Uusi hanke edistää innovatiivista ja ilmastoystävällistä liiketoimintaa asemanseuduilla
5.10.2018 09:16:23 EEST | HSY | Tiedote

Syyskuun alussa käynnistyneen yhteishankkeen päätavoitteena on lisätä vähähiilistä liiketoimintaa asemanseuduilla sekä edistää uusien vähähiilisten ideoiden ja arjen ratkaisujen syntymistä. Lisäksi hankkeessa on tavoitteena tunnistaa ne palvelutarpeet, jotka liittyvät nimenomaan asemanseutujen mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi asemanseuduilla tarjottavat oheispalvelut ja asemanseutujen turvallisuuden takaaminen ja lisääminen. Hanke tukee myös kaupunkien hiilineutraaliustavoitteita.
- Pääkaupunkiseudulla on jo 50 lähiliikenteen asemaa, ja raideliikenteen merkitys kasvaa lähivuosina uusien raitiotiehankkeiden myötä. Nämä asemat sekä Hämeenlinnan ja Riihimäen asemat ovat merkittäviä päivittäisen liikkumisen solmukohtia pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella. Tavoitteena on, että asemat tarjoavat asukkaille palveluja matkan varrella ja lisäävät näin vähäpäästöisen raideliikenteen suosiota, kuvailee HSY:n projektipäällikkö Pia Tynys.
Asemanseutujen taloudelliset mahdollisuudet nykyistä paremmin käyttöön
Hankkeessa myös tuetaan yritysten uusien vähähiilisten palveluiden ja liiketoiminnan jatkokehitystä ja kansainvälistämistä. Hankkeessa tuotetaan analyysi asemanseutujen vähähiilisten palveluiden tarpeista ja potentiaalista sekä vähähiilisten palveluiden toimijakenttäanalyysi.
- Liiketoiminnan näkökulmasta asemilla on runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia markkinapaikkana ja mediatilana. Asemanseutujen taloudellisen potentiaalin parempi hyödyntäminen edellyttää yritysten toiveiden ja kaupunkien kehittämisintressien kohtaamista, elinkeinopäällikkö Kimmo Viljamaa Vantaan kaupungilta kertoo.
Digihack ja Fiksu Assa -tapahtuma keväällä
Digitaalisuudella, avoimen datan ja uuden tiedon hyödyntämisellä on palvelujen kehittämisessä suuri rooli. Vähähiilisiä ratkaisuja vauhditetaan keväällä 2019 asemaseutujen digihackissa, jossa työstetään uusia palveluja asemaseuduille. Hackathon on digitaalisten osaajien työpaja, jossa keskitytään vähähiilisyyttä edistävien digitaalisten palvelujen ja ohjelmistojen kehittämiseen.
Lisäksi keväällä 2019 ja 2020 toteutetaan Fiksu Assa -tapahtuma, joka avaa asemanseudut yritysten kehittämien ilmastofiksujen ratkaisujen kokeilualustaksi. Tapahtumassa osa asemista muutetaan ilmastoa säästävien tuotteiden ja palvelujen pop up -tiloksi. Fiksu Assa -pilottitapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo keväällä 2018 seitsemällä asemalla ja kokeilun tuloksia hyödynnetään hankkeessa.
Fiksu Assa – Asemanseudut uusien vähähiilisten liiketoimintakonseptien kehitysalustana -hanke kestää 31.8.2020 asti. Koordinoijana toimii Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja toteuttajina ovat Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Hämeenlinnan kaupunki ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen Kasvukäytävä -verkoston kanssa. Hanke toteutetaan yhteistyössä asemanseutujen kehittämisverkoston kanssa, johon kuuluu ympäristöministeriö, Liikennevirasto, MAL-verkosto, Sitra, HSL ja muita toimijoita. Hanke saa ylimaakunnallista rahoitusta EAKR-ohjelmasta. Rahoittajana toimii Uudenmaan liitto. Hanke on osa HSY:n vähähiilisten asemanseutujen kehittämistä ja yhteiseurooppalaisen SMART-MR -hankkeen toteuttamista.
|
Esimerkkejä asemanseutujen ilmastoystävällisistä palveluista:
|
Lisätiedot:
- Pia Tynys, HSY, projektipäällikkö, puh. 050 575 6432, pia.tynys(at)hsy.fi
- Aino Hatakka, HSY, projektisuunnittelija, puh. 046 921 1737, aino.hatakka(at)hsy.fi
- Kimmo Heinonen, Helsingin kaupunki, johtava asiantuntija, puh. 040 172 7807, kimmo.heinonen(at)hel.fi
- Pasi Laitala, Espoon kaupunki, kestävän kehityksen johtaja, puh. 043 824 5427, pasi.laitala(at)espoo.fi
- Kimmo Viljamaa, Vantaan kaupunki, elinkeinopäällikkö, puh. 040 769 6538, kimmo.viljamaa(at)vantaa.fi
- Ismo Hannula, Hämeenlinnan kaupunki, vs. strategiapäällikkö, puh. 03 621 2018, ismo.hannula(at)hameenlinna.fi
- Mika Herpiö, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy, toimitusjohtaja, kaupungin elinkeinojohtaja, puh. 040 5003 345, mika.herpio(at)riihimaki.fi
- Outi Myllymaa, Suomen kasvukäytävä -verkosto, viestintä- ja kehittämisasiantuntija, 050 5116 702, outi.myllymaa(at)hameenlinna.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Vesi- ja jätehuollon hinnat nousevat vuodelle 2027 – syynä muun muassa välttämättömät investoinnit9.10.2026 10:30:45 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY korottaa vesihuollon käyttömaksuja keskimäärin viisi prosenttia ja perusmaksuja kahdeksan prosenttia 1.1.2027 alkaen. Korotukset ovat välttämättömiä ikääntyvän vesihuoltoverkoston saneerauksen vaatimien investointien vuoksi. Kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennysmaksut nousevat keskimäärin 2,6 prosenttia. Sekä vesi- että jätehuollon hintakorotuksissa näkyy myös yleisen kustannustason nousu. Kirjepostina toimitettavasta laskusta aletaan periä paperilaskulisää. HSY:n hallitus päätti vuoden 2027 hinnat kokouksessaan 9.10.2026.
HSY:n hallituksen päätökset 9.10.2026 –maksut ja taksat vuodelle 20279.10.2026 10:29:59 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä HSY:n vuoden 2027 vesihuollon käyttö-, perus- ja liittymismaksut, vesihuollon palvelumaksuhinnaston ja jätehuollon taksan. Lisäksi päätettiin valita Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 selkeytys- ja suodatusosaston rakennusurakoitsijaksi Skanska Infra Oy. Hallitus päätti esittää seuraavat asiat HSY:n yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi: - HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelma 2027–2029 - vesihuollon investointiohjelma 2027–2046 sekä verkostojen tila ja saneeraustarpeetselvitys - jätehuollon investointiohjelma 2027–2046 - HSY:n strategia 2035. Hallitus merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen tammi-elokuulta 2026. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti. Lisätietoa aiemmin käsitellyistä ja muista kokouksessa käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta. Tiedot julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames HSY tiedo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

