Piirakan paistumista odotellessa Casino-arvasta paljastui 250 000 euron voitto
7.11.2018 10:30:00 EET | Veikkaus Oy | Tiedote

Alkuun voittajaan iski tyypillinen epäusko, mutta voitto varmistui soitolla Veikkauksen asiakaspalveluun, joka pystyi vahvistamaan voiton.
– Ehkäpä osakkeita, pohti voittoarvan raaputtanut rouva voiton sijoituskohteita, mutta mitään isoja ja hupsuja hankintoja ei ollut mielessä.
Voittajapariskunnalla on rahapeleissä tarkkarajainen ja sopuisa työnjako. Rouva on pelannut jo vuosikymmeniä, mies ei pelaa lainkaan.
- Muistin kauppareissulla ostamani arvan, kun odottelin uunissa olevan piirakan kypsymistä. Tarkoitus oli lähteä sen jälkeen lenkille, kertoo voittoarvan raaputtanut rouva.
Vaikka hän on tehnyt numeroiden kanssa töitä koko ikänsä, piti Casinon käsien lukuja alkaa tarkistaa laskemalla yhteenlaskuja. Pelissä on jakajan käsi, jonka summan ylittämällä omalla kädellään saa vieressä olevan raaputuspinnan alta paljastuvan voiton. Yhteen lasketaan kahden kortin arvojen summia tyyliin kolmonen + kunkku = 16, tai kuutonen + jätkä = 17.
- Laskin niitä yhteen vielä laskimella, koska en ollut uskoa voittaneeni, kertoo rouva nauraen.
Ylimääräinen jännitysmomentti tuli voittokäden vieressä olevan voiton suuruuden kertovan ruudun raaputtamisesta auki.
- Niitä nollia tuli lisää ja lisää, kun jatkoin raaputtamista!
Casino-arvassa on kolme peliä. Yhdessä kilpaillaan omilla käsillä jakajan kättä vastaan ventissä. Voitto tuli juuri siinä eli niin sanotussa pääpelissä. Kahdessa muussa yritetään saada kahta samaa symbolia tai kolmea samaa rahasummaa.
Voittokahveilla pohdittiin voittamisen todennäköisyyksiä. Viiden euron Casinon arpaerässä on kolme miljoonaa arpaa, joista kolmessa on neljännesmiljoonan päävoitto. Päävoiton voittomahdollisuus on siis 1:1 000 000:aan, mutta pienempiä voittoja on toki enemmän eli yli 750 000 kappaletta. Näin ollen keskimäärin joka neljäs arpa voittaa.
Voittaminen arvontapeleissä ja arvoissa perustuu yksinomaan sattumaan. Voittamisen todennäköisyyksistä ja vastuullisesta pelaamisesta lisää Veikkauksen sivuilla.
Toimituksille tiedoksi: Voittaja ei anna lisätietoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Suomella voittoisa ilta Eurojackpotissa12.6.2026 22:46:35 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 54 miljoonan euron päävoitto. Suomeen osui tänä iltana useampi suurvoitto.
Veikkauksen vetotilastot: Näitä maita ja maalintekijöitä suomalaiset veikkasivat jalkapallon MM-kisoihin12.6.2026 13:13:35 EEST | Tiedote
Jalkapallon maailmanmestaruus ratkaistaan eilen alkaneissa Meksikossa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa järjestettävissä kisoissa. Veikkauksen Pitkäveto-pelaajista suurin osa on Ranskan mestaruuden kannalla. Alta löydät kymmenen pelatuinta maata maailmanmestariksi ja kymmenen pelatuinta pelaajaa maalikuninkaaksi Veikkauksen MM-kohteissa.
Jalkapallon MM-kisat: "Maalitykki Erling Haalandin joukkueen puolesta on lyöty vetoa yllättävänkin paljon"10.6.2026 11:23:43 EEST | Tiedote
Jalkapallon odotetut MM-kisat potkaistaan käyntiin torstai-iltana Suomen aikaa. Kisat pelataan 11.6.–19.7. Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Veikkauksen asiakkaiden vedonlyöntikiinnostus kohdistuu eurooppalaisiin maihin.
Tuore miljonääri sai puhelun, joka muutti kesäsuunnitelmat: "Kesämökkiä katselemaan"10.6.2026 08:10:02 EEST | Tiedote
Kouvolan Korian ABC liikenneasemalle pelattu Milli-rivi toi pelaajalle kahden miljoonan euron päävoiton. Tuore miljonääri sai tiedon voitosta Veikkauksen onnittelupuhelussa ja kertoi ensimmäisenä suuntaavansa kesämökkiostoksille. Voittoa juhlitaan tällä viikolla Kouvolassa kakkukahvien merkeissä.
Eurojackpotissa perjantaina jaossa 45 miljoonaa9.6.2026 22:41:02 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 45 miljoonan päävoitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
