WSOY

Arto Paasilinna 20.4.1942–15.10.2018

Jaa
Kirjailija Arto Paasilinna on kuollut.

Arto Paasilinna nukkui rauhallisesti pois hoitokodissa Espoossa maanantaiaamuna 15.10.

Kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia julkaissut Paasilinna oli Suomen yksi merkittävimmistä kirjailijoista. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri, Hurmaava joukkoitsemurha sekä Hirtettyjen kettujen metsä. Useat Paasilinnan kirjat ovat myös kääntyneet valkokankaalle niin Suomessa kuin maailmallakin.

Arto Paasilinna on Suomen kirjallisuuden todellinen ulkomaanmyyntien kuningas. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle. Maailmanlaajuisesti hänen teoksiaan on myyty yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Erityisen suosittu Paasilinna on ollut Ranskassa, missä häntä on verrattu muun muassa Nobel-voittaja Gabriel García Márqueziin.

Paasilinnan teoksista käännetyin on Jäniksen vuosi. Sen oikeudet on myyty yli 30 kielialueelle. Teos nousi myös WSOY:n klassikkokirjaäänestyksessä suomalaisten kahdentoista rakastetuimman kirjan joukkoon vuonna 2017. Teoksesta otettiin numeroitu 2 000 kappaleen painos osana 12 klassikkoa -sarjaa.

Arto Paasilinnan perheen toiveesta suruvalittelut osoitetaan WSOY:lle, PL 314, 00101 Helsinki.

Kirjakauppa Werner & Jarlissa on 22.10.–15.11. muistokirja, johon voi käydä kirjoittamassa surunvalitteluja ja muistoja rakastetusta kirjailijasta.

Yhteydenotot

WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson, 040 778 1149, anna-riikka.carlson@wsoy.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye