
ÄÄNI18-julkilausuma lapsen oikeuksien puolesta luovutettiin ministeri Grahn-Laasoselle ja ministeri Saarikolle
Julkilausuma luovutettiin tapahtumassa opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle. Julkilausuma on yli 10 järjestön, säätiön, Hämeenlinnan kaupungin sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön yhteinen ÄÄNI lapsen oikeuksien puolesta.
1. Lapsipolitiikalla parempi yhteiskunta
Lapsen oikeuksien tunnettuutta pitää lisätä päättäjien keskuudessa ja lasten ja nuorten tilannetta on tarkasteltava kokonaisuutena. Kun kehitämme lasten asioita pitkällä aikavälillä, heidän tilannettaan on voitava tarkastella kokonaisuutena kunnissa, alueilla ja kansallisella tasolla. Meidän pitäisi yhdessä pystyä muodostamaan kansallisesti yhteinen tahtotila, joka ohjaa päätöksentekoa ja toiminnan seurantaa. Tavoitteiden saavuttamista pitää olla mahdollista seurata tutkimuksen avulla.
2. Kasvatus tasavertaisten mahdollisuuksien luojana
Kasvatuksella ja kasvun tuella voidaan vaikuttaa monissa eri ympäristöissä. Toiminnassa hyödynnetään olemassa olevia rakenteita ja viedään vanhemmuuden tuki esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja kouluihin, perhekahviloihin ja muihin matalan kynnyksen paikkoihin. Tehdään näyttöön perustuvia päätöksiä kunta- ja aluetasolla ja vahvistetaan koko perhettä tukevia toimintamalleja.
3. Kohti aitoa osallisuutta
Lapset ovat erilaisia ja haluavat osallistua eri tavoin. Kaiken ikäisiä lapsia voi kuulla ja kuunnella ikään soveltuvalla tavalla. Lapset ovat asiantuntijoita omissa asioissaan ja heitä pitää kuulla aidosti. Kun lapsilta kysytään, pitää myös pystyä osoittamaan miten mielipiteet on käytännössä otettu huomioon.
Julkilausumalla halutaan tuoda tietoa lapsen oikeuksien toteutumisesta paremmin osaksi päätöksentekoa. Juuri nyt on sen aika, kun lapsistrategiaa valmistellaan ja lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) ensimmäinen vaihe on loppusuoralla. Yhteisessä julkilausumassa tuodaan esille sekä tämänhetkisiä ongelmia että ratkaisuehdotuksia siihen, miten lapsiasioiden kehittämistä voidaan toteuttaa lapsen oikeuksien näkökulmasta.ÄÄNI18-julkilausuma toimii myös yhtenä välineenä lapsen oikeuksien toteutumisen seurannassa sekä pohjana ensi vuoden foorumille.
Julkilausuma on lapsiasioiden tilannekuva, joka syntyi yhdessä osallistujien kanssa. Julkilausumassa kiteytyvät 20 alaseminaarin tuotokset kolmesta teemasta ja siinä kuuluu päättäjien, tekijöiden, tutkijoiden sekä lasten ja nuorten ääni. Julkilausumassa on myös asiantuntija-artikkeleita, jotka on valmisteltu ennakkoon.
Julkilausuman sisältö kokonaisuudessaan sivulla lapsenoikeuksienfoorumi.fi.
Tapahtuman järjestivät:
Hämeenlinnan kaupunki
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla
Nuori Kirkko ry ja Kirkkohallitus
Me-säätiö
Lastensuojelun Keskusliitto
Suomen Unicef ry
Väestöliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Pelastakaa Lapset ry
Marttaliitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Alli Paasikiven säätiö
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape)
Julkilausuman toteutuksessa on ollut mukana tiedeviestintätoimisto Kaskas Media.
ÄÄNI18 ON TAPAHTUMA, JOKA ETSII VASTAUKSIA JA TUOTTAA RATKAISUJA.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jenna Kankaanpää
Hämeenlinnan kaupunki
puh. 044 996 4728
jenna.kankaanpaa@hameenlinna.fi
Kirsi Campello
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö
puh. 040 630 1633
kirsi.campello@itla.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.