Itsehoitolääkkeet kauppoihin ja apteekkien tarvehankinnasta luovuttava - Keskuskauppakamari julkisti linjauksensa apteekkilainsäädännön vapauttamiseksi

Linnainmaan mukaan voimassa oleva apteekkisääntely ei vastaa nyky-yhteiskunnan tarpeita ja tavoitteita.
“Monessa muussa maassa itsehoitolääkkeitä myydään päivittäistavarakaupassa. Myöskään apteekin omistamismuotoon liittyvät rajoitukset eivät vastaa nykypäivän tarpeita”, hän sanoo.
Linnainmaan mukaan nykyisen hallituksen linjavedot ovat kunnianhimottomia. Hän peräänkuuluttaa jo nykyiseltä hallitukselta ripeitä ja selkeitä linjauksia, joihin ensi kevään tulevan hallituksen on palattava ja saatettava uudistus loppuun.
“Sääntelyn vapauttaminen helpottaisi asiakkaiden elämää apteekkien sijaintipaikkojen ja aukioloaikojen vastatessa kysyntää ja itsehoitolääkkeiden myyntipaikkojen lisääntyessä. Tällä hetkellä apteekkien määrän tiukka sääntely tekee uusien apteekkien avaamisen vaikeaksi, vaikka tarvetta ja kysyntää olisikin”, hän toteaa.
“Sääntelyn vapauttaminen voidaan saavuttaa turvallisesti. Korostamme tätä linjauksessamme. Jatkossakin on huomioitava kaikkien lääkkeiden saatavuus ja turvallisuus sekä koko maan kattava lääkehuolto”, Linnainmaa korostaa.
Keskuskauppakamari vaatii, että apteekkien määrää rajoittavasta tarveharkinnasta luovutaan, itsehoitolääkkeiden myyntiä vapautetaan vastuullisesti vähittäiskaupalle ja että apteekin omistaminen sallitaan myös yhtiömuotoisesti. Niin sanottuun kermankuorintaan perustuva apteekkitoiminta torjuttaisiin asettamalla apteekin lääkevarastolle vaatimukset turvaamaan riittävän kattava lääkkeiden saatavuus. Apteekkia ei saisi perustaa vain parhaan katteen tuottavien kysytyimpien lääkkeiden varaan.
Tarveharkinnasta luopuminen ja apteekin perustaminen ilmoitusmenettelyllä olisi mahdollista, kunhan perustaja ja apteekki täyttävät lain vaatimat edellytykset apteekkitoiminnan harjoittamisesta. Jos apteekki ei täytä lain vaatimia edellytyksiä, apteekin perustaminen tai sen toiminta voitaisiin kieltää.
Linnainmaan mukaan vastuukysymykset ratkaistaan vaatimalla apteekille vastaava hoitaja, jolla on proviisorin koulutus, sekä riittävä vastuuvakuutus tai muu vakuus.
Itsehoitolääkkeiden myynti sallittaisiin vähittäiskaupalle määritellen ne lääkkeet, jotka soveltuvat apteekkimyyntiä vapaampaan kauppaan aiheuttamatta turvallisuusriskejä lääkkeiden käyttäjille. Määrittely ei olisi laintasoinen, vaan viranomaispäätös, jolloin tarvittavia muutoksia olisi mahdollista toteuttaa joustavasti ja nopeasti viranomaisen valvontatyössä.
Yhteyshenkilöt
Leena LinnainmaaVaratoimitusjohtaja
Puh:050 356 1183leena.linnainmaa@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme