
Piispa Arseni Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliitaksi

Valamon luostarissa 26.–29.11.2018 kokoontunut Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous on valinnut Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispan eli metropoliitan tehtävään Joensuun piispa Arsenin.
Piispainkokous asetti keskiviikkona 28.11. vaaliin ehdolle Joensuun piispa Arsenin, Valamon luostarin johtaja arkkimandriitta Sergein ja arkkimandriitta Andreas Larikan.
Vaali toimitettiin Valamon luostarin Kristuksen kirkastumisen kirkossa 29. marraskuuta. Piispa Arseni sai 22 ääntä, arkkimandriitta Sergei 10 ääntä ja arkkimandriitta Andreas Larikka 2 ääntä. Vaalissa annettiin yks tyhjä ääni.
Kuopion ja Karjalan hiippakunta on yksi Suomen ortodoksisen kirkon kolmesta hiippakunnasta. Siihen kuuluu 9 seurakuntaa: Iisalmi, Ilomantsi, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Nurmes, Rautalampi, Saimaa ja Taipale. Seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 21 000.
Hiippakunnan alueella – Kuopiossa – toimivat myös Suomen ortodoksisen kirkon palvelukeskus ja ortodoksinen kirkkomuseo RIISA. Lisäksi sen alueella – Joensuussa – toimii Ortodoksinen seminaari, jossa Itä-Suomen yliopistossa ortodoksista teologiaa opiskelevat suorittavat käytännön soveltavat opinnot ja liturgiset harjoitukset. Myös Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari ja Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari sijaitsevat Kuopion ja Karjalan hiippakunnan alueella. Kirkkoja ja rukoushuoneita hiippakunnassa on noin 80.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Hattunen
Vastaava tiedottaja
Suomen ortodoksinen kirkko
maria.hattunen@ort.fi
040 481 9240
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Suomen ortodoksinen kirkko, Karjalankatu 1
70110 KUOPIO
info@ort.fihttp://www.ort.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ortodoksinen kirkko
Ortodoksinen seurakuntaverkko uudistuu 1.1.202130.12.2020 12:42:00 EET | Uutinen
Kirkon sotienjälkeisen historian suurin mullistus pudottaa seurakuntien määrän 21:stä kahteentoista.
Ortodoksiset pyhäköt sulkeutuvat kirkkokansalta koko Helsingin hiippakunnassa25.11.2020 10:01:36 EET | Uutinen
Jumalanpalvelukset toimitetaan toistaiseksi suljetuin ovin koronatartuntariskien minimoimiseksi.
Ortodoksien kirkolliskokous koolla etäyhteyksin 23.–25.11.22.11.2020 14:35:34 EET | Uutinen
Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä ort.fi -sivuilta, osa asioista (mm. apulaispiispan vaali) siirretty ylimääräiseen kirkolliskokoukseen 16.–18.4.2021.
Isä Ioannis Lampropoulos Ilomantsista on Vuoden pappi29.9.2020 17:43:08 EEST | Uutinen
Ortodoksisten pappien liitto ry myönsi tunnustuksen esimerkillisestä palvelutehtävän hoitamisesta Joensuussa järjestetyillä opintopäivillä.
Suomen luonnon päivää seuraa luomakunnan päivä28.8.2020 14:07:56 EEST | Uutinen
1.9. vietettävä teemapäivä aloittaa ortodoksien kirkkovuoden – arkkipiispa Leo kehottaa ortodoksisia seurakuntia liputtamaan tiistaina luomakunnan kunniaksi.