Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle auttaa teini-ikäisiä eteenpäin

Ylen tuottaja Anna-Maria Talvio pyysi elämää kokeneita suomalaisia kirjoittamaan kirjeen tuntemattomalle nuorelle. Pyyntöön vastasivat Helena Ranta, Kasper Strömman, Paleface, Jenni Kokander, M. A. Numminen, Rosa Liksom, Riku ja Tunna sekä monet muut. Kirjeissään he kertovat, miten pärjätä nuoruusiässä, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
“Yritä löytää oma tehtäväsi maan päällä. Sellainen on olemassa. Älä huoli, se on vaikeaa, mutta löydät sen kyllä, kun lakkaat toteuttamasta muiden ihmisten odotuksia ja seuraat oman sydämesi ääntä,” kirjoittaa Paleface kirjassa.
Kirjan tuotot nuorten mielenterveystyön tukemiseen
Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle on osa Ylen Sekasin-kampanjaa. Kirja julkaistaan yhtä aikaa draaman toisen kauden ensi-illassa. Sekasin on Ylen missiohanke, joka käsittää draamasarjan, somekampanjan sekä Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämän chat-palvelun. Ensimmäinen Sekasin-kampanja nosti esille nuorten mielenterveydenongelmat ja rikkoi tabuja niiden ympäriltä. Chat tavoitti upeasti varsinkin nuoria naisia.
Tänä vuonna kohderyhmänä ovat syrjäytymisvaarassa olevat yläkouluikäiset pojat. Sekasin-kampanja haluaa tarjota heille yhtäläisen mahdollisuuden päästä kysymään ja puhumaan mieltään askarruttavista asioista – omiensa joukossa.
Suomessa kampanja voitti vuonna 2017 lasten- ja nuortenohjelman Kultaisen Venlan ja se on palkittu myös Valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla. Sarja on menestynyt myös kansainvälisillä festivaaleilla. Toukokuussa 2018 Sekasin-hanke voitti lasten- ja nuortenohjelmien Prix Jeunesse –kilpailun Münchenissä.
Anna-Maria Talvio työskentelee Ylellä Sekasin-kampanjan tuottajana. Hän lahjoittaa Sekasin-chatille tekijänpalkkionsa kokonaisuudessaan. Lisäksi Like lahjoittaa kustakin tänä vuonna myydystä kirjasta 1 € Sekasin-chatille.
Anna-Maria Talvio on tavattavissa Helsingin kirjamessuilla perjantaina klo 18–19.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@like.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@like.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Joan Didionin Merkintöjä Johnille on järisyttävä arkistolöytö nykykirjallisuuden suunnannäyttäjältä, käännös luvassa syksyllä22.4.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Arvostetun ja ikoniseksi nousseen kirjailijan postuumi teos on mullistava löytö, joka täydentää aiemmin ilmestyneitä Maagisen ajattelun aika- ja Iltojen sinessä -teoksia. Tällä viikolla englanniksi ilmestyvä teos saadaan suomeksi syksyllä.
Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.
Salatun rakkauden historia piirtää kuvaa suomalaisesta queer-historiasta.14.4.2025 10:29:12 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on aina ollut, mutta rikoslain ja tiukkojen yhteiskuntanormien vuoksi monet ovat joutuneet salaamaan suhteensa tai identiteettinsä. Moniääninen tietokirja kielletystä rakkaudesta täydentää käsitystämme historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme