Kansalaistori avautuu 5. päivä joulukuuta
Työmaa-aitojen siirtotyöt ovat alkaneet viime viikolla ja Musiikkitalon kiertotien purkaminen alkaa 27. päivä marraskuuta, työ kestää useita päiviä. Purun aikana reittijärjestelyt muuttuvat ja voivat vaihdella.
5. päivä joulukuuta alkaen työmaa-aidat rajaavat enää vain Kansalaistorin pohjoispuolella sijaitsevan Makasiinipuiston työmaata. Samana päivänä avataan pyöräily- ja jalankulkureitti keskustakirjasto Oodin ja Makasiinipuistoon väliin.
Musiikkitalon ja Makasiinipuiston väliin avataan sekä kävelijöiden että polkupyöräilijöiden reitti 6. päivä tammikuuta. Lopullinen kulkutie on käytössä Makasiinipuiston avautuessa ensi kesänä.
Makasiinipuisto valmistuu ensi kesänä
Kansalaistorin pohjoispuolella sijaitsevan Makasiinipuiston työt etenevät ja ne valmistuvat kesäkuun 2019 loppuun mennessä.
Makasiinipuistoon on tulossa esimerkiksi monen ikäisille lapsille sopiva leikkipaikka. Eri pallopeleille sopiva aidattu pelikenttä rakennetaan leikkipaikan viereen. Makasiinipuistoon tulee myös taiteilija Akseli Leinosen taideteos Massa, joka on muistuma entisistä VR:n tiilisistä varastomakasiineista. Makasiinipuistossa on myös runsaasti vapaaseen oleiluun sopivaa nurmikenttää ja erilaisia istutuksia.
Kansalaistorin ja Makasiinipuiston rakennustöiden urakoitsijana on Destia Oy ja tilaajana Helsingin kaupunkiympäristön toimiala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakentaminen:
Kimmo Perttu, Destia Oy
puh. 0400 311 193
etunimi.sukunimi@destia.fi
Rakennuttaminen:
Anna Nyyssönen, projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 20569
etunimi.sukunimi@hel.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Den förnyade Linnankoskiparken återspeglar helsingforsarnas önskemål3.7.2025 10:39:17 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av Linnankoskiparken blir klar den 3 juli. Önskemålet om att renovera parken kom från stadsborna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme