Raskaudenaikainen elintapaneuvonta vaikuttaa positiivisesti naisten terveyteen myös synnytyksen jälkeen

Raskausdiabetes todetaan Suomessa peräti 18 prosentilla raskaana olevista. Sekä äitiä että lasta koskettavien raskaudenaikaisten vaikutusten lisäksi se kertoo myös äidin tulevasta seitsenkertaisesta diabetesriskistä. RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -tutkimuksessa elintapaneuvonta vähensi raskausdiabeteksen ilmaantumista korkean riskin naisilla 36 prosenttia.
LL Emilia Huvisen tuoreen väitöstutkimuksen mukaan elintapaneuvonta vaikutti myös synnytyksen jälkeiseen terveyteen. Ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana neuvontaryhmässä oli sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä 82 prosenttia vähemmän kuin verrokkiryhmässä. Diabetes tai sitä edeltävä sokeriaineenvaihdunnan häiriö todettiin 13 prosentilla verrokeista ja kolmella prosentilla neuvontaryhmään kuuluvista.
RADIEL-tutkimukseen (2008-2014) kutsuttiin korkean diabetesriskin naisia. Heidän painoindeksinsä oli yli 30 tai heillä oli aiemmin todettu raskausdiabetes. Yhteensä 724 naista satunnaistettiin jo ennen raskautta tai aivan alkuraskaudessa elintapaneuvonta- ja kontrolliryhmiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Viisi vuotta synnytyksen jälkeen äidit ja lapset kutsuttiin seurantakäynnille (2013-2017).
Raskausdiabeteksen tausta on monimuotoinen
Raskausdiabeteksen taustalta löytyy moninaisia tekijöitä. Toisin kuin yleensä luullaan, se voi koskettaa myös normaalipainoisia naisia.
RADIEL-aineistossa keskiraskaudessa suurin raskausdiabeteksen ilmaantuvuus, 36 prosenttia, oli juuri normaalipainoisilla naisilla, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, vaikka he alkuraskaudessa olivat aineenvaihdunnaltaan terveimpiä.
Raskaus on kuin kristallipallo, joka kertoo myös naisen tulevasta terveydestä. Raskausdiabeetikoilla on jatkossa seitsenkertainen riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. RADIEL-tutkimus oli ensimmäinen, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota myös normaalipainoisten naisten myöhempään terveyteen. Viisi vuotta synnytyksen jälkeen 15 prosentilla RADIEL-tutkimukseen osallistuneista naisista todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Normaalipainoiset kuuluivat yhtä lailla riskiryhmään.
Metabolinen oireyhtymä todettiin kolmasosalla ylipainoisista naisista ja 11 prosentilla niistä, jotka olivat korkeintaan lievästi ylipainoisia ennen raskautta. Näillä aiemmin normaalipainoisilla naisilla metabolinen oireyhtymä ja/tai sokeriaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi alhaisemmalla painoindeksillä. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta kehon rasvaprosentti ylitti yli puolella heistä lihavuuden rajan ja liittyi sairastavuuteen.
Sokeriarvojen seuranta tärkeää myös synnytyksen jälkeen
– Väitöstutkimuksen tulokset korostavat raskaudenaikaisen sokerirasituksen merkitystä painosta riippumatta. Muuten tämä korkean riskin ryhmä jää löytymättä. Raskausdiabeetikoita ei saisi unohtaa myöskään synnytyksen jälkeen, Huvinen toteaa.
–”Raskaudenaikainen kristallipallo” osoittaa kansanterveydellisesti merkittävän riskiryhmän, joka ansaitsee säännölliset kontrollit, sekä kaiken tuen terveyttä edistävien elintapamuutosten saavuttamiseksi.
- Raskaudenaikainen ja synnytyksen jälkeen jatkuva elintapaneuvonta vaikuttaa positiivisesti terveyteen synnytyksen jälkeen.
- Myös normaalipainoisten joukossa on naisia, joilla on korkea riski sairastua raskausdiabetekseen.
- Heillä on myös riski sairastua diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään synnytyksen jälkeen
- Diabetes ja metabolinen oireyhtymä todetaan heillä jo matalammalla painoindeksillä
- Tässä joukossa on paljon naisia, joilla painoindeksi on normaali, mutta rasvaprosentti poikkeavan korkea – tämä liittyy sairastumisriskiin
LL Emilia Huvinen väittelee 19.10.2018 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The heterogeneity of gestational diabetes and long-term effects of lifestyle intervention among high-risk women". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Seth Wichmann -auditorio, HUS Naistenklinikka, Haartmaninkatu 2.Vastaväittäjänä on professori Elisabeth Mathiesen Kööpenhaminan yliopistosta, ja kustoksena on professori Aila Tiitinen. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/241951
Väittelijän yhteystiedot:
Sähköposti: emilia.huvinen@helsinki.fi
Puh. 050 330 3633
**********************************
Ystävällisin terveisin
Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Rikoslain ihmiskäsitys on ristiriitainen ja luo epäoikeudenmukaisuutta2.9.2025 08:30:32 EEST | Tiedote
Rikosoikeutta ohjaavat ajatukset perustuvat enemmän politiikkaan ja moraaliin kuin tutkittuun tietoon, sanoo Esko Yli-Hemminki, jonka väitöstutkimus käsittelee rikosoikeuden ihmiskäsitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme