Imagon Oy

IMAGON JA NEONPOINT YHDISTYVÄT YRITYSKAUPALLA

Jaa
Imagon Oy on tehnyt 31.10.2018 sopimuksen ostaakseen samalla alalla toimivan Neonpoint Oy:n. Neonpoint siirtyy osaksi 30-vuotiasta Imagon-konsernia helmikuussa 2019, mutta yhteiset operaatiot käynnistyvät välittömästi.

Neonpointin liikevaihto on 4 M€ ja yrityksessä on 25 työntekijää. Yrityksen omistavat Panu ja Tomi Suhonen. Neonpointin toimipiste on Kangasalla Tampereen lähellä.

”Neonpointin ostaminen osaksi Imagonia tukee pitkän aikavälin kasvutavoitteidemme toteuttamista”, kertoo Imagonin toimitusjohtaja Marko Mäkitalo. ”Kasvu Pohjoismaissa vaatii lisää tekijöitä, osaamista ja kapasiteettia. Haimme yritystä, jolla on kanssamme samankaltainen yrityskulttuuri ja arvomaailma. Tärkeää on myös se, että valmistusteknologia on kehittynyttä ja prosessit tehokkaita. Neonpoint on vakavarainen ja sen toiminta ja tuotteet ovat laadukkaita. Neonpointista huokuu halu kasvaa ja kehittyä”, Marko jatkaa.

Imagon ja Neonpoint ovat molemmat alan edelläkävijöitä LED-valaistustekniikan kehittämisessä valomainoskäyttöön. Neonpointin valmistamat LED-valonlähteet, sijainti Tampereen läheisyydessä ja yhteistyökumppaniverkosto tuovat nopeutta logistiikkaan, sekä uusia mahdollisuuksia Imagon-konsernin tuotantoon, tuotekehitykseen ja suunnitteluun. Kaikki edellä mainitut tekijät vahvistavat Imagonin asemaa isoissa kansainvälisissä kilpailutuksissa.

Yhtiöiden asiakaskunnat täydentävät hyvin toisiaan. ”Yrityskaupan myötä olemme entistä vahvempi valomainos- ja sisämiljööprojektien kokonaistoimittaja. Pystymme palvelemaan laajemmin nykyisiä asiakkaitamme, kuten myös laajentumaan täysin uusiin asiakassegmentteihin”, Marko kertoo.

Neonpointin omistajat Panu ja Tomi Suhonen jatkavat uusissa tehtävissä Imagon-konsernin palveluksessa. Yritysosto ei vaikuta yritysten henkilökuntaan, vaan molemmat yksiköt jatkavat ennallaan. ”Olemme tehneet yhteistyötä Imagonin kanssa tuotekehityksen parissa. Yhteistyö osoittautui hedelmälliseksi ja luontevaksi”, hallituksen puheenjohtaja Panu Suhonen kuvailee. ”Vakuutuimme Imagonin kasvusta ja uskomme, että yhdessä pystymme palvelemaan asiakkaitamme yhä paremmin ja monipuolisemmin.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Marko Mäkitalo
Toimitusjohtaja
Imagon Oy
marko.makitalo@imagon.com
Puh: +358 40 300 4018


Panu Suhonen
Hallituksen puheenjohtaja
Neonpoint Oy
panu.suhonen@neonpoint.fi
Puh: +358 50 312 0001

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Imagon Oy
Takojankatu 13
87400 KAJAANI

http://www.imagon.com

Imagon on Pohjoismaissa toimiva valomainoksia, opasteita, sekä myymälöiden sisämiljöötuotteita valmistava yritys. Rakennamme avaimet käteen periaatteella koko liikepaikan näkyvyyden ja opastuksen ohjenuoranamme: ”Brändisi mukaista näkyvyyttä”. Imagonin liikevaihto on 18 M€ ja henkilöstöä 80. www.imagon.com 

Neonpoint on ISO 9001:2015 laatusertifioitu, Kangasalla tehtaileva ja valtakunnallisesti toimiva valomainosyhtiö. Neonpointin asiakkaisiin kuuluu suuri joukko kansallisia ja kansainvälisiä liikeketjuja. Panostamme tuotekehitykseen ja erityisesti valomainosten LED-sovelluksiin. Neonpointin liikevaihto on 4 M€ ja henkilöstöä 25. www.neonpoint.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye