I love me esittelee kauneuden ilmiöt

I love me -messujen ohjelmissa ihon hyvinvoinnin perustana korostetaan elämäntapoja ja itselle sopivia tuotteita. Hehkuvan lookin voi viimeistellä syksyn trendien mukaisella kosmetiikalla, korealaisella ihonhoitorutiinilla, tyylikkäällä kampauksella - tai vaikkapa hymyllä.
Hyvinvoinnista kauneutta
Ihon ja kauneuden hoitaminen on kokonaisvaltaista hyvinvoinnista huolehtimista. Hyvä olo näkyy iholla ja säteilee kasvoista, kun taas stressi laukaisee monia iho-ongelmia.
- Iho-ongelmien syyt ovat aina sisäisiä. Taustalla on yleensä huonokuntoinen suolisto ja hiljainen tulehdus kehossa, jotka pitää hoitaa kuntoon ruokavaliolla. Lisäksi hermoston rentouttamisella on suuri rooli hoidossa. Hyviä metodeja siihen ovat meditaatio, hengitysharjoitukset ja restoratiivinen yin jooga. Ulkoisella ihonhoidolla on myös iso merkitys. Luonnolliset raaka-aineet hoitavat ihoa aidosti, tukevat ihon bakteerikantaa ja auttavat ihon ekosysteemiä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo kosmetologi ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntija Katja Kokko.
Luonnonkosmetiikka tarjoaa ympäristöstä ja lisäaineista tietoiselle kuluttajalle jatkuvasti lisää vaihtoehtoja ihonhoitoon. I love me -messujen luonnonkosmetiikan alue on suurempi kuin koskaan, ja tarjolla on luonnonmukaisesti valmistettuja meikkejä sekä hoitotuotteita hiuksille ja iholle. Ohjelmissa kuullaan luonnonkosmetiikkamaailman viimeiset kuulumiset maailmalta, pohditaan ihotyypin tunnistamista ja itselle sopivien tuotteiden valintaa sekä ihastellaan, miten syksyn trendikkäin meikki syntyy luonnonkosmetiikan tuotteilla.
- Käsitys siitä, että luonnonkosmetiikalla saisi vain luonnollisen meikin, on passé. Nyt on hyvä aika vuodesta hyödyntää värejä niin pukeutumisessa kuin meikissäkin. Syksy on tummien ja täyteläisten värien aikaa, joten miksi ei käyttäisi burgundinpunaista huulten lisäksi myös luomilla. Iho saa olla kuulas ja kasteinen - jopa kostean näköinen. Raikas pakkasenpurema -look poskilla on myös ihanasti in, hehkuttaa Khira Derraqi luonnonkosmetiikkatalo Jolie Naturasta.
Miltä näyttää ihonhoidon tulevaisuus?
I love me -messujen ohjelmissa esitellään syksyn ja ensi kevään kiinnostavimmat hiustrendit sekä värjäämisen että hiusmuotoilun näkökulmasta. Meikkitaiteilijat Mariela Sarkima ja Ida Ekman opastavat upean juhlameikin ja halloween-meikin niksit, ja lisäksi messuilla paljastetaan, millainen on huipputrendikäs korealainen ihonhoitorutiini, joka koostuu kaikkiaan kymmenestä eri vaiheesta.
Teknologia tekee tuloaan ihonhoitoon, ja uusinta uutta ovat kotikäyttöön soveltuvat ihonhoitolaitteet. Messuilla oppii, miten teknologiaa hyödynnetään kotona turvallisesti ja tehokkaasti.
- Ihon hoitaminen kotona nousee aivan uudelle tasolle - tarjolla on laitteita, jotka mahdollistavat ammattitason hoidon vaivattomasti ja turvallisesti kotona. Uusien älyihonhoitolaitteiden avulla voi kotihoidossa hyödyntää muun muassa tehokasta LED-valoterapiaa, kylmä- ja lämpöterapiaa sekä ihon kunnon analysointiin kehitettyä työkalua. Huipputeknologia ihonhoitolaitteissa tehostaa kotihoitoa merkittävästi tuoden näkyviä tuloksia, eikä laitteiden käyttö ole monimutkaista tai aikaa vievää, arvioi Suomen avainasiakaspäällikkö Virpi Huupponen Foreolta.
I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus, joka järjestetään 19.–21.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.
Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, p. 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
www.iloveme.fiwww.facebook.com/iloveme.fi IG: @iloveme_official #iloveme2018
Kuvia vuoden 2017 I love me -messuista vapaasti median käyttöön: http://bit.ly/iloveme_2017
Lisätietoa median akkreditoitumisesta I love me -messuille: http://messukeskushelsinki.fi/uutishuone/akkreditointi/
Poimintoja ohjelmasta:
Kokonaisvaltainen kauneudenhoito
Mielen merkitys ihoon (Natural Goods Company)
Stressi on useimpien iho-ongelmien ja -sairauksien laukaisija. Avaimet hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, asiantuntijoina Katja Kokko, Maria Varon ja Annamaria Sinisalo.
