Miten luodaan lisää taidetta kaupunkitilaan? Hanasaaren seminaarissa kansainväliset ja kotimaiset asiantuntijat tarkastelevat kaupunkeja ja kuntia taiteen mahdollistajina

Hankkeen seminaaritilaisuuksissa on tutustuttu ajankohtaisiin taideprojekteihin sekä Suomessa että Ruotsissa. Mukana ovat olleet suomalaiskunnat Hämeenlinna, Kokkola, Pori, Riihimäki, Sipoo ja Tampereella sekä Ruotsin Göteborg, Lund, Tukholma ja Uppsala.
Nyt on aika tarkastella tuloksia suomalaisin ja kansainvälisin asiantuntijavoimin. Tapahtumassa puhuvat Birminghamin kaupungin kulttuurijohtajana aiemmin toiminut Ginnie Wollaston ja tuottaja Urmala Jassal, joiden luento käsittelee kulttuurin arvoa kaupunkien kehitykselle.
”Mahdollisuus kokea taidetta on mittaamattoman arvokas lahja ihmisille, yhteisöille ja kokonaisille kaupungeille. Taide voi synnyttää kokemuksia, jotka muuttavat ajatteluamme sekä käsityksiämme itsestämme, elämäntavastamme ja ympäristöstämme. Yksinkertaistaen: taiteilijat ja taideorganisaatiot tekevät elämästä ja kaupungista rikkaan”, luonnehtii Ginnie Wollaston.
Julkisen tilan taidehankinnoissa on kyse niin kutsutusta prosenttiperiaatteesta, jonka mukaan prosentti rakennuksen kuluista ohjataan taiteeseen. Ilmiö ei ole uusi, sillä jo 1939 Suomen eduskunta hyväksyi ponnen julkisten rakennusten varustamisesta taiteella. Kunnissa sitä on sovellettu 1960-luvulta alkaen.
”Ruotsissa kaupunkien sitoutuminen prosenttiperiaatteeseen on toki vakiintuneempaa, mutta Suomessakin on useita periaatetta noudattavia kuntia. Esimerkiksi Kokkola toteuttaa prosenttiperiaatetta sivistystoimen rakennushankkeissa. Riihimäen kaupungin käynnistämässä Yhteiskuntataiteilija-hankkeessa eri kunnat kehittävät yhdessä julkisen taiteen asiantuntemusta”, kertoo Mera konst! -hankkeen projektikoordinaattori ja Hanasaaren taideasiantuntija Aino Kostiainen.
Tilaisuuden päättää paneeli, jossa kaupunkien virkamiehet ja poliitikot keskustelevat siitä, miten kunnissa raivataan esteitä taiteen tieltä.
Lue lisää seminaariohjelmasta täältä: https://www.hanaholmen.fi/event/mera-konst-hankkeen-paatosseminaari/
Aika: maanantai 29.10.2018, klo 09.30–16.00
Paikka: Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo, Suomi
Lisätiedot: Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/ Kommunikationsdirektör
Puh:040 767 7373hakan.forsgard(at)hanaholmen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Ökat intresse för Kulturfonden Island-Finlands bidragsutdelning1.7.2025 09:52:12 EEST | Pressmeddelande
Kulturfonden Island-Finland delar årligen ut bidrag till projekt som gynnar samarbetet mellan Finland och Island. I år fick styrelsen in betydligt flera ansökningar än ifjol. De största bidragen delas ut inom områdena musik, samhälle & demokrati samt vetenskap.
Lisääntynyt kiinnostus Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston apurahoja kohtaan1.7.2025 09:52:12 EEST | Tiedote
Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja hankkeille, jotka edistävät Suomen ja Islannin välistä yhteistyötä. Tänä vuonna rahaston hallitus sai huomattavasti enemmän hakemuksia kuin viime vuonna. Suurimmat apurahat myönnetään musiikin, yhteiskunnan ja demokratian sekä tieteen aloilla.
Aktörer inom musik, bildkonst och scenkonst största stipendiemottagarna när Kulturfonden för Finland och Norge delar ut bidrag27.6.2025 09:04:56 EEST | Pressmeddelande
Den finländska fonddelen av Kulturfonden för Finland och Norge delar ut 46 650 euro till 55 sökande från Finland.
Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston suurimmat apurahat musiikin, kuvataiteen ja näyttämötaiteen toimijoille27.6.2025 09:04:56 EEST | Tiedote
Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston Suomen jaosto jakaa 46 650 euroa apurahoja 55 hakijalle Suomesta.
Ambassadör Maimo Henriksson vald till ny ordförande för Hanaholmens direktion24.6.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands undervisnings- och kulturministerium har utsett Finlands ambassadör i Sverige, Maimo Henriksson, till ny direktionsordförande för Hanaholmen. Henriksson efterträder vicehäradshövding Kimmo Sasi, som avled tidigare i år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme