Taina Latvala kirjoittaa uuden näytelmän Vaasan kaupunginteatterille

Näytelmä on tyylilajiltaan komediallinen draama. Taina Latvalan edellisten näytelmien tavoin se sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle, joka on lapualaislähtöiselle kirjailijalle tuttua ja rakasta aluetta.
"Olen iloinen saadessani jälleen kirjoittaa Vaasan kaupunginteatteriin näytelmän, joka kiinnostaa paikallista yleisöä mutta käsittelee samalla universaaleja teemoja."
Uuden näytelmän kirjoitusprosessi on vasta niin alussa, että juoni ja sisältö voivat vielä kokea isojakin muodonmuutoksia. Latvala sanoo kuitenkin olevansa kiinnostunut muun muassa pohjalaisesta yrittäjyydestä ja sen haasteista, itsetunnosta, kunnianhimosta ja suurista unelmista.
"Kirjoitustyön alussa minulle on tärkeää vaalia sitä salaperäistä taikaa, joka uuteen projektiin aina liittyy. Siksi säästän konkreettiset juoniselostukset myöhemmäksi. Pohjalaista elämänmenoa on kuitenkin luvassa jälleen", Latvala kertoo.
Taina Latvala on kirjoittanut komedian Mun Pohjanmaa. Näytelmässä lapualaislähtöinen Jarppa palaa juurilleen. Mun Pohjanmaa -näytelmä on ollut Vaasan kaupunginteatterin ohjelmistossa näytäntökaudesta 2017-2018 alkaen, ja jatkaa tänä syksynä edelleen Jari Hietasen tähdittämänä Vaasan kaupunginteatterilla sekä myös vieraili syyskuussa Teatteri Lapuassa. Kaupunginteatterin ohjelmistossa ovat myöskin olleet Taina Latvalan Välimatka (2014) ja Saman katon alla (2016).
Vaasan kaupunginteatteri kehittää teatterin taiteellista linjaa ja ohjelmistoa pitkäjänteisesti, mahdollistaen paikallisen ankkuroitumisen, jossa pohjalaistaustainen kirjailija pääsee kommunikoimaan paikallisen yleisön kanssa ja teatteritaiteen keinoin vaikuttamaan ja osallistumaan yleiseen keskusteluun.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Näytäntövuosi täynnä kohtaamisia ja kokemuksia30.5.2025 16:15:30 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa nähtiin näytäntövuonna 2024–2025 seitsemän ensi-iltaa. Valtateemaisen näytäntövuoden kokonaiskävijämäärä oli noin 36 500 kävijää.
Elämysten kirjo Vaasan kaupunginteatterissa12.5.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Syksyllä 2025 Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä nähdään kotimainen draama sekä improvisoitu näytelmä lapsille. Syksy on myös täynnä valloittavia ja monipuolisia vierailuesityksiä. Kevät 2026 tuo mukanaan Suomen kantaesityksen Florian Zellerin parisuhdedraamasta.
Koiramäen Suomen historia vie vauhdikkaalle aikamatkalle13.3.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä ensi-iltansa 20.3. saa Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva lastennäytelmä Koiramäen Suomen historia.
Piaf ja Ikuisesti nuori syksyllä Vaasan kaupunginteatterissa17.2.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa nähdään syksyllä 2025 musiikintäyteiset teokset Piaf ja Ikuisesti nuori. Teatterin tulevan näytäntökauden teema on hurmio.
Cock tutkii rakkautta ja määrittelemisen vaikeutta11.2.2025 17:45:00 EET | Tiedote
Mike Bartlettin kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama Cock-näytelmä saa ensi-iltansa 20.2. Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme