Elokolot pyörivät vapaaehtoisvoimin — Vapaaehtoisten päivää vietetään 5.12.
Elokoloja on Helsingissä, Hyvinkäällä, Lahdessa, Pirkkalassa, Tampereella ja Turussa. Elokoloihin ovat tervetulleita viettämään aikaa kaikki, joilla on arkipäivisin vapaata. Kohtaamispaikkoja pyörittävät yksi palkattu työntekijä ja vapaaehtoiset, toisinaan joukkoon saadaan työkokeilija tai harjoitteluun tullut opiskelija.
”Elokolot eivät pysyisi auki ilman vapaaehtoisia. Esimerkiksi Lahdessa ja Pirkkalassa ylijäämäruuan jakelu on pitkälti heidän varassaan. Kallion Elokolo on auki viikonloppuisinkin, mikä nojaa pitkälle vapaaehtoisiin”, sanoo EHYTin suunnittelija Timo Glad.
Elokolo-vapaaehtoisilla on monta eri roolia: joku jakaa ja lajittelee viikoittain lahjoitusruokaa, toinen huolehtii kukkien kastelusta, kolmas auttaa lähimmäistään pankkiasioissa, neljäs on aamiaiskaveri, viides pitää bingoa, kuudes pelaa korttia kävijöiden kanssa.
Elokolot syntyivät laman seurauksena
Ensimmäinen Elokolo perustettiin Helsingin Kallioon vuonna 1990. Lama ja sen tuoma massatyöttömyys ja näköalattomuus loivat tarpeen ei-kaupallisille, matalan kynnyksen kohtaamispaikoille.
”Nähtiin, että ihmisten yhdenvertainen kohtelu ei toteudu. Onneksi löytyi ihmisiä, jotka kokivat muiden auttamisen merkitykselliseksi ja paikallisesti tärkeäksi”, Glad sanoo.
Toinen Elokolo perustettiin jo vuonna 1991 Turkuun ja nyt niitä on yhteensä kahdeksan ympäri Suomen. Malli saatiin Ruotsista, jossa oli jo 1980-luvulla muun muassa Verdandi-yhdistyksen kohtaamispaikkoja.
Välittäminen koetaan tärkeäksi
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA) kysyttiin keväällä 2018 Elokolojen kävijöiltä, mikä toiminnassa oli ollut heidän hyvinvoinnilleen erityisen hyödyllistä. Eniten hyvinvointia oli vastaajien mukaan tukenut Elokolojen tarjoama mahdollisuus olla muiden seurassa, kokemus yhdenvertaisuudesta ja se, että Elokolo koettiin turvalliseksi ympäristöksi, jossa kävijöistä välitetään. Tämän ilmapiirin luonnissa vapaaehtoisilla on iso rooli.
”Vapaaehtoisilla on usein aikaa jutella ja kuunnella murheet ja ilot ja jutut siltä väliltä. Ja he jakavat arjen osaamistaan muille”, Glad kuvaa.
MIPAn tutkijoiden Sari Jurvansuun ja Jukka Valkosen mukaan kohdatuksi tulemisen kokemukselle lienee eduksi, että Elokoloissa ei aseteta normatiivisia muutosodotuksia ihmisten elämäntavoille. Toiminnassa saa olla mukana omilla ehdoillaan, he toteavat.
Liitteenä kaksi tarinaa: Lahdessa Jouni Korpela sai vapaaehtoisuuden kautta palkkatyötä.
Helsinkiläinen Terppa Kuismin on harjoittelijana Helsingin Elokolossa ja vapaaehtoisena Asunnottomien yössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, suunnittelija Timo Glad p. 040 527 1116 tai timo.glad@ehyt.fi
Aluetyöntekijä Jouni Korpela, EHYT ry, p. 040 167 5640 tai jouni.korpela@ehyt.fi
Opiskelija Terppa Kuismin, terppa.kuismin@gmail.com
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Alfa-PVP:n käyttö ajaa ihmisiä äärirajoille – kriisi ei ratkea ilman lisäresurssia ja laajaa yhteistyötä14.8.2025 12:08:19 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:n, eli niin sanotun "peukun", käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti kevään ja kesän 2025 aikana. Erityisesti Etelä-Suomessa tilanne on nyt kriittinen, ja palvelujärjestelmä on monin paikoin ajautunut äärirajoille.
Järjestöleikkaukset ajaisivat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan hallitsemattomaan kriisiin7.8.2025 14:27:01 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön budjettipohjassa esitetään uutta, 100 miljoonan euron leikkausta sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan. Tämä tulisi aiemman, jo päätetyn 140 miljoonan euron leikkauksen päälle. Kyse ei ole enää sopeutuksesta vaan kansalaisyhteiskunnan romuttamisesta.
Nuoret soittavat kesäöisin Päihdeneuvontaan – auttavan puhelimen yöpäivystys uhattuna7.8.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Kesäisin alkoholinkulutus ja huumeiden käyttö lisääntyvät, mikä kuuluu EHYT ry:n Päihdeneuvonnan puheluissa. Tänä kesänä auttavan puhelimen kokaiiniin liittyvät puhelut ovat tuplaantuneet. Huumeita koskevista puheluista jo joka kymmenes käsittelee Alfa-PVP:tä eli ”peukkua.”
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme