HSL käynnistää 22.10. neljä suoraa bussilinjaa Espoonlahdesta Helsinkiin

Espoonlahden suunnasta liikennöi maanantaista 22.10. alkaen arkisin ruuhka-aikoina neljä Kamppiin asti vievää bussilinjaa. Uudet linjat ovat 143A Soukka-Iivisniemi-Kamppi, 146A Kivenlahti-Kamppi, 147A Espoonlahti-Soukka-Laurinlahti-Kamppi sekä 164A Saunalahti-Kivenlahti-Kamppi.
Linjat liikennöivät arkisin noin klo 6-9.30 ja noin klo 14-18.30. Reitit noudattavat lähestulkoon metroa edeltänyttä linjastoa, eivätkä bussit kulje Espoon metroasemien kautta, jotta matkustusaika olisi mahdollisimman lyhyt. Bussit kulkevat 10-15 minuutin vuorovälein linjasta riippuen.
”Kampiin asti liikennöivien linjojen tavoitteena on tasoittaa metron ruuhkahuippuja. Metron käyttäjämäärät ovat kasvaneet Espoossa arvioitua nopeammin, joten junissa on ollut täyttä varsinkin Tapiolan ja Matinkylän välillä”, HSL:n Joukkoliikenne-osaston johtaja Tero Anttila sanoo. ”Espoonlahden suunnan valitsimme siksi, että haluamme tasoittaa ruuhkahuippuja mahdollisimman tehokkaasti ja liityntälinjat Matinkylään ovat pitkiä. Alue on tiheästi rakennettu, joten bussit eivät jää vajaakäytölle.”
”Suorien bussilinjojen käynnistämiseen vaikutti myös metron jatkorakentamisen aikataulu. Haluamme taata Espoonlahden alueelle riittävät liikenneyhteydet siihen saakka, kunnes metro Kivenlahteen valmistuu. Liikenne alkaa näillä näkymin vuonna 2023.”
Uudet linjat näkyvät HSL:n Reittioppaassa jo nyt, kun matkustusajankohdaksi valitsee 22.10. tai sen jälkeen. Loputkin uusien linjojen aikataulut tulevat pysäkeille kuluvan viikon aikana.
Muutoksia liityntälinjoihin
Kun Kamppiin asti ajavat bussit aloittavat, Espoonlahden suunnan liityntälinjojen ruuhka-aikojen vuorovälejä harvennetaan linjoilla 143, 146 ja 147. Linja 124 jaetaan niin, että joka toinen vuoro liikennöi Saunaniemeen tunnuksella 124K. Linjan 165 ruuhka-aikojen ulkopuolisen liikenteen vuorovälejä tihennetään, joten Saunalahden yhteydet Kauklahden suuntaan paranevat.
”Espoonlahden palvelutaso kasvaa kokonaisuudessaan nykyisestä vuoromäärästä”, Tero Anttila sanoo. ”Espoonlahden ja Kampin väliä kulkee muutoksen jälkeen ruuhkasuunnassa eli aamulla Espoonlahdesta Kamppiin päin ja iltapäivällä Kampista Espooseen päin, 18 vuoroa tunnissa.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastonjohtaja Tero Anttila, HSL, puh. 050 555 2932
Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, HSL, puh. 040 161 2173
Joukkoliikennesuunnittelija Petri Nissinen, HSL, puh. 040 161 2197
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
HSL:n Yhtymäkokous valitsi HSL:n hallituksen ja tarkastuslautakunnan jäsenet kaudelle 2025-202917.6.2025 14:38:33 EEST | Tiedote
HSL:n Yhtymäkokous valitsi kokouksessaan 17.6. HSL:n hallituksen uudet jäsenet. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mirita Saxberg (kok., Helsinki) ja varanpuheenjohtajaksi Ida Tamminen (SDP, Vantaa).
Selvä enemmistö HSL-alueen työssäkäyvistä toivoo tukea työmatkoihin – HSL ja Epassi vastaavat toiveisiin tuomalla työmatkaedun saataville yhä useammalle yritykselle13.6.2025 12:48:48 EEST | Tiedote
HSL-lippuihin kohdistuva Epassin työmatkaetu on kaikkien Epassi Flex -yritysasiakkaiden saatavilla lisäkustannuksitta. Työmatkaedun lisääminen osaksi yrityksen työsuhde-etuja avaa työntekijälle uusia mahdollisuuksia arjen helpottamiseen.
Kolme asemaa uudistuu – junaliikenne katkeaa Huopalahden ja Myyrmäen välillä kahdeksi kuukaudeksi ensi kesänä11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella kesäaikaan noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen hallinnoimansa rautatieaseman perusparannukset. I- ja P-junat kulkevat molempiin suuntiin reitillä Helsinki–Tikkurila–Lentoasema–Myyrmäki, ja puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme