MTV uudistaa toimintamalliaan, Johannes Leppänen operatiiviseksi johtajaksi

Tuodakseen perinteisen mainosrahoitteisen televisioliiketoimintansa rinnalle myös täysimittaisen kuluttajamaksullisen sisältöpalvelun, otti MTV kaksi vuotta sitten käyttöönsä kahden liiketoimintayksikön mallin. Molemmat yksiköt ovat saavuttaneet tavoitteensa, joten MTV voi suunnitelmansa mukaisesti suoraviivaistaa toimintarakennettaan. Operatiiviseksi johtajaksi nimitetään aiemmin kuluttajarahoitteisen liiketoimintayksikön vetäjänä toiminut Johannes Leppänen. MTV:n myyntiorganisaatioon rekrytoidaan uusi kaupallinen johtaja, joka tulee keskittymään mainostajiin suoraan ja samalla syventämään myös yhteistyötä mediatoimistojen kanssa.
MTV:n mainosrahoitteista liiketoimintaa johtanut Sami Vikback jättää keväällä toimensa Pöllölaaksossa ja siirtyy takaisin Ruotsiin.
”Olemme kahdessa vuodessa saavuttaneet paljon enemmän, kuin mitä olisin uskaltanut odottaa. Seitsemän vuoden pituisen kuivan kauden jälkeen tuloksemme on kasvussa ja mainoskanavatarjontamme sekä tavoittavuutemme häikäisevässä iskussa. Tämän päivän MTV on vahvempi ja viisaampi kuin aikoihin, joten nyt on sopiva hetki yhdistää liiketoimintayksikkömme ja keskittyä koko talon voimin palvelemaan katsojasta aktiiviseksi kuluttajaksi muuttuneita suomalaisia ja heidän huomiostaan kisaavia mainostaja-asiakkaitamme”, taustoittaa MTV:llä maaliskuun loppuun jatkava Sami Vikback.
”Kuluva syksy on konkretisoinut kaksi vuotta sitten asettamamme tavoitteen. Ohjelmistossamme on imua ja katselussa päihitämme kilpailijamme kirkkaasti. Numerot osoittavat, että suomalaiset paitsi viihtyvät monipuolisesti kaikissa palveluissamme, myös mainosmyynnissämme on saavutettu hienoja tuloksia”, iloitsee MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund ja jatkaa: ”Kahden organisaatiomallin rakenne on mahdollistanut sekä mainos- että kuluttajarahoitteisille palveluillemme uudistamis- ja kehittämisrauhan. Nyt tehtävä muutos ketteröittää toimintaamme entisestään ja tuo päätöksentekoa organisaatiossa alemmaksi.”
Organisaatiomuutoksen myötä kanavajohtaja Jaana Pasonen vastaa kaikista MTV:n kanavien ja palveluiden sisällöistä ja niiden tuottavuudesta, johtaja Saara Pekkonen vastaa digitaalisista palveluista ja asiakaspolusta, markkinointi- ja viestintäjohtaja Susa Valvio vastaa kaikkien MTV:n kanavien ja palveluiden brändeistä, markkinoinnista ja viestinnästä ja Emmi Vainionpää jatkaa maksutelevision johtajana vastuullaan jatkossa kaikki MTV:n jakelu. Jaana, Saara, Susa ja Emmi raportoivat rooleissaan Johannes Leppäselle.
MTV:n johtoryhmä
- Jarkko Nordlund, toimitusjohtaja
- Johannes Leppänen, operatiivinen johtaja
- Marko Karvo, sisältöjohtaja
- Anna-Reetta Kangasmaa, strategiajohtaja
- Marina Ruohonen, talousjohtaja
- Risto Koivula, teknologiajohtaja
- Sami Vikback, liiketoimintajohtaja (toistaiseksi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jarkko Nordlund, toimitusjohtaja, MTV Oy p. 010 300 5497, jarkko.nordlund@mtv.fi
Johannes Leppänen, operatiivinen johtaja, MTV Oy, p. 010 300 5497, johannes.leppanen@mtv.fi
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Kartano- ja puutarhakierrokselle Viroon30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viron maaseudulla matkaava voi joutua hieraisemaan silmiä, kun yhtäkkiä keskellä metsää ja peltoa kohoaa tornein ja kaari-ikkunoin koristeltu linna, joka vetää vertoja mille tahansa satuprinsessan asumukselle. Näky ei kuitenkaan ole harvinainen, sillä Virossa on maan pinta-alaan ja väestötiheyteen suhteutettuna maailman eniten kartanoita. Viron reilusti yli tuhannella kartanolla on ollut suuri vaikutus paitsi maan arkkitehtuuriin ja sisustustyyleihin, myös puutarha- ja maisemasuunnitteluun, kulttuuriin ja designiin.
Suomen parhaaksi äänestetty hampurilaisravintola Helsingin Tislaamolle29.4.2025 10:41:23 EEST | Tiedote
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi* vuonna 2024 äänestetty hankasalmelainen Grill Room saapuu kesäksi ilahduttamaan The Helsinki Distilling Companyn ravintola-asiakkaita. Grill Room X Tislaamo Distillery Bar avautuu vappuaattona ja palvelee tislaamoravintolan terassilla elokuun loppuun asti.
Finnjävel tuo röpörieskan Helsingin parhaalle aamiaiselle15.4.2025 12:07:44 EEST | Tiedote
Ainutlaatuisista hotelleistaan tunnettu NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen hotelliketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel.
Kupoli on Suomen paras uusi cocktailbaari – tähtää maailman huipulle1.4.2025 15:06:46 EEST | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin kupolitornissa sijaitseva, pohjoisesta luonnosta ja sesongeista ammentava Kupoli on nopeasti noussut ilmiöksi cocktail-piireissä. Tunnustuksena erottuvasta konseptista, uniikista ympäristöstä sekä taidokkaista cocktaileista on Kupoli nimetty Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa.
Seitsemän poikkeuksellista yöpymiselämystä Virossa28.3.2025 09:59:42 EET | Tiedote
Virolaisten kekseliäisyys ja kädentaidot näkyvät myös naapurimaan majoitustarjonnassa. Eri puolille Viroa syntyy jatkuvasti uusia, jännittäviä majoituspaikkoja, jotka tarjoavat unohtumattomia kokemuksia lomalaisille. Päänsä voi painaa tyynyyn esimerkiksi luksushotellista tutuin mukavuuksin varustellussa puumajassa, teltassa, lasimökissä, kelluvassa talossa tai päreiglussa. Karut rannat, villit rämeet ja luonnontilaiset metsät kutsuvat helmaansa täydelliseen irtiottoon arjesta. Kokosimme esimerkkejä erikoisista majapaikoista, jotka tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme