Yrittäjät: Työllistämistoimia on tehtävä lisää

Suomen Yrittäjien mukaan hallituksen on tehtävä määrätietoisesti työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä, vaikka niitä vastustetaan poliittisin lakoin. Yrittäjäjärjestö julkaisi torstaina omia vaihtoehtojaan nykyisen työtaistelutilanteen ratkaisemiseksi.
- Tuore työllisyyskatsaus kertoo, että kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työllisyysastetrendi ei ole viime kuukausina parantunut. Tämä on signaali siitä, että tarvitaan lisää toimenpiteitä, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.
Hallitus on Yrittäjien mielestä oikealla asialla, kun se pyrkii helpottamaan työllistämistä pienissä yrityksissä.
- Esitys ei ole niin hyvä kuin sen pitäisi olla, mutta se olisi yrittäjien kannalta toivottu ja selkeä askel parempaan. Kannustamme hallitusta viemään sitä eteenpäin, Mäkynen sanoo.
Jos irtisanomissuojan keventäminen ei onnistu, Mäkysen mukaan on etsittävä muita vähintään yhtä vaikuttavia toimia, jotta työllisyys voi parantua ja pienet yritykset rohkaistuvat tarjoamaan enemmän työtä.
- On myös muita vaihtoehtoja, mutta ei käy, että korvaava esitys on joku lumelääke vailla vaikutusta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät esittää kahta vaihtoehtoa, jos irtisanomissuojan kevennys ei voi edetä.
Vaihtoehto 1: Työaikalain uudistus
Ensimmäinen vaihtoehto on uudistaa työaikalaki niin, että poistetaan sopimisen kiellot järjestäytymättömiltä yrityksiltä ja annetaan niille kaikki sama liikkumatila, joka on työnantajaliittoihin kuuluvilla yrityksillä.
Samalla pitää mahdollistaa paikallinen sopiminen luottamusvaltuutetun tai koko henkilöstön kanssa myös niissä tapauksissa, joissa yleissitova työehtosopimus määrää osapuoleksi luottamusmiehen.
- Tämä olisi vaikuttava toimi, joka kohdistuisi noin 50000 yleissitovan kentän työnantajayritykseen eli valtaosaan työnantajayrityksistä. Niistä monessa on huutava tarve päästä sopimaan vapaammin työajoista. Tällä hetkellä se on voimakkaasti rajattua, Pentikäinen sanoo.
Vaihtoehto 2: Työllistämispaketti
Toinen on vaihtoehto työllistämispaketti, jossa on neljä elementtiä:
- luopuminen takaisinottovelvollisuudesta
- mahdollisuus sopia sunnuntaikorvauksista työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen
- mahdollisuus sopia ylityökorvauksista työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen
- ensimmäisen sairauspäivän säätäminen palkattomaksi.
- Näiden toimenpiteiden yhdistelmä olisi vaihtoehto, jolla olisi selkeitä työllisyysvaikutuksia, Pentikäinen sanoo.
Osa toimenpiteistä olisi toteutettavissa nopeasti eduskunnan toimenpitein, koska työaikalaki on paraikaa eduskunnassa. Osa vaatisi jatkovalmistelua, jonka Sipilän hallitus voi käynnistää ja seuraava hallitus saattaa maaliin.
- Jos vaihtoehdoista ei päästä sopuun pikaisella aikataululla, hallituksen on vietävä eteenpäin esitystä irtisanomisen helpottamiseksi aiemmin ilmoittamansa aikataulun mukaisesti, Mäkynen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiMika Kuismanenpääekonomisti
Puh:050 356 0705mika.kuismanen@yrittajat.fiJanne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiJyrki Mäkynenpuheenjohtaja
Puh:0400 364 791jyrki.makynen@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme