

Europarlamentaarikko Kumpula-Natri riemuitsee: Kotoa toiseen EU-maahan soitetut puhelut ja tekstarit halpenevat!

Hintasääntely on osa laajempaa Euroopan telemarkkinoita koskevasta pakettia. Euroopan parlamentti keskusteli paketista ja hyväksyi sen keskiviikkona Strasbourgissa.
– Roaming-maksujen poistuminen kesällä 2017 oli tärkeä saavutus Euroopan unionille. Nyt on aika viimeistellä kokonnaisuus ja puuttua myös kotoa toisiin EU-maihin soitettujen puheluiden hintoihin, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri kertoo.
Kumpula-Natri toimi s&d-ryhmän edustajana telemarkkinapaketin neuvotteluissa, jotka kestivät yli puolitoista vuotta.
– Euroopan parlamentti vaati, että puhelujen hintojen on oltava kohtuullisia esimerkiksi suomalaisen soittaessa kotimaastaan ystävälleen Belgiaan. Pitkien neuvottelujen jälkeen parlamentin kanta voitti jäsenmaiden nihkeilystä huolimatta.
Taannoisen Roaming-päätöksen myötä kansalaiset ovat saattaneet soittaa EU-maasta kotimaahansa ja käyttää internetiä EU-alueella matkustaessaan ilman lisälaskuja. Kotimaasta toiseen EU-maahan, esimerkiksi Suomesta Ruotsiin, soitettujen puheluiden hinnat ovat kuitenkin säilyneet korkeina, puhelut ovat voineet maksaa yhä jopa yli euron minuutilta.
– Hintakaton myötä tämä tulee muuttumaan.
Nyt hyväksytyssä paketissa parannetaan myös kuluttajien oikeuksia telealalla esimerkiksi liittyen oman numeron säilyttämisoikeuteen. Lisäksi hätäpalveluiden, kuten 112-numeron toimintaa parannetaan. Käyttöön otetaan niin sanottu käänteinen 112-palvelu, jossa jäsenmaiden tulee tiedottaa alueellaan liikkuvia kansalaisia mahdollisista katastrofi- ja hätätilanteista.
Lisäksi telemarkkinapaketin avulla lisätään investointien ennustettavuutta sekä kannustetaan riskien ja kulujen jakamista teleoperaattorien kesken. Tämän on tarkoitus lisätä uuden infrastruktuurin rakentamista ja jouhevoittaa esimerkiksi uuden sukupolven 5G-verkon käyttöönottoa.
– Jos Eurooppa haluaa säilyttää paikkansa teknologian kärjessä ja päästä hyödyntämään uusia, mullistavia teknologioita ensimmäisten joukossa maailmassa, tarvitsemme toimivaa infrastruktuuria. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi valokuitukaapeliyhteyksiä. Parlamentin nyt hyväksymä paketti luo Eurooppaan investointeja, kasvua ja työtä yhteistyössä EU:n InvestEU ja Digitaalinen Eurooppa -rahoitusohjelmien kanssa.
Paketti on nyt käytännössä valmis ja se odottaa enää jäsenmaiden viimeistä vahvistusta. EU:n tavoitteena on, että kansalaiset saisivat nauttia halvemmista puheluista jo ensi kesänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Miapetra Kumpula-Natri
+358 505113004
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Euroopassa
MEP Kumpula-Natrin ja MEP Eero Heinäluoman talviseminaari: aiheina tekoäly sekä EU:n ja Venäjän suhteet24.11.2023 16:08:42 EET | Tiedote
Ohjelmassa MEP Miapetra Kumpula-Natrin ja mediatutkija, professori Anu Koivusen keskustelua digitalisaatiosta ja demokratiasta sekä MEP Eero Heinäluoman ja ulkoaisianvaliokunnan puhjeenjohtaja Kimmo Kiljusen keskustelua EU:n ja Venäjän suhteista perjantaina 24.11.203 klo 15 Helsingin Paasitornissa (tila Karhunpuisto-Brahenkenttä). Tilaisuus seurattavissa ja katsottavissa jälkikäteen myös livelähetyksenä Facebookissa.
Roaming-vapaudelle haetaan jatkoa – europarlamentaarikko Kumpula-Natri pitää uutta esitystä erittäin tervetulleena24.2.2021 15:11:02 EET | Tiedote
Euroopan komissio esittää EU:n sisäisen roaming-verkkovierailuvapauden jatkamista 10 vuodella. Viime kaudella roaming-säädöksessä europarlamentin neuvotteluja johtanut europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) pitää komission esitystä ja roaming-vapauden jatkamista äärimmäisen tervetulleena.
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri: EU puuttuu rohkeasti digijättien valtaan15.12.2020 20:00:01 EET | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi tänään tiistaina kaksi uutta lakiesitystä, joilla pyritään suitsimaan digijättien keskittynyttä markkina-asemaa. Europarlamentin tekoäly-valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) pitää lakiesityksiä tärkeinä, sillä EU:lta on puuttunut hampaita torjua vinoutuneita ja keskittyviä digimarkkinoita.
Suomen SDP-mepit Kumpula-Natri ja Heinäluoma iloitsevat: Parlamentti haluaa puuttua merkinnöillä kertakäyttökulutukseen25.11.2020 16:12:21 EET | Tiedote
Europarlamentin suomalaiset SDP-edustajat Miapetra Kumpula-Natri ja Eero Heinäluoma ovat tyytyväisiä, että parlamentista löytyi riittävää kunnianhimoa ja rohkeutta tukea pakollisia merkintöjä tuotteiden korjattavuudesta ja kestävyydestä.
Europarlamentaarikko Kumpula-Natri vastaanotti kattavan ilmastoraportin Euroopan nuorilta18.11.2020 18:23:16 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vastaanotti keskiviikkoiltana keskeisten eurooppalaisten nuorisojärjestöjen laatiman ilmastoraportin yhdessä ranskalaisen vihreitä edustavan mepin Yannick Jadotin kanssa. Raportin taustalla on yli 20 miljoonaa eurooppalaista nuorta. Kumpula-Natri pitää nuorten vaateita laaja-alaisista ja nopeista ilmastotoimista äärimmäisen tärkeinä.