Tasavallan presidentti palkitsi ohjelmistoalan rohkean yrittäjyyden hedelmät: M-Filesille kansainvälistymispalkinto vuoden kasvuyrityksenä

Lehdistötiedote 14.11.2018
M-Filesin perustaja Antti Nivala aloitti yrittäjän uransa jo teini-ikäisenä. M-Filesin rakettimainen menestys maailmalla on rakentunut esikuvallisen yrittäjyyden siivittämänä.
”Antin ja M-Filesin mahtava menestys pohjautuu rohkeaan ja päättäväiseen yrittäjyyteen. Voimakas panostus nimenomaan kasvuun ja kansainvälisyyteen ovat luoneet M-Filesin huiman onnistumisen, siinä missä joku toinen olisi saattanut tyytyä maltilliseen kasvuun”, arvioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.
Vuoden 2015 Ohjelmistoyrittäjä
Ohjelmistoyrittäjät ry eli nykyinen Ohjelmisto- ja e-business ry valitsi Antti Nivalan vuoden ohjelmistoyrittäjäksi jo vuonna 2015. Tämän jälkeen sekä Nivala, M-Files että toimitusjohtaja Miika Mäkitalo ovat keränneet lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia.
”Antti on sekä uskaltanut heittäytyä jopa radikaalin kasvun tielle että koota ympärilleen verrattoman hyvän tiimin. Antin, Miikan ja koko yrityksen saamat palkinnot ovat tästä vastaansanomaton osoitus. Tasavallan presidentin myöntämä palkinto on tietysti aivan omaa luokkaansa, ja pidän sitä suurena kunniana koko ohjelmistoalalle”, kiittää presidentti Niinistön mukaan palkintolounaalle kutsuma Roiha.
M-Files tarjoaa innovatiivisen älykkäitä tiedonhallinnan ratkaisuja, joilla ratkaistaan tietokaaoksen aiheuttamat ongelmat. Teknologisen osaamisensa ja taloudellisen menestyksensä lisäksi M-Filesin palkinnon taustalla on myös yrityksen Suomen talouteen luoma positiivinen, inspiroiva vaikutus.
M-Files on kasvanut pienestä tamperelaisyrityksestä aidosti kansainväliseksi toimijaksi. Viimeisen viiden vuoden aikana M-Files on kasvanut huimaa noin 40 prosentin vauhtia. Viime vuonna yrityksen M-Filesin pilvipalvelujen liikevaihto kasvoi peräti yli 120 prosentilla.
”M-Filesin kasvu on häkellyttävän hienoa. Sen ratkaisuja käytetään jo tuhansissa organisaatioissa yli 100 maassa. Todella tärkeää on, että M-Files on menestynyt erittäin hyvin toteuttamillaan rahoituskierroksilla ja saanut myös mittavan rahoituksen Euroopan investointipankilta. Tämä kaikki lupaa erittäin hyvää myös M-Filesin tulevan kasvun kannalta”, ennakoi toimitusjohtaja Roiha M-Filesin menestyksen jatkumista.
Roihan mukaan M-Files ja Antti Nivala ovat koko Suomelle malliesimerkki siitä, miten rohkeudella ja pitkäjänteisellä työllä luodaan kasvua, menestystä ja työpaikkoja.
”Sanoin jo vuonna 2015 palkintoa myöntäessämme, että Antti ja M-Files näyttävät mallia koko Suomelle. En voi kuin uudistaa saman kehotuksen Suomelle ottaa Antista mallia, ja tämän palkinnon myötä vielä moninkertaisena”, kiittää Roiha.
Lisätietoja:
Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmisto- ja e-business ry, 0400-180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry
”Talouden käänne on tapahtunut” – Ohjelmistoala panostaa taas kasvuun ja työllistää enemmän: ”Paras kasvulukumme on 216 %”30.5.2025 10:17:18 EEST | Tiedote
Ohjelmistoala on palannut kasvu-uralle, kertoo alan uunituore Sykemittari-tutkimus. ”56 prosenttia ohjelmistoyrityksistä aikoo palkata uusia työntekijöitä, mikä on 10 prosenttiyksikön loikka vuoden takaisesta. Kaikkiaan kasvaa 77 %, vaikeuksissa on vain joka kymmenes”, kuvailee alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Taustalla on koko talouden käänne, todistaa nopeasti kasvavan Saarni Cloudin toimitusjohtaja Kaj Rintala. ”Asiakaskunnassa on katseet kasvussa ja tehdään enemmän investointeja.”
”Yli 500 huikean pätevää digiosaajanaista löytyisi hallituksiin heti” – Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry haluaa päivittää yritysten hallitukset nykypäivään20.5.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF) yhteistyökumppaneineen tähtää suomalaisen yrityskentän kunnianhimoiseen kehittämiseen. ”Lähdemme päättäväisesti yhdessä kumppaneidemme kanssa tuomaan digiosaajanaisia yritysten hallituksiin”, tiivistää SF:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. ”Päämäärämme saavuttamiseksi ensimmäinen askel on tänään käynnistetty yhteistyömme Hallituspartnerit Helsinki ry:n kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa digiosaamista ja monimuotoisuutta suomalaisten yritysten hallituksissa”, jatkaa Roiha.
”Saimme oikean Manchesterin ennen Mansesteria” – Mimmit koodaa -palkitun Karoliina Kauhasen Commu tähtää ”auttamisen Tinderiksi”25.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Mimmit koodaa -palkinnon 2025 saa Karoliina Kauhanen, jonka Commu App on kasvussa maailmanmenestykseen. ”Tavoitteemme on kasvaa auttamisen Tinderiksi: tarjota globaalisti helppo ja turvallinen kanava auttamiseen. Olen todella onnellinen tästä tunnustuksesta, jonka toivon rohkaisevan muitakin rakentamaan omaa polkuaan alalla”, kiittää Kauhanen. ”Karoliina osoittaa esimerkillään, että yhä vahvasti miesvaltaisen teknologia-alan tulevaisuus kuuluu myös johtaja- ja yrittäjänaisille”, painottaa Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi.
Tuottavuusloikkaan Suomelle muhii nyt resepti ohjelmistoalan kattojärjestössä – ”ATK on pian totta”, nauraa alan kestovaikuttaja20.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF) on saanut uuden hallituksen, josta löytyy myös yllätys. ”Granlund Oy on tunnettu yhtenä kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijänä, mutta karsinat ovat turhia digimaailmassa. Granlund on osaaja myös softassa”, perustelee SF:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman, miksi Granlundin Kimmo Mattila nousi hallitukseen. ”Avain Suomen nousuun tuottavuuskuopasta on ymmärrys, että kaikkien yritysten on saatava softan hyödyt täysimittaisesti käyttöön”, visioi Mattila itse.
”Lupaavaa koko Suomelle!”: Ohjelmistoala satsaa taas kasvuun, rekrytointi kiihtyy ja kannattavuus kohentuu – ”Kasvajan markkina!”2.12.2024 10:15:59 EET | Tiedote
Ohjelmistoyritykset ovat alkaneet yhä enemmän panostaa taas kasvuun, kertoo alan uunituore Sykemittari. ”Vuosi sitten kasvuun satsasi ohjelmistoyrityksistä vain 40 prosenttia, mutta nyt jo 60 %. Tämä muutos on kansallisestikin merkittävä uutinen”, analysoi alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Yksi alan vahva kasvaja näkee tilaisuuden. ”Nyt on kasvajan markkina! Suhdanne on loikkaamassa, mutta osaajia on vielä hyvin tarjolla”, toteaa NAPA Oy:n varatoimitusjohtaja Esa Henttinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme