Helsingin perhehoito etsii sijaisperheitä Uudeltamaalta – Lahja Lapselle! Infotilaisuus 28.11. Keravalla
Helsingin perhehoidolla on Suomen suurimpana toimijana pitkät perinteet ja paljon monipuolista osaamista. Kaikki sijaisperheet valmennetaan ennalta tehtävään. Valmennuksen jälkeen perheet saavat nimetyn työntekijän, joka tukee ja auttaa heitä.
Lastensuojelun perhehoito
Monenlaiset perheet voivat toimia sijaisperheenä. Tärkeintä on, että perheillä on aikaa ja halua keskittyä lapsen tarpeisiin ja tehdä yhteistyötä lapsen läheisten kanssa.
Helsingillä on noin viisisataa sijaisperhettä, joihin on sijoitettu noin 750 lasta. Suurin osa sijaisperheistä asuu Etelä-Suomessa. Vuonna 2017 Helsinki sijoitti 96 lasta perhehoitoon. Tällä hetkellä on tarve löytää perheitä kaikenikäisille lapsille ja nuorille.
Vastaanottoperhetoiminta
Jos perheelläsi on valmiuksia kohdata kriisissä olevia lapsia ja muuttuvia tilanteita, perheesi voi sopia vastaanottoperheeksi. Vastaanottoperheen tehtävänä on ottaa hoitoon lapsia, joiden kotitilanne vaatii selvittelyä.
Sijoitusten pituus vaihtelee muutamasta päivästä noin puoleen vuoteen. Vastaanottoperheille annetaan työnohjausta ja henkilökohtaista tukea. Työ edellyttää perhehoitajan kotonaoloa. Vuonna 2017 vastaanottoperheisiin sijoitettiin 282 lasta.
Sijaisvanhemmat Emma ja Pekka
Keravalaiset Emma ja Pekka kertovat infotilaisuudessa kokemuksistaan sijaisvanhempina. He ovat toimineet reilun vuoden kahden pienen sisaruksen sijaisperheenä ja arkeen on tullut uutta vipinää lasten myötä.
”Ajatus sijaisvanhemmuudesta kyti vuosia, ennen kuin päätimme hakeutua Helsingin järjestämään PRIDE-valmennukseen”, kertovat Emma ja Pekka.
Valmennuksessa perheet saavat tietoa mm. siitä, mitä valmiuksia sijaisvanhemmat tarvitsevat. Samalla perheet voivat arvioida omia vahvuuksiaan ja mahdollisia kehittämistarpeita.
”Jokainen sijoitus on erilainen. Ei kannata liikaa etukäteen miettiä, miten se omalla kohdalla sujuu. Kannattaa lähteä rohkein mielin mukaan vaan”, Emma ja Pekka kannustavat!
Infotilaisuus 28.11. Keravan Keuda-talossa
Kaikille avoin infotilaisuus lastensuojelun perhehoidosta järjestetään keskiviikkona 28.11. klo 17.30–19.30, Keravan Keuda-talo, Keskikatu 3, Kerava.
Tilaisuudessa sijaisperhe sekä työntekijät kertovat kokemuksistaan.
Tilaisuutta ennen on kahvitarjoilu klo 17–17.30.
Ilmoittautumiset keskiviikkona 28.11. klo 14 mennessä lasten.perhehoito@hel.fi tai p. 09 310 46979.
Lisätiedot
Lastensuojelun perhehoito, perhehoidon palvelupäällikkö Alli Uusijärvi,
p. 09 3104 6827, lasten.perhehoito@hel.fi
Vastaanottoperhetoiminta, p. 040 1599194, vastaanottoperheeksi@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 12.8. kokouksen päätöstiedote12.8.2025 17:30:41 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti syyskauden ensimmäisen kokouksensa tiistaina 12. elokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 12.8. kokouksen ennakkotiedote8.8.2025 16:59:20 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 12. elokuuta klo 16.15.
Stadin sote ja brankkari 3/25 on ilmestynyt19.6.2025 12:12:08 EEST | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on jälleen täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut juhannuksena 202518.6.2025 08:41:22 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös juhannuksena.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 17.6. kokouksen päätöstiedote17.6.2025 18:21:59 EEST | Tiedote
Helsingin uusi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui ensimmäistä kertaa apulaispormestari Maarit Vierusen johdolla tiistaina 17. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta kokoontuu seuraavan kerran 12. elokuuta klo 16.15. Uuden lautakunnan kokoonpano Lautakunnan syyskauden kokousajat
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme