Matti Lehmuksesta Kemianteollisuuden uusi puheenjohtaja

− Kemianteollisuus on tärkeässä roolissa, kun haetaan ratkaisuja moniin maailmanlaajuisiin haasteisiin. On hienoa olla mukana kasvavalla kestävän kehityksen mahdollistavalla alalla, sanoo Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2019 aloittava Matti Lehmus.
− Tarvitsemme sekä uusiutumista että kustannuskilpailukykyä, jotta teollisuus menestyy jatkossakin Suomessa ja voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta. Vientialana kansainvälinen kustannuskilpailukyky on kemianteollisuudelle tärkeä menestystekijä. Myös osaamisen ja pitkäjänteisen kehitystoiminnan tukeminen on avainasemassa, jotta Suomi pysyy jatkossakin houkuttelevana tuotanto-, tuotekehitys- ja investointimaana, Matti Lehmus jatkaa.
Matti Lehmuksen CV Nesteen kotisivulla (Toimitusjohtaja ja johtoryhmä)
Muut Kemianteollisuus ry:n hallituksen jäsenet vuonna 2019:
Martti Aromaa, toimitusjohtaja, Reka Kumi Oy
Joni Hautojärvi, toimitusjohtaja, Norilsk Nickel Harjavalta Oy
Tommi Hevonoja, tehtaanjohtaja, Yara Suomi Oy
Juha Hiironen, toimitusjohtaja, CABB Oy
Tiina Isohanni, tuotekehitysjohtaja, Lumene Oy
Markku Jokinen, hallituksen puheenjohtaja, Sievin Jalkine Oy
Janne Kartano, talousjohtaja, Kultakeskus Oy
Antti Korpiniemi, toimitusjohtaja, Berner Oy
Johanna Kouru, hallintojohtaja, Bayer Oy
Seppo Lamminmäki, senior advisor, Chemigate Oy
Timo Lappalainen, toimitusjohtaja, Orion Oyj
Erkki Lappi, hallituksen puheenjohtaja, Ekin Muovi Oy
Jari Lehtimäki, toimitusjohtaja, Oy Primo Finland Ab
Joachim Lund, tehtaanjohtaja, Oy ViskoTeepak Ab
Arto Mannonen, toimitusjohtaja, Teknos Oy
Elisa Markula, toimitusjohtaja, Tikkurila Oyj
Katri Outinen, toimitusjohtaja, Santen Oy
Pasi Pentikäinen, toimitusjohtaja, Pentik Oy
Risto Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja, Kuusakoski Oy
Hanna Ristola, toimitusjohtaja, Premix Oy
Salla Roni-Poranen, toimitusjohtaja, Borealis Polymers Oy
Alexander Rosenlew, toimitusjohtaja, Oy Orthex Finland Ab
Ulf Sjöblom, toimitusjohtaja, Oy Forcit Ab
Erkki Solja, hallituksen puheenjohtaja, Kiilto Family Oy
Jöran Sopo, toimitusjohtaja, Freeport Cobalt Oy
Tor Stendahl, toimitusjohtaja, BASF Oy
Christian Sundberg, toimitusjohtaja, Oy Fluorotech Ltd
Jari Vehmaanperä, toimitusjohtaja, Roal Oy
Ari Venninen, toimitusjohtaja, Kraton Chemical Oy
Olli Ylihärsilä, toimitusjohtaja, Solenis Finland Oy
Johanna Ylikoski, myyntijohtaja, Oy AGA Ab
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kemianteollisuus ry, Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Teollisuuden toimintaedellytyksistä huolehtiminen luo talouskasvua ja työllisyyttä2.9.2025 23:20:40 EEST | Tiedote
Hallitus julkisti myöhään tiistaina talousarvioesityksensä vuodelle 2026. Budjettiriihessä tehtiin noin miljardin euron lisäsopeutukset, jotka ovat mittaluokaltaan ymmärrettäviä ja välttämättömiäkin julkisen talouden tasapainottamiseksi. Valitettavasti osa leikkauksista osuu teollisuuteen ja sen toimintaedellytyksiin – ja siten talouskasvun ja työllistämisen mahdollisuuksiin.
Sähköveron korotukset uhkaisivat viedä teollisuuden selkeimmän kilpailuvaltin – suorat kustannukset jopa satoja miljoonia euroja6.8.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Suomen valtion velkaantumistilanne on vakava. Julkisuudessa on syystäkin spekuloitu keinoilla, joilla valtiontalouden tilaa voisi vahvistaa. Valitettavasti yksi mainituista keinoista, teollisuuden sähköveron nostaminen, sahaisi vain omaa oksaa Suomi Oy Ab:n alta.
Kemianteollisuuden yritysjohtajat: Sijainti on Suomen suuri heikkous globaalissa kaupankäynnissä – Näin pärjäsimme vertailussa Ruotsiin18.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen maantieteellinen sijainti on selvä heikkous suhteessa kilpailijamaihin, arvioivat Suomen toiseksi suurimman vientialan kemianteollisuuden toimitusjohtajat tuoreessa kyselyssä. Toimitusjohtajat nostivat heikkoutena esille myös muun muassa yritysvastaisen kulttuurin Suomessa.
Yhteisöveron alentamisesta ja palkkaverotuksen keventämisestä kiitokset hallitukselle – osa päätöksistä heikentää kuitenkin teollisuuden kilpailukykyä23.4.2025 23:01:35 EEST | Tiedote
Hallitus julkisti keskiviikkona julkisen talouden suunnitelmansa vuosille 2026–2029. Kasvuriiheksi nimettyyn puoliväliriiheen kohdistui paljon odotuksia, ja hallitus onnistuikin tekemään myönteisiä, kasvua tukevia päätöksiä.
Työehtosopimus syntynyt kemianteollisuuden ylemmille toimihenkilöille15.4.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusriitaan 13.4. annettu sovintoesitys on hyväksytty Kemianteollisuus ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallituksissa tiistaina 15.4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme