Messukeskus

Auto 2018 -tapahtumaan tultiin uuden auton hankinta mielessä

Jaa
Auto 2018 -tapahtuman kävijöistä kolme neljästä harkitsi uuden auton ostoa seuraavan kolmen vuoden aikana. He kertoivat tapahtumassa vierailun vaikuttavan automerkin ja mallin valintaan. Auto 2018 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 27 000 kävijää, koeajoja ajettiin yli 2700.
Auto 2018
Auto 2018

 ”Auto 2018 -tapahtumassa nähtiin enemmän automerkkejä kuin Pariisin autonäyttelyssä muutama viikko sitten. Auto 2018 -tapahtuma on ainutlaatuinen maailmassa, sillä missään muussa tapahtumassa ei ole näin laajaa koeajomahdollisuutta”, hehkuttaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. ”Autoilun megatapahtuma on osoittautunut nimensä veroiseksi. Se on täysosuma niin näytteilleasettajien kuin kuluttajienkin kannalta.”

TNS Gallupin kävijätutkimuksen mukaan kävijöistä 79 % harkitsee uuden auton ostoa kolmen vuoden sisällä. Auto 2018 -tapahtuman vaikutus merkin ja mallin valintaan oli suuri. Jopa 78 % ilmoitti tapahtuman vaikuttavan valintaan. Kävijät olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan. Kävijätutkimukseen vastanneista 200 kävijästä 93 % oli tyytyväisiä ja 83 % sanoi tulevansa varmasti tai todennäköisesti tapahtumaan myös seuraavalla kerralla.

Auto 2018 –tapahtumaan osallistui 78 yritystä. Koeajossa oli lähes 200 autoa 29 eri merkiltä. Tapahtumaan osallistuivat muun muassa Alfa Romeo, Audi, BMW, Citroën, Cupra, Dacia, DS, Fiat, Ford, Honda, Hyundai, Isuzu, Jaguar, Jeep, Kia, Land Rover, Lexus, Lotus, Mazda, Mercedes-Benz, Mitsubishi, Nissan, Opel, Peugeot, Porsche, Renault, Seat, Suzuki, Skoda, SsangYong, Toyota ja Volkswagen. Lisäksi esillä on joukko muidenkin merkkien urheilu- ja erikoisautoja. Auto 2018 -tapahtuman yhteydessä julkaistiin Auto- ja liikennetoimittajat ry:n valitsema Vuoden Auto Suomessa 2019 ja se on Ford Focus.

Messukeskus järjesti Auto 2018 -tapahtuman yhteistyössä Autotuojat ja -teollisuus ry:n kanssa. Tapahtuman pääyhteistyökumppaneita ovat Grano Diesel, Lähitapiola ja Santander Consumer Finance.

Lisätietoja: Autotuojat ja -teollisuus ry: toimitusjohtaja Tero Kallio, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi
Auto 2018 -tapahtuma, Messukeskus: tiedottaja Teija Armanto, p. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Seuraa tapahtumaa: www.auto2018.fi #auto2018

Tämä linkki on voimassa 11.05.2019 asti. Kuvia tapahtumasta:

https://messukeskus.mediabank.fi/fi/collection/view_share_link/7ce8a845555c4ab82f96a01be7ac382e

Kuvat

Auto 2018
Auto 2018
Lataa
Auto 2018
Auto 2018
Lataa
Auto 2018
Auto 2018
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye