SEB:n ja EMMAn yhteistyö jatkuu – suomalaisten nykytaiteilijoiden teossarja täydentyy Teemu Lehmusruusun tilateoksella
27.11.2018 10:55:00 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Teossarjassa on aiemmin nähty Paula Lehtosen Syaani Meri (2017) ja Elina Vainion Talletukset (2018). Yhteistyön kolmannen taiteilijan, Teemu Lehmusruusun, tilateos Parent Matter (2018) on yleisön nähtävillä 26.11. eteenpäin.
SEB:n toimintaa ohjaa ajatus, jonka mukaan luovuus, innovatiivisuus ja rohkeus nähdä maailma toisin silmin ovat avaintekijöitä paremman maailman rakentamisessa. EMMA puolestaan on vahvojen, taiteen voimasta syntyvien kokemusten taidemuseo, joka tuo taiteen sinne, missä ihmiset liikkuvat ja toimivat.
“Olemme kiitollisia voidessamme hankkia yhteistyömuodon ansiosta nuoren polven taiteilijoiden ajankohtaisia teoksia EMMA-kokoelmaan. Nyt vuorossa olevan Lehmusruusun teoksen myötä näemme jo sarjan muodostavan eheän, temaattisen kokonaisuuden. Lehmusruusun geologiaa käsittelevä, visuaalisesti herkullinen esillepano houkuttelee katsojan lähelleen ja ajankohtaisen aiheen, planeettamme monimuotoisuuden, äärelle”, kuvaa EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama
"Yhteistyö EMMAn kanssa antaa meille mahdollisuuden olla pitkäjänteisesti mukana vaikuttamassa yhteiskuntamme kehityksen suuntaan. Uskomme, että suomalaisilla nykytaiteilijoilla on tärkeä rooli keskustelun avaajina yhteiskuntamme epämukavien asioiden suhteen. Olemme erittäin iloisia siitä, että ajankohtaiset aiheet, kuten ilmastonmuutos ja ihmisten luontoon jättämät jäljet ovat tuotu vahvasti esille kaikissa kokoelmasarjan tähänastisissa teoksissa", sanoo SEB:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Viveka Ahlskog.
Teemu Lehmusruusu: Parent Matter 26.11.2018 – 04.01.2019
Parent Matter viittaa geologiseen termiin “parent material” – maan sisäiseen lähdekiveen, eli peruskallioon ja kivikerrostumiin, jotka määrittävät maaperän koostumusta. Maanpinnan muodostumat ovat jatkuvassa muutoksessa, vaikka ne ihmisen elämänkaaressa tuntuvat lähes muuttumattomilta. Neljäsosa planeettamme biodiversiteetistä sijaitsee maaperässä, ja ilmastonmuutoksen myötä monimuotoisuuden säilyminen on vaarassa. Parent Matter haastaa meidät pohtimaan, millä tavalla vaikutamme luonnon tasapainoon ja mitkä ovat toimintamme seuraamukset.
Teemu Lehmusruusu (s. 1981) on helsinkiläinen media- ja installaatiotaiteilija, jonka teokset tutkivat ihmisen ja luonnon olemassaolon edellytyksiä. Lehmusruusu on valmistunut Aalto-yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta ja opiskellut Berliinin Universität der Künste -korkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee monivuotisen maaperän ilmiöitä tarkastelevan Trophic Verses – Säkeitä ravintoketjulta -hankkeen parissa ja on tohtorikandidaattina Aalto-yliopiston taiteen laitoksella.
Taiteilijatapaaminen 28.11. klo 15
SEB:n aulatila osoitteessa Eteläesplanadi 18. Tilaisuudessa voi tutustua vasta avattuun näyttelyyn ja Lehmusruusu on paikalla kertomassa teoksestaan.
Avoinna arkisin klo 9–16
Vapaa pääsy
Lehdistökuvat: https://kuvat.emma.museum/kuvat/Press/Teemu+Lehmusruusu+-+Parent+Matter/
Salasana: emmamuseum
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt:
Asta Teräväinen, viestintäkoordinaattori, EMMA
asta.teravainen@emmamuseum.fi, p. 044 760 1930
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Näyttelykeskus WeeGeellä professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuurin merkkirakennuksessa Espoon Tapiolassa. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. EMMA on Vuoden museo 2018. Tervetuloa!
#emmamuseum
EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola
PL 6661, 02070 Espoon Kaupunki
info@emmamuseum.fi
Avoinna ti, to 11–18, ke 11–19, pe 11–19 (ilmaisilta 17–19), la–su 11–17.
EMMAn asiakaspalvelu ma–pe 10–14, 043 827 0941
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki on päättänyt olla maksamatta hyvitystä Suvivirsi-asiassa9.6.2026 15:50:18 EEST | Tiedote
Kaupunki on päättänyt hylätä korvausvaatimukset yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen maksamisesta. Kaupunki katsoo, että hakijaa tai hänen lastaan ei ole syrjitty.
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 8.6.20268.6.2026 17:54:07 EEST | Tiedote
Jaosto käsitteli konserniyhteisöjen toiminnan ja talouden tavoitteita. Lisäksi käsittelyssä olivat Kastevuoren ja Tuohimäen päiväkotien sekä Saarnilaakson ja Lähderannan koulujen korjaukset.
Lasten kulttuurikeskus Auroran Kesälava soi jälleen Espoon Järvenperässä!5.6.2026 15:25:54 EEST | Tiedote
Lasten kulttuurikeskus Auroran Kesälavalla nautitaan jälleen kesä-heinäkuussa mukaansatempaavasta lastenmusiikkiohjelmasta. Kaikille avoimet ja maksuttomat kesälavakeikat ilahduttavat Lasten kulttuurikeskus Aurorassa 11.6.-9.7. välisenä aikana aina torstai-iltaisin.
Jag minns skogen — foton och berättelser om våra skogars försvinnande4.6.2026 13:48:08 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Jag minns skogen väcker känslorna. Skogsnaturens betydelse lyfts fram i personligt hållna berättelser som besökaren kan identifiera sig med. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 10.6–6.9.2026.
Muistan metsän -valokuvanäyttely tuo metsäkadon yksilön tunnetasolle4.6.2026 13:48:08 EEST | Tiedote
Valokuvanäyttely kertoo metsäluonnon merkityksestä henkilökohtaisten, mutta samaistuttavien tarinoiden kautta. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 10.6.-6.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



