DNA Oyj

DNA:n mobiilidatan nopeus metrossa edelleen huippuluokkaa

Jaa
Omnitele Oy:n tuoreen tutkimuksen mukaan DNA:n mobiililaajakaista on edelleen Helsingin ja Espoon metroreitillä nopein. Hyvät tulokset pätevät sekä saapuvaan että lähtevään mobiililiikenteeseen, ja ne selittyvät DNA:n jatkuvilla panostuksilla 4G-verkon kapasiteettiin ja laatuun.

Mittausten suurin keskimääräinen saapuvan liikenteen tiedonsiirtonopeus 85,2 Mbit/s saavutettiin DNA:n liittymällä. Elisan liittymällä vastaava tulos oli 61,0 Mbit/s ja Telian liittymällä 54,7 Mbit/s.

Myös edellisissä vastaavissa eli marras- ja joulukuussa 2017 tehdyissä mittauksissa suurin keskimääräinen saapuvan liikenteen nopeus (80,5 Mbit/s) mitattiin DNA:n liittymällä.

”DNA:n asiakkaat ovat maailman kovimpia mobiilidatan käyttäjiä*, ja suosituimmat mobiilisisällöt vaativat suuria nopeuksia. Mittaamme nopeuksia ja laajennamme verkkoa jatkuvasti, jotta asiakkaat voivat olla tyytyväisiä vielä datan käytön kasvaessakin”, kertoo DNA:n handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan.

DNA:lla on parhaillaan käynnissä 4G-verkon kapasiteettilaajennuksia esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa ja itäisissä osissa, sekä metroreitillä että muilla suuren mobiilidatankäytön alueilla.

Suurin osa mobiilista tiedonsiirrosta on saapuvaa liikennettä eli internetistä omaan laitteeseen ladattavaa sisältöä. Lähtevän liikenteen nopeus vaikuttaa siihen, kuinka kauan kestää esimerkiksi videon lähettäminen sosiaaliseen mediaan tai suuren tiedoston lataaminen pilvipalveluun.

Tutkimuksen suurin keskimääräinen tiedonsiirtonopeus lähtevän liikenteen suuntaan oli 14,7 Mbit/s, ja se mitattiin DNA:n liittymällä. Elisan liittymällä vastaava tulos oli 11,9 Mbit/s ja Telian liittymällä 11,5 Mbit/s. Myös edellisessä vertailussa suurin lähtevän liikenteen keskimääräinen nopeus mitattiin DNA:n liittymällä (13,3 Mbit/s).

Hyvä yhteys on nopea ja tasainen

Käyttökokemuksen kannalta tärkeää on riittävän nopeuden lisäksi yhteyden tasalaatuisuus. Omnitelen vertailussa yhteyden tasalaatuisuutta mitattiin laskemalla kuinka usein tiedonsiirtonopeudet ovat sellaiset, että tiettyjen suosittujen palveluiden nopeussuositukset täyttyvät. 25 Mbit/s on Netflixin suosittelema nopeus Ultra-HD (4K) -tasoisen videon toistoon**), ja tutkimuksessa DNA:n liittymän nopeus ylitti tämän vaatimustason 82 prosentissa tapauksista, Elisan liittymän nopeus 69 prosentissa ja Telian liittymän nopeus 64 prosentissa tapauksista.

Tutkimuksesta

Mittauksissa käytettiin kunkin operaattorin nopeimpia saatavilla olevia kuluttajille suunnattuja matkapuhelinliittymätuotteita. Tulokset ja operaattoreiden tulosjärjestys vaihtelivat jonkin verran mittausreitillä ja metroasemien välillä, mutta ne antavat varsin hyvän yleiskuvan operaattoreiden keskimääräisistä tiedonsiirtonopeuksista ja keskinäisistä eroista Helsingin ja Espoon metroreitillä mittausajankohtana. Mittaukset tehtiin syyskuussa 2018 mittaamalla metron sisällä metron reitti edestakaisin useamman kerran päivässä kuuden päivän ajan, sisältäen sekä ruuhka- että hiljaisemmat ajat.

Oy Omnitele Ab on itsenäinen matkaviestinverkkojen toimintaan ja niiden kehitykseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Omnitelen omistaa joukko suomalaisia pääomasijoittajia ja operaattoreita.

Tutkimusraportti löytyy osoitteesta www.dna.fi/verkko

Lisätietoja:

* ) Tefficient: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69710283 
**) Netflix: Internetyhteyden nopeussuositukset: https://help.netflix.com/fi/node/306

Cedric Kamtsan, handset-liiketoiminnan johtaja, DNA Oyj, puh. 044 906 2377, cedric.kamtsan@dna.fi

DNA:n viestintä: puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät mobiilidataa eniten Euroopassa – kasvava datankäyttö vaatii energiatehokkaan verkon3.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Tutkimusyhtiö Tefficientin tuoreen raportin* mukaan DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden Euroopassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Datamäärien lisääntyessä verkon energiankulutus ei ole juuri noussut, sillä 5G-verkko on edeltäjiään energiatehokkaampi. Älylaitteiden käyttöön liittyy myös huolia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye