Lapsen Maailma -lehden uudessa Kirjanmerkki-podcastissa lapset ja nuoret puhuvat kirjallisuudesta
25.10.2018 08:00:00 EEST | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote

Lapsen Maailma julkaisee torstaina 25.10.2018 uuden Kirjanmerkki-podcastinsa ensimmäiset jaksot. Kirjanmerkissä lapset ja nuoret puhuvat omalla äänellään lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.
“On äärettömän tärkeää ja ilahduttavaa, että lasten ja nuorten lukutaidosta ja lukuinnosta keskustellaan nyt paljon. Meidän aikuisten tulee kuitenkin muistaa, että lapsilla ja nuorilla itselläänkin on paljon sanottavaa lukemisesta ja kirjallisuudesta. Kirjanmerkki-podcast päästää ääneen joukon hyvin erilaisia lukevia lapsia ja nuoria”, podcastin toimittaja Maija Puska kuvaa.
Kirjanmerkki-podcast pureutuu siihen, kuinka erilaiset lapset ja nuoret lukevat ja millaiset kirjat heitä lukijoina inspiroivat. Sarjan jokainen jakso esittelee sekä kirjauutuuden että klassikon ja käsittelee niiden myötä tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja.
“Lasten ja nuorten kirjoja ja lukemista käsittelevät mielipiteet, kommentit ja keskustelut eivät aina ole sellaisia kuin aikuiset olettavat, eikä niiden tarvitsekaan olla. Ne saattavat olla yllättäviä, absurdeja – tai pelottavankin suorasukaisia. Toivon, että Kirjamerkki-podcastin uudenlaiset kirjallisuuskeskustelut puhuttelevat ja inspiroivat sekä lapsia ja nuoria että lastenkirjallisuudesta kiinnostuneita aikuisia, esim. kustantajia, kirjailijoita, opettajia, nuorisotyöntekijöitä, kirjastoalan ammattilaisia, vanhempia ja isovanhempia”, Puska toteaa.
Lapsen Maailma -lehti on Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. Tänä vuonna ilmestyy jo sen 77. vuosikerta. Lapsen Maailma on ainoa suomalainen lehti, jossa julkaistaan säännöllisesti lasten- ja nuortenkirjakritiikkejä. Niitä tekee palkittu kirjailija ja kriitikko Ismo Loivamaa.
Lastensuojelun Keskusliitto on vuonna 1937 perustettu keskusjärjestö, joka tekee asiantuntija- ja vaikuttamistyötä lapsen oikeuksien ja lastensuojelun asioissa. Koko Lapsen Maailma -lehden tuotto käytetään Keskusliiton toimintaan.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kirjanmerkki-podcastissa lapset ja nuoret ovat asiantuntijoita ja mielipidevaikuttajia. Katso podcastin esittelyvideo!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Jämsén
Lapsen Maailman toimituspäällikkö
0408401080
anu.jamsen@lskl.fi
Maija Puska
Toimittaja ja mediakasvattaja
0407053564
puska.maija@gmail.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapsen Maailma -lehti on Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. Tänä vuonna ilmestyy jo sen 77. vuosikerta. Lapsen Maailma on ainoa suomalainen lehti, jossa julkaistaan säännöllisesti lasten- ja nuortenkirjakritiikkejä. Niitä tekee palkittu kirjailija ja kriitikko Ismo Loivamaa.
Lastensuojelun Keskusliitto on vuonna 1937 perustettu keskusjärjestö, joka tekee asiantuntija- ja vaikuttamistyötä lapsen oikeuksien ja lastensuojelun asioissa. Koko Lapsen Maailma -lehden tuotto käytetään Keskusliiton toimintaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® 2026 kutsuvat Turkuun23.9.2026 11:03:26 EEST | Kutsu
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Turun Logomossa 6.–7.10.2026 etsitään tänä vuonna radikaaleja ratkaisuja lastensuojelun haasteisiin sekä vastavoimia toivottomuudelle. Toimittajat ovat tervetulleita tapahtumaan, mutta edellytämme ilmoittautumista etukäteen.
Lapset mukaan töihin -päivä kannustaa työpaikkoja avaamaan ovensa lapsille9.9.2026 06:13:00 EEST | Tiedote
Perjantaina 20.11.2026 vietetään jälleen valtakunnallista Lapset mukaan töihin -päivää. Teemapäivän tarkoituksena on lisätä lasten osallisuutta, työelämän perheystävällisyyttä sekä lasten ymmärrystä työelämästä. Tänä vuonna työpaikkoja kannustetaan erityisesti yhteistyöhön lähiseudun koulujen ja päiväkotien kanssa.
Barn med på jobbet-dagen 2026 uppmuntrar arbetsplatserna att öppna sina dörrar för barn9.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Fredagen den 20 november 2026 firar vi igen den riksomfattande Barn med på jobbet-dagen. Syftet med temadagen är att öka barnens delaktighet och förståelse för arbetslivet och att främja ett familjevänligt arbetsliv. I år uppmuntras arbetsplatser särskilt att samarbeta med skolor och daghem i närområdet.
Sote-järjestöjen avustuskriteerien on oltava selkeät11.8.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun Keskusliitto on erittäin huolissaan siitä, millaisia vaikutuksia sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoituksen leikkauksilla sekä avustuskriteerien muutoksella tulee olemaan ihmisten tarvitsemaan tukeen. Jos rahoitusta ei voida järjestöissä ennakoida, on toimintaa mahdotonta järjestää pitkäjänteisesti. Viime kädessä tästä kärsivät kansalaiset: lapset, nuoret ja perheet.
Lastensuojelun Keskusliiton tavoiteohjelma eduskuntavaalikaudelle 2027–2031: Hyvä lapsuus on arvovalinta17.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Lasten hyvinvointia voidaan pitää mittarina sille, miten poliittisessa päätöksenteossa on onnistuttu. Lastensuojelun Keskusliiton tavoiteohjelma eduskuntavaalikaudelle 2027–2031 muistuttaa, että meillä on käytössämme monia keinoja parantaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Emme saa jättää ainoatakaan lasta takamatkalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



