Ilkka Hämälä jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana
Uudelle kaudelle valittu puheenjohtaja toivottaa tervetulleeksi julkisen keskustelun metsäteollisuuden merkityksestä ilmastonmuutoksessa.
– On tärkeää, että puun teollista käyttöä muistetaan arvostaa. Vastuullinen suomalainen metsäteollisuus on ilmastomyönteisine tuotteineen osa ilmastonmuutoksen ratkaisua, eikä osa ongelmaa, Hämälä sanoo.
Kokouksen avauspuheenvuorossaan Hämälä muistutti, että juuri nyt Suomella ja suurella osalla metsäteollisuutta menee paremmin kuin vuosiin.
– Ei katkaista tätä myönteistä kehitystä omilla toimillamme. Pidetään sen sijaan huoli puuraaka-aineen käytön arvostuksesta, uudistetaan suomalaista työelämää, rakennetaan kilpailukykyistä energia- ja liikennepolitiikkaa ja huolehditaan kestävästä ympäristöpolitiikasta, Hämälä evästi.
Syyskokouksessa päätettiin, että Metsäteollisuus ry:n hallituksessa on 30 jäsentä vuonna 2019. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat Haapajärven Ha-Sa:n toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Puusepänteollisuus ry:n toimitusjohtaja Arto Tiitinen sekä DS Smith Packagingin toimitusjohtaja Ari Viinikkala.
Metsäteollisuus ry:n hallitus vuonna 2019
Toimitusjohtaja Petri Aaltonen, Paperinkeräys Oy (1.1.alkaen Encore Ympäristöpalvelut Oy)
Toimitusjohtaja Jussi Aine, Puustelli Group Oy
Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd
Divisioonan johtaja Kati ter Horst, Stora Enso Paper Oy
Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group
Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen, Kotkamills Oy
Hallituksen puheenjohtaja Lauri Junnila, Pankaboard Oy
Toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, Metsä Tissue Oyj
Toimitusjohtaja Pekka Kauranen, Harvestia Oy
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Toimitusjohtaja Juha Koukka, Mondi Powerflute Oy
Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy
Toimitusjohtaja Heikki Merikoski, Oy SWM-Wood Ltd
Tehtaanjohtaja Heikki Mustaniemi, Oy Essity Finland Ab
Tehtaanjohtaja Pertti Mäkelä, Jujo Thermal Oy
Toimitusjohtaja Frej Nygård, BillerudKorsnäs Finland Oy
Toimitusjohtaja Kari Ollila, Adara Pakkaus Oy
Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj
Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy
Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy
Toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy
Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy
Toimitusjohtaja Sixten Sunabacka, Tornator Oyj
Toimitusjohtaja Vesa Tempakka, Vapo Oy
Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Puusepänteollisuus ry
Johtaja Heikki Vappula, UPM-Kymmene Oyj
Toimitusjohtaja Ari Viinikkala, DS Smith Packaging Finland Oy
Teollisuusneuvos Jouko Virranniemi, Pölkky Oy
Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy Oy
Työvaliokunta
Puheenjohtaja
Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group
Varapuheenjohtajat
Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj
Muut työvaliokunnan jäsenet
Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy
Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy
Lisätietoja:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Riihestä kovia päätöksiä3.9.2025 08:29:52 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.
Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme