
Lahden Kestobetoni Oy laajentaa tuotantoaan kaksinkertaiseksi
27.11.2018 11:36:43 EET | Lahden Kestobetoni | Tiedote
Uusi tehdashalli rakennetaan nykyisen viereen ja tämä tulee kaksinkertaistamaan tuotannon resurssit. Tehdas varustellaan uusimmalla laitteistolla. Työympäristöön kiinnitetään erityistä huomiota.
Samalla käynnistetään myös voimakas rekrytointi. Ensi kevään aikana on tarkoitus tuplata tuotantotilojen lisäksi myös työntekijöiden määrä.
"Uskomme vahvasti palvelua korostavaan ja kokonaisuudesta vastuun ottavaan konseptiimme. Olemme olleet vahvassa kasvussa niin isojen kuin pientenkin kivirakentamisen hankkeiden osalta. Lopputuotteen laatu, rakennuksen kestävyys ja vastuun ottaminen ovat kysyttyjä arvoja rakennustuote- ja rakennusalalla", sanoo toimitusjohtaja Liisa Rantavaara. "Meillä on tavoitteena palvella siten, että rakennettu ympäristö Suomessa paranee ja tulee kestävämmäksi."
Tehtaan laajennuksen rakennustyöt ja uusien työntekijöiden rekrytointi aloitetaan jo marras-joulukuussa 2018.
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Liisa Rantavaara
p. 040 451 5312
liisa.rantavaara@potius.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kestobetoni on osa Potius-konsernia. Potius Oy osti pitkän linjan betonielementtivalmistajan Lahden Kestobetoni Oy:n koko osakekannan syksyllä 2017. Potius-konserni on vahva ammattirakentajien toimittaja, josta saa koko palveluketjun elementtien suunnittelusta valmistukseen ja asentamiseen saakka.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lahden Kestobetoni