19.10.2018, 16:30 - 17:00, Forum
Hyvinvoinnin taito (Natural Goods Company)
Kokonaisvaltainen hyvinvointi lähtee siitä, miten ja millä ruokimme kehoamme ja mieltämme. Hyvä olo säteilee iholla ja näkyy hymynä huulilla – ja tarttuu myös muihin. Aiheesta keskustelemassa Katja Kokko, Annika Havaste, Pardaman Sharma, Aleksi Seppänen ja Annamaria Sinisalo, vetäjänä Maria Varon.
21.10.2018, 11:00 - 12:00, Forum
Luonnonkosmetiikka
Jolien meikkibistro tarjoilee luonnonkosmetiikan syksyn trendit (Jolie Natura Oy)
Suomen kauneimman luonnonkosmetiikkatalon upeat naiset kertovat luonnonkosmetiikkamaailman viimeiset kuulumiset Pariisista, New Yorkista ja Tukholmasta. Jolien Beauty Advisor Khira Derraqi tekee trendikkään meikin, Jolien Training Manager Hanne Koskisen juontaessa tutorialin.
21.10.2018, 13:00 - 13:30, Forum
Miten tunnistaa oma ihotyyppi ja mitä merkitystä sillä on? (Twistbe)
Pintakuiva, herkkä sekaiho. Miten osata ostaa itselle sopivia tuotteita, kun tuntuu että itsellä on monen eri ihotyypin oireita. TwistBe asiantuntijat Kati Partanen ja Veera Brückler opastavat.
19.10.2018, 12:00 - 12:30, Forum
Herkän ihon hoito luonnonkosmetiikalla (Naviter Oy)
21.10.2018, 12:30 - 13:00, Forum
Ihonhoidon tulevaisuus ja oppeja Koreasta
Tervetuloa ihonhoidon tulevaisuuteen (Foreo AB)
Tuloksellista ihonhoitoa kotona – tehokkaasti ja turvallisesti. Uusin teknologia vie ihonhoidon kotioloissa täysin uudelle tasolle; äärimmäisen kätevää, koukuttavaa ja tulokset ovat kirjaimellisesti toisesta maailmasta! Asiantuntijana Virpi Huupponen
21.10.2018, 14:00 - 14:30, Forum
10-vaiheinen korealainen ihonhoitorutiini (eleven Finland Oy)
Korealainen kosmetiikka on tunnettu monivaiheisesta ihonhoitorutiinistaan. Tule kuulemaan, mitä siihen sisältyy, oppimaan lisää sen vaiheista sekä poimimaan parhaat vinkit tuotteisiin ja niiden käyttöön. Opastamassa korealaisen kosmetiikan asiantuntija Virve Fredman.
19.10.2018, 11:00 - 11:30, Forum
Syksyn hiustrendit
Hiustrendit 2019 (Remington)
Kiinnostavimmat hiustenmuotoilun trendit syksyyn ja talveen by stylisti Outi Broux
19.10.2018, 17:30 - 18:00, Forum
Kevään 2019 hiusväri- ja muotitrendit (Biozell)
Biozellin ammattilaistiimi ja huippukuvaaja Janita Autio paljastavat mitä uutta ensi kevät tuo tullessaan.
20.10.2018, 15:30 - 16:00, Forum
Upea meikki ja hiukset
Näin toteutat upean juhlameikin! (NBI Nordic Beauty Import)
Meikkitaiteilija Mariela Sarkiman vinkit virheettömän, luonnollisen ja pitkäkestoisen meikkipohjan sekä korostuksien ja varjostuksien tekoon.
20.10.2018, 16:00 - 16:30, Forum
Editorial-look by Ida Ekman (NYX Professional Makeup)
Maailmalla tunnettu meikkitaiteiluja Ida Ekman tekee Halloween-teemaisen editorial-lookin
20.10.2018, 15:00 - 15:30, Forum
Haluatko hiuksistasi tuplat vai triplat? (Remington)
Stylisti Outi Broux antaa vinkit, miten hentoihinkin hiuksiin saa volyymia käden käänteessä!
21.10.2018, 12:00 - 12:30, Forum
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Muotialan kiertotalous keskiössä – vastuullisia toimijoita kutsutaan osallistumaan muodin kiertotalouskilpailuun7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
I love me -messujen ja Jalotus ry:n yhdessä järjestämä Muodin kiertotalouskilpailu on käynnistynyt. Suomen Messusäätiön tukemassa kilpailussa etsitään muotialan toimijoita, jotka edistävät kiertotaloutta monipuolisista näkökulmista. Pohjois-Euroopan johtava hyvinvointitapahtuma I love me järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.
Habitaren 2025 ensimmäiset keynote-puhujat ovat Petra Börner, Matti Klenell ja Marwa Al-Sabouni6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren 2025 ohjelman ensimmäinen osa on julkistettu. Kansainvälisiä keynote-puhujia ovat muun muassa taiteilija Petra Börner, suunnittelija Matti Klenell ja arkkitehti Marwa Al-Sabouni. Ohjelmassa on lisäksi kodin suunnitteluun ja sisustamiseen inspiroivia keskusteluja sekä hitiksi kohonneita työpajoja. Habitaren koko ohjelma julkaistaan elokuussa. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme