Sveitsiläisen Not Vitalin maalaukset kutsuvat katsomaan hitaasti
17.10.2018 14:35:00 EEST | Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum | Tiedote

Not Vital aloitti maalaamisen vuonna 2009 ateljeessaan Pekingissä, jossa hän asuu osan vuodesta. Monet näyttelyn maalauksista ovat omakuvia, jotka esittävät taiteilijan erilaisissa rooleissa kuten esimerkiksi kiinalaisena riisinviljelijänä, Alzheimer-potilaana tai laulajana. Vitalin muotokuvissa nähdään lisäksi taiteilijan perheenjäseniä, ystäviä ja assistentteja sekä taiteen ja kirjallisuuden maailmasta tuttuja hahmoja.
Vitalin askeettinen värimaailma kytkeytyy Sveitsin Engadinin laaksoa ympäröivien, lumen tai sumun peittämien vuorten ankariin ja jylhiin maisemiin. Taiteilijan kotiseudusta käytetäänkin Sveitsissä nimeä Grisons, ”harmaan maa”.
Maalaaminen merkitsee Not Vitalille ”parasta tapaa nähdä, tuntea ja haistaa valo”. Työskentelyprosessi on meditatiivinen ja sisäänpäin kääntynyt. Taiteilija tavoittelee muotokuvissaan yhteyttä malliensa sisäisen maailman kanssa pyyhkimällä pinnalta pois kaiken ylimääräisen. Valo, hämäryys ja pimeä – valkoinen, harmaa ja musta – saavat aistit herkistymään. Not Vitalin muotokuvat kutsuvat meitä hidastamaan, mutta samalla tarkentamaan katsettamme – keskittyen ja vailla kiirettä.
Näyttelyn on kuratoinut Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja, dosentti Susanna Pettersson. Pettersson toteaa näyttelyluettelon artikkelissaan seuraavasti: ”Not Vitalin muotokuvien katsominen on kuin sitoutuisi kiipeämään vuorelle tai aloittaisi pitkän, päättymättömän matkan.”
Näyttelyn yhteydessä ilmestyvä, runsaasti kuvitettu julkaisu valottaa Not Vitalin työskentelyn lähtökohtia. Julkaisu sisältää taiteilijan oman tekstin sekä Susanna Petterssonin artikkelin Seeing in the Dark. Julkaisu ilmestyy englanniksi ja sen kustantaja on Parvs.
Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu
Sisäänpääsymaksut vuonna 2018
Normaali pääsymaksu 15 € | S-Etukortilla 14 € | Alennettu pääsymaksu 13 € | Alle 18-vuotiaat maksutta
Sisäänpääsymaksut vuonna 2019
Normaali pääsymaksu 17 € | S-Etukortilla 16 € | Alennettu pääsymaksu 15 € | Alle 18-vuotiaat maksutta
Twitter: @AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedottaja Anna Kari, puh. 040 717 8185, anna.kari at ateneum.fi
Lehdistökuvat: press.ateneum.fi | käyttäjätunnus: ateneum | salasana: mediat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art MuseumKaivokatu 2
00100 HELSINKI
0294 500 200http://www.ateneum.fi
Ateneumin pääyhteistyökumppaneita ovat Helsingin Sanomat, HOK-Elanto ja KPMG.
Ateneumin taidemuseo on Suomen johtava taidemuseo, jonka kokoelmat kattavat taidetta 1800-luvulta moderniin. Ateneum on osa Kansallisgalleriaa, yhdessä nykytaiteen museo Kiasman sekä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. www.kansallisgalleria.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Välkommen till presskonferensen för utställningen Eero Nelimarkka den 11 mars kl. 10.15.24.2.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Presskonferensen för utställningen hålls onsdagen den 11.3.2026 kl. 10.15 både på Ateneum och på nätet – noggrannare information nedan. Utställningen tar upp Eero Nelimarkkas (1891–1977) hela karriär och betraktar den mångsidiga konstnären med nya ögon. Utställningen belyser det perspektiv genom vilket Nelimarkka såg världen. Konstnärens fascinerande livsberättelse skildrar den resa genom vilken en son till en tvätterska i Vasa gjorde en målmedveten konstnärskarriär och blev en av Finlands mest omtyckta konstnärer.
Tervetuloa Eero Nelimarkka -näyttelyn tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 11.3.202624.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Näyttelyn tiedotustilaisuus on keskiviikkona 11.3.2026 klo 10.15 sekä Ateneumissa että verkossa – lisätiedot alempana. Eero Nelimarkan (1891–1977) koko uran kattava näyttely katsoo monipuolista taiteilijaa uusin silmin ja valottaa sitä, millaisen linssin läpi hän katsoi maailmaa. Taiteilijan kiehtova elämäntarina kertoo matkan vaasalaisen pyykinpesijän pojasta yhdeksi Suomen suosituimmista taiteilijoista, joka teki määrätietoisen taiteilijanuran.
Welcome to the Eero Nelimarkka exhibition press conference on Wednesday 11 March 2026, at 10:1524.2.2026 10:00:00 EET | Press release
A press conference for the exhibition will be held on Wednesday 11 March 2026 at 10:15, on site at the Ateneum and online. For more information, see below. An exhibition covering the entire career of Eero Nelimarkka (1891–1977) takes a fresh look at the versatile artist and sheds light on his view of the world. Nelimarkka’s fascinating life story traces his journey from being the son of a washerwoman in Vaasa to becoming one of Finland’s most popular artists, whose career was one of a dedicated artist.
Utställningarna år 2026 är Eero Nelimarkka, Arcana Borealis och Elga Sesemann11.11.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande
Utställningarna på Ateneums tredje våning år 2026 är Eero Nelimarkka som öppnar i mars och Arcana Borealis – Nordens kvinnor och esoterism som öppnar i oktober. Dessutom öppnar i augusti en ny utställningsserie på första våningen: Moderna klassiker. Den första konstnären som visas i serien är Elga Sesemann. På andra våningen visas samlingsutställningen En tidsfråga. Utställningen Gallen-Kallela, Klimt & Wien är öppen till 1.2.2026.
Vuoden 2026 näyttelyt ovat Eero Nelimarkka, Arcana Borealis ja Elga Sesemann11.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Ateneumin taidemuseon kolmannen kerroksen näyttelyt vuonna 2026 ovat maaliskuussa avautuva Eero Nelimarkka ja lokakuussa avautuva Arcana Borealis – pohjoisen naiset ja esoteerisuus. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa avataan elokuussa uusi näyttelysarja Modernit klassikot, jonka ensimmäisenä taiteilijana nähdään Elga Sesemann. Toisessa kerroksessa on esillä kokoelmanäyttely Ajan kysymys. Näyttely Gallen-Kallela, Klimt & Wien on avoinna 1.2.2026 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

