiinnostavat edelleen kävijöitä, vaikka kävijämäärien kasvu on tasaantunut. Kuntien strategioissa museot liittyvät pitkälti elinvoiman ja vetovoiman lisäämiseen sekä asukkaiden hyvinvointiin. Museonjohtajien luottamus talouteen on palannut, mutta yhä useampi kunta on laittanut museonsa säästökuurille.
Päättäjät pääsevät museon kulisseihin – Poliitikon museoharjoittelu käynnistyy kymmenettä kertaa15.8.2025 12:25:20 EEST | Tiedote
Ensi viikolla järjestettävä Poliitikon museoharjoittelu -kampanja tuo päättäjät tutustumaan museotyön monipuoliseen arkeen. Kymmenettä kertaa toteutettava valtakunnallinen kampanjaviikko on 18.–22.8.2025. Harjoittelu tarjoaa päättäjille mahdollisuuden kokeilla käytännössä kaikkea teosten aitoustutkimuksesta näyttelyopastuksiin ja konservointiin – ja nähdä, miten museot vaikuttavat yhteiskuntaan sekä ihmisten hyvinvointiin.
Museoliiton mitalit museotoiminnan puolesta toimineille vuonna 202523.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt viisi mitalia museoalalla ansioituneille henkilöille. Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotismitalit saivat kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen, filosofian maisteri Juhani Ruohonen, metsänhoitaja ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri Jorma Saarimaa, filosofian tohtori Pekka Sauri sekä filosofian maisteri Maarit Talamo-Kemiläinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
