
YH Kodit panostaa Ara-rahoitteiseen asuntotuotantoon

”Keskitymme strategiamme mukaisesti Ara-rahoitteisten vuokra-asuntojen rakennuttamiseen ja omistamiseen. Nyt käynnissä olevan hyvän rakennusvaiheen on mahdollistanut vanhemman asuntokantamme siirtyminen uudelle omistajalle, mikä vapautti varoja uusien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen.” kertoo Janne Tuominen, YH Kotien toimitusjohtaja. ”Saamme kiittää myös kaupunkeja ja kuntia hyvistä Ara-hintaisista tonteista ja erityisesti Tampereen kaupunkia, joka on lisännyt Ara-hintaisten tonttien määrää. Lisääkin Ara-rahoitteisia asuntoja tekisimme, mikäli tontteja olisi tarjolla.” jatkaa Janne Tuominen, YH Kotien toimitusjohtaja.
Suurin osa valmistuneista ja rakenteilla olevista vuokra-asunnoista on uusilla asuinalueilla, joissa YH Kodit on ollut ensimmäisten joukossa tuomassa uusia asukkaita. Turun Skanssiin valmistuu YH Kotien rakennuttamana lähes 200 vuokra-asuntoa, Lempäälän uudistuvaan keskustaan valmistui ensimmäisenä asuinrakennus ja Turun Linnanfältin uuteen puukerrostalokortteliin valmistuu piakkoin YH Kotien ensimmäinen puukerrostalo.
”Uusien asuinalueiden lisäksi meiltä on valmistunut tai valmistuu uusia kerrostaloja Tampereella Vuorekseen, Lentävänniemeen ja Tesomalle. Suunnittelupöydällä on myös vuokra-asuntojen rakentamisesta Haukiluomaan ja lisähankkeita Vuorekseen” kertoo YH Kotien rakennuttajajohtaja Petro Saraste. ”Lähikunnista Nokialla ja Kangasalla työmaat ovat myös täydessä vauhdissa.” jatkaa Saraste.
”Turussa Ara-rahoitteisia vuokra-asuntoja on rakenteilla Skanssin ja Linnanfältin lisäksi Suikkilaan ja Runosmäkeen. Suunnitteilla on myös uusien vuokra-asuntojen rakentamisesta lähikuntiin, joissa hankkeita käynnistyy vuosien 2019-2020 aikana.” kertoo Mikko Lipponen, YH Kotien Turun aluejohtaja.
Yhteyshenkilöt
Janne TuominenToimitusjohtaja
Puh:010 227 3016janne.tuominen@yhkodit.fiPetro SarasteRakennuttajajohtaja
Puh:010 227 3061petro.saraste@yhkodit.fiMikko LipponenAluejohtaja
Puh:010 227 3721mikko.lipponen@yhkodit.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
YH Kodit on merkittävä asuntokannan uudistaja Tampereen ja Turun seuduilla. Rakennutamme vuosittain noin 500 – 1000 asuntoa kasvavan kysynnän mukaan. Asukkaamme ovat löytäneet meiltä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia koteja laajasta vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntojen valikoimastamme yli 40 vuoden ajan. Omistamme yli 7 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa Tampereella ja Turussa sekä niiden lähialueilla
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YH Kodit Oy
YH KODIT VALVOO KIINTEISTÖJENSÄ HUOLTOA UUDELLA TAVALLA - Hyvä huolto tuo palkkion, huono sanktion30.12.2019 14:11:49 EET | Tiedote
Tampereella ja Turussa toimiva YH Kodit on nostanut taloyhtiöiden huollon uudelle tasolle. Yritys on kehittänyt järjestelmän, joka parantaa taloyhtiöiden huollon laatua ja tasaisuutta. Järjestelmä perustuu jokaisessa taloyhtiössä neljä kertaa vuodessa tehtäviin kierroksiin, joissa pureudutaan käytännön tasolla huollon onnistumisiin ja parannettaviin kohtiin. Kierrosten tulosten perusteella hyvin toiminut huolto saa ylimääräisen palkkion, ja huonosta laadusta sanktioidaan.
YH Kodit Oy rakennuttaa rivitaloja Kaarinaan Piispanristiin29.11.2019 14:30:06 EET | Tiedote
Kaarinan suositulle Piispanristin alueelle valmistuu uusia rivitaloja vuoden 2020 lopulla. YH Kotien rakennuttamaan ja omistamaan kohteeseen valmistuu yhteensä 28 vuokra-asuntoa.
YH Kodit rakennuttaa kaksi kerrostaloa Nokialle22.11.2019 11:15:09 EET | Tiedote
Nokian Viikin alueelle valmistuu helmikuussa 2020 kaksi kerrostaloa YH Kodeille vuokra-asunnoiksi. Edelliset YH Kodeilta Nokialle valmistuneet vuokra-asunnot ovat olleet ikäihmisille suunnattuja.
YH Kodit rakennuttaa Turkuun neljä kerrostaloa senioreille21.2.2019 14:39:37 EET | Tiedote
YH Kodit Oy rakennuttaa Turkuun vuosien 2019 ja 2020 aikana yhteensä 254 senioreille suunniteltua vuokra-asuntoa. Aran tukemana tuotantona valmistuvista kerrostaloista kolme valmistuu YH Kotien omistukseen.
YH Kodeilta valmistuu kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Turun Linnanfälttiin28.12.2018 13:48:55 EET | Tiedote
Turun Linnanfältin uuteen puukaupunginosaan valmistuu YH Kodeilta 83 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Maaliskuussa valmistuva kerrostalo on YH Kotien ensimmäinen puukerrostalo ja ensimmäinen puukaupunkiin Aran tukemana tuotantona valmistuva puukerrostalo.