Helsingin väkiluku ylittää 700 000 asukasta vuonna 2025
30.10.2018 09:53:57 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Helsinkiin ja Helsingin seudulle on laadittu uusi väestöennuste vuoteen 2050 asti. Helsingin alueittainen väestöennuste ulottuu puolestaan vuoteen 2030. Molemmat ennusteet on laadittu myös ruotsinkieliselle väestölle.
Vuosittain helsinkiläisten määrä kasvaa noin 7 000 – 8 000 asukkaalla
Vuosittaisen väestönkasvun ennustetaan Helsingissä olevan 7 000 – 8 000 asukasta 2030-luvullle saakka. Tämän jälkeen väestönkasvu alkaa hidastua kuolleiden määrän kasvaessa. Väestönkasvukehityksen perusvaihtoehto on uudessa ennusteessa selvästi edellistä ennustetta korkeampi, koska Helsingin rakentamismahdollisuuksia pidetään hyvänä ja asumisen kysynnän ennustetaan suuntautuvan edelleenkin kaupunkimaisille alueille.
Sekä päivähoito-, koulu- että eläkeikäisten määrä kasvaa
Varhaiskasvatusikäisten määrä alkoi kasvaa 10 vuotta sitten. Kasvun ennakoidaan myös jatkuvan 2030-luvun alkuvuosiin asti. Peruskouluikäisten määrä kääntyi puolestaan nousuun 2010-luvun alussa, ja kasvun ennustetaan jatkuvan 2030-luvun jälkipuolelle saakka.
Varhaiskasvatukseen tulevan ikäluokan kasvu on nyt syntyvyyden alenemisen vuoksi aikaisempaa hitaampaa, mutta kasvun ennakoidaan kuitenkin olevan 2020-luvulla lähes 500 vuodessa. Peruskouluikäisten määrän kasvaa lähivuosina erittäin nopeasti, jopa yli 1 500:lla vuodessa.
Eläkeikäisten eli yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa vuosittain yli kahdella tuhannella 2030-luvun alkuun saakka, ja yli 75-vuotiaiden kasvu on 2020-luvun alkupuolella jopa 3 000 vuodessa. Työikäisten määrän kasvun ennustetaan jatkuvan nykyisen suuruisena 2030-luvulle saakka. Tästä kasvusta suuri osa saadaan maahanmuutosta.
Helsingin tärkeimmät kasvualueet ovat Jätkäsaaressa, Kalasatamassa, Kruunuvuorenrannassa ja Pasilassa
Vuoteen 2030 saakka laaditun alueittaisen väestöennusteen tärkeimmät kasvualueet ovat suurilla projektialueilla Jätkäsaaressa ja Kalasataman-Sompasaaren alueella, Kruunuvuorenrannassa ja muualla Laajasalossa sekä Pasilassa. Näille alueille tulee yli puolet Helsingin 90 000 asukkaan kasvusta seuraavan 12 vuoden aikana. Muita tärkeitä kasvualueita ovat Kuninkaantammi, Malmin lentokenttä, Patolan ja Veräjämäen alue, Hernesaari, Koskela, Herttoniemen yritysalue ja Mellunmäki.
Ruotsinkielisen väestön määrä nousee vuoteen 2030 mennessä lähes 40 000:een
Helsingin 36 200 hengen ruotsinkielinen väestö on kasvanut tällä vuosikymmenellä 1 160 hengellä, ja väestön ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 38 300:een. Sekä varhaiskasvatus- että kouluikäisten ruotsinkielisten määrät kasvavat nykyisestä. Ruotsinkielisten lasten määrää kasvattaa se, että sellaisissa pariskunnissa, joissa nainen on muuta kuin ruotsia äidinkielenään puhuva, lapsi rekisteröidään useimmiten ruotsinkieliseksi.
Ruotsinkielisten määrän ennustetaan kasvavan erityisesti Eteläisessä, Keskisessä ja Kaakkoisessa suurpiirissä. Eteläisessä ja Keskisessä suurpiirissä ruotsinkielisten määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 700-800 hengellä ja Kaakkoisessa vajaalla 500 hengellä. Erityisesti Jätkäsaaren, Kalasataman ja Laajasalon alueiden oletetaan vetävän myös ruotsinkielistä väestöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja julkaisusta:
järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori, p. 09 310 36300, e-mail: pekka.vuori@hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, p. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee valtuustoon30.3.2026 19:51:19 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 30. maaliskuuta ja päätti ehdottaa valtuustolle Junatien metrosillan hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginhallitus antoi myös lausunnon TEM:lle avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevasta lainsäädännöstä.
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja hyväksyi kaavaratkaisuja25.3.2026 22:08:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 25. maaliskuuta pidettiin kyselytunti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kaavaratkaisuja ja käsitteli aloitteita.
Pitäjänmäen Patterimäen itäosan asemakaava etenee valtuustoon23.3.2026 18:46:29 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23. maaliskuuta esittää valtuustolle Pitäjänmäen Patterimäen itäosan kaavamuutoksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös vuoden 2025 tilinpäätöksen hyväksymistä sekä Ruskeasuon Koroistentie 10:n ja Tilkanmäen asemakaavan hyväksymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


