Markkinoiden polarisoituminen muovaa kiinteistöalaa

Kansainvälisen kiinteistöalan neuvonantopalveluja tarjoavan JLL:n Suomen arviointi- ja konsultointiyksikön johtaja Tero Lehtosen mukaan yritysten toiveet toimitiloista ovat muuttuneet muun muassa liiketoimintasyklien lyhentymisen ja osaavasta työvoimasta käytävän kilpailun myötä. Lehtonen veti paneelikeskustelun Keskuskauppakamarin Kiinteistönarviointipäivän ArviointiPajassa, jossa keskusteltiin markkinoiden muutoksesta ja siitä, mitä arvioitsijan tulee ottaa huomioon ja miten sijoittajat näkevät tilanteen.
”Kiinteistömarkkinat ovat perinteisesti kehittyneet vakaasti ilman suuria mullistuksia. Tilanne on muuttunut viime vuosien myötä. Markkinat ovat myös polarisoituneet samalla kun kiinteistöjen arvot ovat historiallisen korkealla tasolla. Monelle yritykselle perinteinen toimistotila ei enää kelpaa”, hän sanoo.
Verkkokaupan suosio on lisännyt Lehtosen mukaan sijoittajien kiinnostusta varastotiloihin. Isoilla kansainvälisillä verkkokaupoilla ei kuitenkaan ole tarvetta rakentaa suuria keskusvarastoja Suomeen, sillä muutama pienempi keskus riittää yleensä logistiikkavirtojen hallitsemiseksi.
”Parhaimmilla paikoilla sijaitsevien modernien tilojen kysyntä kasvaa ja kakkostason kiinteistöjen arvo tippuu. Markkinoiden polarisoituminen on johtanut siihen, että sijainnilla ja kiinteistön toimivuudella on yhä suurempi vaikutus arvoon”, hän sanoo.
Alueelliset erot ovat Lehtosen mukaan vahvassa kasvussa. Isoissa kaupungeissa hyvällä sijainnilla olevat kauppakeskukset pärjäävät pääsääntöisesti hyvin, kun taas pienemmillä paikkakunnilla liikennevirtojen ulkopuolella sijaitsevat keskukset menettävät asiakkaitaan. Monen kakkosluokan toimistotilan vuokrataso on tippunut merkittävästi.
”Muutamat kaupungit ovat omilla päätöksillään edesauttaneet keskustan näivettymistä. Isojen liikekeskusten rakentaminen kaupungin ulkopuolelle on muuttanut asiakkaiden kulutustottumuksia. Monessa kaupungissa mietitään nyt, miten keskustan elinvoimaisuus olisi mahdollista palauttaa”, Lehtonen sanoo.
”Arvioijan osaamisvaatimukset korostuvat entisestään muuttuvassa tilanteessa”, kertoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju. Harju kertoo, että auktorisoitujen kiinteistöarvioijien on pidettävä ammattitaitoaan yllä kouluttautumalla ja käydyistä koulutuksista on myös raportoitava vuosittain.
Lisätiedot:
Raisa Harju
Lakimies, Keskuskauppakamari
09 4242 6214 raisa.harju@chamber.fi
Tero Lehtonen
Senior Director, Head of Advisory, JLL
+358 40 565 5389 tero.lehtonen@eu.jll.com
Keskuskauppakamarin Kiinteistönarviointipäivä järjestettiin 29.11.2018 Pörssitalossa Helsingissä.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Keskuskauppakamari: Kaivattuja askelia osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen – sävy kuitenkin ristiriitainen24.4.2025 09:33:38 EEST | Tiedote
Hallitus teki puoliväliriihessään useita myönteisiä päätöksiä osaamisen ja koulutuksen kehittämiseksi. Avoimen korkeakoulutuksen laajentaminen tutkintotavoitteiseen jatkuvaan oppimiseen ja maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa toisen asteen jälkeen ovat tärkeitä keinoja vastata koulutuskysyntään. Samalla kokonaisuutta hämmentävät korkeakoulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä epäselvä rahoitus uusille aloituspaikoille.
Pääekonomisti: Työttömyyden hyytävä nousu jatkuu – luvut ovat murheellisia, mutta työllisyyskehitys luo toivoa24.4.2025 09:08:58 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyystilastojen kokonaisuus on jossain määrin ristiriitainen. Myönteistä oli työvoiman kasvu, joka tuki työllisyyttä. Samalla työttömyyden huolestuttava nousu kuitenkin jatkui: työttömyysluvut ovat murheellisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme